Asuntokauppa käynnistyi reippaasti tammikuussa

15.02.2017 9:32

Tammikuu käynnisti vilkkaasti Suomen asuntokauppavuoden. Kauppa kävi hyvin niin uusissa kuin vanhoissa asunnoissa.

Käytettyjen asuntojen kauppa kasvoi yli kahdeksan prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Vanhojen omakotitalojen kauppa nousi 12 prosenttia vuoden 2016 tammikuusta. Hyvin liikkuivat myös vanhat kerrostalot, joiden kauppa lisääntyi reilut yhdeksän prosenttia. Asuntotyypeistä heikoimmalle jäivät rivitalot, mutta niidenkin kauppa lisääntyi vuodentakaisesta tammikuusta reilut 2,5 prosenttia.

Käytettyjä osakeasuntoja välitettiin tammikuussa noin 2 160, rivitaloasuntoja vajaa 900 ja omakotitaloja reilu 750.

Myös uudisasuntokauppa oli tammikuussa vahvassa vedossa. Erityisen hyvin ottajansa löysivät uudet kerrostaloasunnot.

– Kuluttajien luottamus omaan talouteen ja työllisyystilanteen myönteiseen kehittymiseen on vahvistunut ja tämä heijastuu positiivisesti niin uusien kuin käytettyjen asuntojen kauppaan. Kuluttajien usko tulevaisuuteen ja vahvistuneet talouden näkymät tuovat myös lähikuukausina nostetta kaupankäyntiin, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila ennakoi.

Toimitusjohtajaa ilahduttaa erityisesti omakotitalokaupan hyvä vire.

– Omakotitalokauppa on hiipunut Suomessa vuosikausia: vuositasolla niiden kauppa on vähentynyt vuoden 2007 yli 15 000:n tasolta viime vuosien noin 12 000 tasolle. Pieni piristyminen on oikeansuuntainen asia, mutta kirittävää silti riittää, Malila toteaa.

Tiedot perustuvat Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton valtakunnalliseen KVKL-HSP-kauppahintatietopalveluun.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
Koti&rakentaminen |23.06.2017 12:11
Juhannuksen tulenkäyttö vaatii hyvää suunnittelua ja valvontaa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa, että huolimattomuus grillauksessa ja kokonpoltossa uhkaa niin sytyttäjää, katsojia kuin...
Koti&rakentaminen |23.06.2017 8:36
Suomalaiset ovat eniten huolissaan asuntomurrosta kotiinsa lomamatkojen aikana. Silti lähes joka neljäs suomalainen (23%) ei tee mitään toimenpiteitä, kuten pyytäisi jotakuta keräämään postit tai...
Koti&rakentaminen |20.06.2017 19:50
Taloyhtiöiden hallitusten mielestä isännöintiyritykset hoitavat taloyhtiöiden taloutta läpinäkyvästi ja nykyaikaisesti. Tämä käy ilmi Isännöinnin asiakaskuuntelututkimuksesta 2017, johon vastasi 8716...
Koti&rakentaminen |16.06.2017 20:52
Uusi Thermacell Halo -hyttyskarkotin tarjoaa hajuttoman, näkymättömän, jatkuvan ja tehokkaan suojan hyttysiltä ja sääskiltä. Perinteisistä ilmaan suihkutettavista tai iholle levitettävistä myrkyistä...
Koti&rakentaminen |16.06.2017 19:44
Kultarannan kesäasukkaat ovat sadan vuoden aikana jättäneet omat jälkensä presidenttien kesänviettopaikkaan, kun kesät ovat täyttyneet monitahoisista tapahtumista ja persoonallisista presidenteistä....
Koti&rakentaminen |16.06.2017 19:20
Monet eivät muista, että myös parvekekasveja pitää lannoittaa. Floristi Janette Saikkonen vinkkaa säilyttämään lannoiteainepulloa kastelukannun vieressä. Hän suosittelee kasteluveteen sekoitettavia...
Koti&rakentaminen |16.06.2017 18:23
Parveke mielletään kesätilaksi, joka sisustetaan nykyään kuin toiseksi olohuoneeksi. Kukilla ja viherkasveilla siitä voi räätälöidä oman näköisensä puutarhan, sillä tylsät muoviset istutuslaatikot...
Koti&rakentaminen |11.06.2017 15:36
Puutarhaliitto haastaa suomalaiset istuttamaan juhlan kunniaksi oman puun ja rekisteröimään sen www.puutarhaliitto.fi -sivuille. Juhlan aihe voi olla mikä tahansa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Kuvan...
Koti&rakentaminen |11.06.2017 12:12
Tuunaajamutsi järjestää kestävän kehityksen kädentaito-ohjelmia yrityksille. Annakaisa Kilpisen luotsaamissa Tuunaajamutsin työpajoissa opastetaan, kuinka roskasta saa uusia jännittäviä...
Koti&rakentaminen |10.06.2017 10:16
Arja Kunnasluoto-Gustafsson neuvoo aloittamaan pienistä tiloista. Eteisen tai saunan pukuhuoneen peilit voivat muistuttaa laivan ikkunoita ja naulakot rakentua ankkurin muotoisten koukkujen...
Koti&rakentaminen |09.06.2017 8:40 (päivitetty: 09.06.2017 8:44)
Miksi meri viehättää vuodesta toiseen?– Me suomalaiset olemme luontoihmisiä ja veneilijöitä. Mereen liittyy vahvasti se mielikuva, että mikä tahansa on mahdollista – merta pitkinhän...