Sarjakuvataiteilija Tuuli Hypénin itsekritiikki helpottaa keskiyöllä

27.08.2014 8:14 (päivitetty: 27.08.2014 8:18)
Merja Kajala

– Vasta Nannan myötä huomasin, millainen sarjakuvien aarreaitta Suomi on. Meillä on todella taitavia piirtäjiä ja tarinankertojia. Vaikka suomalaista sarjakuvaa on vaikea löytää kaupoista, kirjastoissa on hyvät valikoimat, Tuuli Hypén vinkkaa. (Kuva: Merja Kajala)

– Vasta Nannan myötä huomasin, millainen sarjakuvien aarreaitta Suomi on. Meillä on todella taitavia piirtäjiä ja tarinankertojia. Vaikka suomalaista sarjakuvaa on vaikea löytää kaupoista, kirjastoissa on hyvät valikoimat, Tuuli Hypén vinkkaa.

–Lapsena haaveilin, että piirrän isona sarjakuvia. Nyt hankin toimeentuloni piirtämällä. Se tuntuu hyvältä, sanoo turkulainen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Tuuli Hypén.

Hänet tunnetaan muun muassa Nanna-sarjakuvastaan, jossa hyväntahtoinen ja hieman höntti kettutyttö opettelee kaupunkilaiselämää ihmisten parissa. Nannan elämää on voinut seurata sanoma- ja kaupunkilehtien sivuilla ympäri maan. Sympaattinen citykettu syntyi kilpailutyönä vuonna 2009.

– Loin Nannan osallistuessani sarjakuvakilpailuun. Kaupungeissa vilisi cityeläimiä, joten aihe tuntui ajankohtaiselta. Sain kannustavaa palautetta ja tarjosin sarjakuvaa kustantajalle, Hypén kertoo.

Nannalla on ollut suuri merkitys Hypénin uran kannalta. Sarjakuva toimii käyntikorttina hänen taidoistaan.

– Nanna mahdollisti sen, että voin ansaita elantoni piirtämällä. Sarjakuva on ollut myös piirtämiskoulu, jonka aikana opin piirtämään rutiininomaisesti. Yhden albumin tekeminen vie valtavasti aikaa. Etenkin värittäminen on hidasta. Nannaa piirtäessäni ehdin tehdä vain vähän muuta.

Tällä hetkellä muut kuvitustyöt ovat pitäneet naisen kiireisenä. Näihin aikoihin kauppojen hyllyille ilmestyy lastenkirja, jonka päähenkilönä seikkailee Nannan pikkuveli Veikka.

– Lastenkirjaa tehdessäni tutustuin uuteen maailmaan. Viime aikoina olen saanut piirtää paljon lapsille, esimerkiksi oppikirjojen kuvituksia. Lapsekkaiden hahmojen luominen on minulle mieluisaa työtä.

Harva tulee toimeen vain sarjakuvaa piirtämällä. Hypén kuvailee itseään taidealan sekatyöläiseksi.

– Vaikka Nannan piirtäminen on vienyt paljon aikaa, leipäni tulee pääosin muista töistä. En ole töiden suhteen nirso, vaan teen kaikenlaisia kuvituksia. Tällä alalla saa olla aina tuntosarvet pystyssä. Lapsena kuvittelin sen riittävän, että osaa jotain ja tekee sitä. Todellisuudessa valtaosa työstä on itsensä markkinointia.

Hypén kertoo elämänsä pyörivän töiden ympärillä. Hän ei ole juurikaan ehtinyt lomailla viime vuosien aikana.

– Aloitan työpäivän herättyäni ja kiireisinä aikoina lopetan vasta nukkumaan mennessäni. En osaa pitää lomaa. Minulla on tapana valvoa myöhään, ja piirtäminen tuntuu helpommalta öisin. Puolenyön aikoihin itsekritiikki alkaa helpottaa. Pyörittelen työhön liittyviä ajatuksia ja ideoita silloin kun olen suihkussa tai ruokaostoksilla.

Mikä elokuussa on parasta?

Kesähelteet yleensä hellittävät. Lisäksi vietän synttäreitä elokuussa, joten tiedossa on ainakin yksi päivä, jolloin tällainen freelancer voi löhöillä potematta huonoa omatuntoa siitä, ettei tee koko ajan töitä. Huomaan myös nauttivani siitä, että toisin kuin opiskeluaikana, kesäni ei enää lopu siihen että koulut alkavat.

Viisi kyssäriä

Kuka tuntee sinut parhaiten?

– Avopuoliso tuntee arkiset neuroosini parhaiten, mutta syvintä kokonaisuutta ei ole toistaiseksi selvittänyt vielä kukaan.

Mikä saa sinut hymyilemään?

– Hölmöt nettimeemit. Ja tietysti se, että voitan kaverit lautapelisessioissa. Estoton myhäilyni on varmasti tosi raivostuttavaa.

Mikä on mielipuuhaasi?

– Olen pitänyt roolipeleistä koko ikäni ja kehittelen mielelläni erilaisia hahmokonsepteja. Lisäksi pelaan intohimoisesti kaikenlaisia digitaalisia pelejä. Elämä on lyhyt ja pelejä on paljon. Toiset lukevat lehtiä vessassa, minä pelaan minipelejä käsikonsolilla.

Mitä odotat syksyltä?

– Ihan ensimmäinen lastenkirjani pullahtaa kohta painosta. On mielenkiintoista nähdä, miltä valmis tuote näyttää ja onko siitä mihinkään. Syksyn tulo tietää myös Helsingin sarjakuvafestareita, mikä on hauskaa ja jänskää.

Merja Kajala
Elämä&tyyli |17.08.2017 10:20
Syksy on uusien harrastusten aikaa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Raisiolaiset yhdistykset haluavat esitellä omaa toimintaansa uusille ja vanhoille harrastajille Yhdistysmessuilla Raision...
Elämä&tyyli |17.08.2017 9:20
Suuri osa työssäkäyvistä suomalaisista kokee, että seksi auttaa heitä jaksamaan työkiireissä, selviää Kaalimato.comin selvityksestä. Noin kolmannes työssäkäyvistä kuitenkin myöntää, että uupuu töistä...
Elämä&tyyli |16.08.2017 14:00
Perinteiset Käsityötaidonpäivät täyttävät 17.–20. elokuuta Luostarinmäen verstaat kymmenillä eri alojen taitajilla. Verstaista löytyvät muun muassa maalari, muurari, kultaseppä, sokerileipuri,...
Elämä&tyyli |16.08.2017 12:24
Mitä tarkoittaa leikin jännitteinen vapaus? Miten luodaan myötätuntoa rakentava leikkikulttuuri? Miten leikkisyys hyödyttää työelämää? Vastauksia näihin ja moniin muihin leikkiä koskeviin kysymyksiin...
Elämä&tyyli |15.08.2017 21:35
MAD Pride -tapahtuman teemoina ovat mielenterveyskuntoutujien oikeudet ja yhteiskunnallisen keskustelun lisääminen. Mielenterveysasiat ovat edelleen suuri tabu. Psyykkisistä sairauksista ei puhuta...
Elämä&tyyli |15.08.2017 12:04
Eri puolella Suomea toimivat ilmailukerhot järjestävät lauantaina 19. elokuuta Purjelentopäivä-tapahtuman, jolloin lajista kiinnostuneet voivat kokeilla purjelentoa. Tapahtumat ovat osa Pohjoismaista...
Elämä&tyyli |14.08.2017 9:40 (päivitetty: 14.08.2017 9:45)
Posti osallistuu Suomen juhlavuoteen lahjoittamalla kouluihin jokaiselle kolmosluokkalaiselle postimerkit ja -kortit. Korttien teemana on kiitos, jolla halutaan kannustaa ilahduttamaan toista. Yli 60...
Elämä&tyyli |11.08.2017 17:56
Lomakausi loppuu, vieroitusklinikat täyttyvät. Miltä lapsista näyttää elämä perheessä, jossa käytetään liikaa alkoholia?
Elämä&tyyli |11.08.2017 8:32
Tohtorikalahoito hellii jalkoja ja hersyttää nauruhermoja. Tohtorikalat eli garra rufat ovat hampaattomia kaloja, jotka elävät idässä lämpimissä vesissä. Kun jalat työntää tohtorikala-akvaarioon,...
Elämä&tyyli |11.08.2017 8:32 (päivitetty: 11.08.2017 8:36)
Tohtorikalahoito parantaa pintaverenkiertoa ja antaa helpotusta kylmiin jalkoihin. Hoito myös sekä vähentää että pehmentää kantapäiden ja päkiöiden paksuuntunutta ihoa. Hoitoon mennessä mukaan...
Elämä&tyyli |10.08.2017 20:36
Raision Karusellipuistossa järjestetään koko perheen liikuntaseikkailu 22. elokuuta. Raision kehitysneuvola ja lastenneuvola tarjoavat ohjattua toimintaa lasten ja aikuisten opiksi ja iloksi.