Bore ui kitaramestari Douglas Blairin uniin

20.03.2017 10:24 (päivitetty: 20.03.2017 10:31)
Marianne Rovio

Bore-laiva on W.A.S.P. -yhtyeen kitaristille Douglas Blairille juuri sopiva koti. Jopolla pääsee hyvin liikkumaan Turun kokoisessa kaupungissa. (Kuva: Marianne Rovio)

Bore-laiva on W.A.S.P. -yhtyeen kitaristille Douglas Blairille juuri sopiva koti. Jopolla pääsee hyvin liikkumaan Turun kokoisessa kaupungissa.

Aurajoen tyyneys ja hiljaisuus miellyttävät yhdysvaltalaiskitaristi Douglas Blairia, joka on asettunut asumaan turkulaiseen Laivahostel Boreaan. Blair on maailmalla tunnettu parhaiten amerikkalaisen hevibändi W.A.S.P.:in kitaristina. Bändin suosio räjähti tappiinsa 1980-luvun puolivälissä hittien I Wanna Be Somebody ja Wild Child avittamana. Blair on vaikuttanut yhtyeessä vuodesta 1992 lähtien keikkakitaristina. Viimeiset kymmenen vuotta hän on ollut yhtyeen virallinen jäsen.

Hiljaisuus on hyvää vastapainoa heavy metallille, eikä laiva huoju kuin kovimpien tuulien aikana hieman. Hänen isänsä oli aina unelmoinut asuvansa laivassa, ja Blair toteaa laiva-asumisen olevan mahtava kokemus.

– Asun mieluummin vanhassa laivassa kuin luksushotelleissa. Laivan hytti on miellyttävämpi kuin jokin laatikonmallinen asunto tavallisessa kerrostalossa. Kesäisin nousen kannelle katselemaan auringonlaskuja. Parasta on se, että hyttini ikkuna aukeaa, ja voin kuunnella joen hiljaisuutta tai ehkä lintujen laulua sekä katsella ohitse lipuvia laivoja. Myös laivan humina on rauhoittavaa, kertoo Blair, joka on asustellut jo noin parin vuoden ajan Bore-laivalla.

Laivan vieressä kelluu museokäytössä oleva tykkivene Karjala tykinputkineen ja lähettyvillä kohoaa aavemaisen kolkkoja nostokurkia, jotka ovat päätyneet Blairin uniin asti.

– Näin kerran unta, että laivan vieressä olevat nostokurjet alkoivat viskomaan laivoja ympäriinsä. Suomen Joutsen lensi yli kauppatorin. Onneksi yksi nostokurjista oli hyvä tyyppi, ja se lopulta pelasti Bore-laivan tuholta, Blair naurahtaa.

Bore-laiva on muutenkin ollut Blairin unissa mukana. Kerran hän ohjasi sitä itse, rikkoi muutaman sillan matkalla, ja pysäytti laivan sitten suosikkikahvilansa Cafe Artin eteen.

– Heräsin siihen, että poliisit pysäyttivät minut, Blair muistelee, ja hymähtää, että ehkä hän voisi alkaa kokeilla tuottamaan Bore-laivaan ja Turkuun liittyviä sarjakuvia uniensa pohjalta.

Myös laivan historia kiinnostaa Blairia. Vuonna 1960 valmistunut laiva edustaa vanhanajan höyrylaivaperinnettä, ja se toimi muun muassa 17 vuoden ajan matkustajahöyrylaivana Turku-Tukholma -reitillä.

– On mielenkiintoista asua paikassa, joka on kuljettanut lukuisia ihmisiä reiteillään. Uskon, että siihen liittyy mielenkiintoisia ihmiskohtaloita. Ihan yksin en varmaan asuisi tällaisessa paikassa. Ja ehkä siellä kummitteleekin.

Blairin on tuonut Suomeen ja Turkuun hevimusiikki. Hän on omistautunut kouluttamaan nuoria turkulaisbändejä, ja hän kannustaa nuoria toteuttamaan itseään mieluummin kuin istumaan kotona. Bore-laivan sijainti on myös täydellinen, koska se sijaitsee lähellä hänen työpaikkaansa, Turku Rock Academya. Lisäksi kulkuyhteydet lentokentälle tai junalle ovat helpot, sillä mies matkustaa musiikin vuoksi paljon muun muassa W.A.S.P.-yhtyeen keikoilla.

– Olen ajanut 40 vuoden ajan paljon autoa, joten olo on kuin taivaassa, koska nyt en tarvitse autoa. Tämä on mukavan helppoa näin.

Turku on Blairin mukaan juuri sopivan kokoinen kaupunki. Hän on itse kotoisin Newburyportista, pienestä alle 20 000 asukaan rannikkokaupungista Massachusettsin osavaltiosta Yhdysvaltain koillisrannikolta. Myös talvet ovat hänelle tuttuja.

– Rakastan talvea. Olen tottunut Bostonissa siihen, että lunta sataa todella paljon. Turku on minulle juuri täydellinen kaupunki, koska tämä ei ole mikään suuri kaupunki, vaan kotoisan oloinen.

Marianne Rovio
Kaupunki |21.08.2017 9:02
Pääskyvuoressa sijaitsevan Fasaaninkadun alueen asemakaavanmuutoksen tavoitteena on mahdollistaa uusien asuinkerrostalojen rakentaminen Pääskyvuoren liikekeskuksen läheisyyteen kortteleihin 78 ja 80...
Kaupunki |20.08.2017 18:46
Joka toinen vuosi järjestettävät Turun Messut tulevat jälleen. Yleismessut järjestetään Messukeskuksessa tänä vuonna 24.–27. elokuuta. Yleismessujen luonteen mukaisesti tarjolla on likipitäen kaikkea...
Kaupunki |20.08.2017 12:18 (päivitetty: 20.08.2017 13:19)
– Tyylini on aika mutkaton. Mukavia materiaaleja ja aika paljon mustaa. Sekoittelen siihen sekaan kuitenkin esimerkiksi tummansinistä elävöittämään tyyliäni, kertoo Sari Björkman, 27.Björkman...
Kaupunki |19.08.2017 20:06
Turun kaupungin johto, Turun poliisijohto ja kirkon johtajat viettävät hiljaisen hetken Turun puukotusiskun uhrien muistoksi sunnuntaina 20. elokuuta kello 10 Turun kauppatorilla ja tuomiokirkossa.
Kaupunki |19.08.2017 13:28
Turun ja Kaarinan kirkoissa muistetaan perjantaisten väkivallantekojen uhreja ja heidän omaisiaan. Turun keskustan kirkot ovat avoinna hiljentymistä varten ennen ja jälkeen toimitusten.Turun...
Kaupunki |19.08.2017 9:06 (päivitetty: 19.08.2017 9:28)
Suomen Joutsen laskettiin vesille Ranskan Bretagnen Saint-Nazairen kaupungissa 7.8.1902. Kolmimastoinen teräsrunkoinen fregatti ristittiin silloin ranskalaisen tiedemiehen, René Laënnecin, mukaan....
Kaupunki |18.08.2017 11:36
Raisio päivien perinteiset Killin markkinat järjestetään elokuun viimeisenä lauantaina. Markkinat järjestää Raisiokeskus yhteistyössä raisiolaisten yhdistysten ja yritysten kanssa. Markkinapäivä on...
Kaupunki |17.08.2017 21:08
Elokuun 23. päivä 574 vuotta täyttävä Naantali tunnetaan niin vanhankaupungin puutarhaidyllistä kuin valtakunnan ykköspuutarhasta. Suomen juhlavuonna kaupungin syntymäpäiviä vietetään teemalla Sata...
Kaupunki |16.08.2017 19:45
Kaupunginosaviikot järjestetään elokuun lopussa Patterinhaassa, Maariassa, Martissa ja Pansio-Pernossa. Syyskuussa viikkoja viettävät Hirvensalo, Varissuo ja Pääskyvuori. Lokakuussa on Itsenäisen...
Kaupunki |16.08.2017 16:10
Pienet koululaiset perheineen ovat tervetulleita sunnuntaina 20. elokuuta kello 14 Vartiovuoren kesäteatteriin, jossa lapset siunataan koulutielle Bless my family -tapahtumassa. Noin tunnin kestävän...
Sami Palsio.
Kaupunki |16.08.2017 12:20 (päivitetty: 16.08.2017 12:25)
Tavoitimme Kuninkaantien muusikoiden intendentin Sami Palsion tiistaina kello 12.30.Missäs oot?– Turun tuomiokirkon sakastissa.Kuninkaantien muusikoilla on tuomiokirkossa keskiviikkoiltana...