Historiaa elävöitetään tekniikalla

12.03.2013 7:44

Historia ja tarinat halutaan tuoda elävästi matkailijoiden ja museokävijöiden ulottuville Futuristic History –tutkimushankkeen avulla. Uusi teknologia luo näkymiä menneeseen ja palauttaa kauan sitten hävinneitä rakennuksia virtuaalisesti paikoilleen.

Turun yliopiston Innovaatiot ja yrityskehitys (BID) -keskus on yhdessä Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen ja VTT:n kanssa käynnistänyt kaksivuotisen Futuristic History -tutkimushankkeen, jossa kehitetään lisätyn ja yhdistetyn todellisuuden teknologian käyttömahdollisuuksia ja liiketoimintamalleja matkailussa ja historiallisten kohteiden esittelyssä.

Hankkeen tutkijoiden mukaan hyvä esimerkki lisätyn todellisuuden soveltamisesta Turussa on ensimmäisen Aurajoen ylittävän sillan, Pennisillan, lisääminen nykyiseen kaupunkimaisemaan.

Rantakadulla seisova matkailija voi nostaa matkapuhelimen silmiensä eteen ja katsoa näkymää sen kautta. Laitteen kamera kuvaa maisemaa, mutta matkailija näkee nykyisten rakennusten lisäksi sillan entisellä paikallaan sellaisena kuin se oli 1700-luvulla. Näkymään voidaan laitteiden ja ohjelmistojen kehittymisen myötä sijoittaa virtuaalihahmoja toimimaan oppaina tai dramatisoimaan historian tapahtumia.

Tavoitteena on saada matkailija kokemaan olevansa 1700-luvun Turussa ja seuraavansa ajan elämänmenoa.

Yhdistetyn todellisuuden teknologiat vaativat historiallisen tiedon ja sisällön lisäksi nykyaikaista tekniikkaa, muun muassa matkapuhelinta, tablettitietokonetta ja virtuaalisilmälaseja. Hyvää käyttökokemusta ja helppokäyttöisyyttä painotetaan, sillä matkailusovelluksia käyttää usein ensikertalainen.

Yhdistetyn todellisuuden teknologian toivotaan tekevän historiallisista kohteista entistä kiinnostavampia matkailijan näkökulmasta. Hankkeessa tutkitaan erilaisten liiketoimintamallien soveltuvuutta kohteisiin ja kaupalliseen toimintaan kansainvälisilläkin markkinoilla.

Tavoitteena on lisätä historiallisten kohteiden kiinnostavuutta ja varoja niiden ylläpitoon ja korjaamiseen. Tutkijat uskovat, että yhdistetyn todellisuuden teknologioiden hyödyntäminen voisi virkistää paikallista elinkeinotoimintaa ja jopa parantaa kansallista kilpailukykyä.

Tutkimushankkeen päärahoittajana on Tekes. Yhteistyökumppaneita ovat Kiinteistöosakeyhtiö Casagrandentalo, Matkailun edistämiskeskus, Museovirasto, Turku Touring, Metaverstas Oy, Lounaispaikka, Muuritutkimus, Nitro Games ja Nokian tutkimuskeskus.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaupunki |23.06.2017 9:12
Maarian kirkossa ja pappilassa vietetään taas juhannusaattona perinteistä seurakuntien juhannusjuhlaa. Juhla alkaa kello 18 pappilan pihapiirissä lipunnostolla ja jatkuu tämän jälkeen kirkossa...
Kaupunki |22.06.2017 12:36 (päivitetty: 22.06.2017 12:38)
Tavoitimme kulttuurin moniottelija Jussi Pajuniemen tiistaina kello 12.00.Missä oot?– Olen lounaalla eli ei mitään suurempaa kiirettä mihinkään suuntaan.Olet mukana Vartiovuorella Rölli-...
Kaupunki |21.06.2017 15:12 (päivitetty: 21.06.2017 15:21)
Kaikki sai alkunsa tarkkasilmäisestä kaupunkikuvan seuraamisesta sekä halusta perustaa oma kahvila. Näin syntyi erikoiskahvia tarjoava Turku Kahvilla.Iris Toivonen oli halunnut perustaa oman kahvilan...
Kaupunki |20.06.2017 20:20
Keskiajan Turku -kaupunkitapahtuma tutustuttaa kesä-heinäkuun vaihteessa katedraaliin AD 1517 sekä Mikael Agricolan Turkuun.Vuonna 1517 Turussa eletään keski-ajan levotonta loppuvaihetta. Maria...
Kaupunki |19.06.2017 18:30
5-vuotias Linnea Laine ja 6-vuotias Minttu Karppinen pohtivat tämän vuoden juhannussuunnitelmiaan. Suosikeiksi nousivat kroketti ja kalastaminen.Minttu: En vielä tiedä mitä juhannuksena teemme, mutta...
Kaupunki |19.06.2017 8:40
Turun Kansainvälisten Suurmarkkinoiden tapahtumavastaava Ari Kallas kertoo, että viisipäiväiset Turun Kansainväliset Suurmarkkinat 14.–18. kesäkuuta olivat yleisömenestys. Markkinoille osallistui 140...
Kaupunki |19.06.2017 8:36 (päivitetty: 19.06.2017 8:44)
Jos juhannus kuluu kaupungissa eikä kotona kykkiminen huvita, Vaakahuoneen paviljongin perinteinen juhannusjuhla on yksi vaihtoehto.Juhannusaattona 23. kesäkuuta tarjolla on muun muassa vanhan ajan...
Kaupunki |18.06.2017 13:30
– Tyylini on värikäs ja klassinen. Väripalettiini kuuluu aika vahvoja sekä neutraaleja värejä, sanoo Pauliina Rinta-Jouppi, 27.– Kesäiseen tyyliini sisältyy hameita ja...
Kaupunki |18.06.2017 9:45
Turkulainen levy-yhtiö Ensio Music on toiminut alallaan jo vuodesta 1980 lähtien. Yhtiön kustannustoiminta sai alkunsa uuden aallon kokoelmalevyllä Vaahtopäät. Levyllä mouhusivat muun muassa...
Kaupunki |17.06.2017 12:00
Suomessa on aina osattu tehdä maistuvia kesädrinkkejä ja suomalaiset baarimestarit ovat niittäneet juomillaan mainetta kansainvälisissä kilpailuissakin.Turun drinkkiherruudesta mitellään 19....
Kaupunki |16.06.2017 18:08
Kesäkuun alussa avatun Samppalinnan maauimalan avajaisjuhlallisuuksia vietetään tiistaina 20. kesäkuuta. Juhlapäivän kunniaksi kaikille tarjotaan maksuton sisäänpääsy kello 6–20. Päivän viralliset...