Koti&rakentaminen
Moni taloyhtiö on viime vuosina innostunut uusimaan hissinsä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Ara) tuntuvan korjausavustuksen tuella. Ara ja taloyhtiön kotikunta ovat avustaneet hissin uusimista 50 prosentilla remontin loppusummasta.
Esimerkiksi seitsemän porraskäytävän taloyhtiössä hissin peruskorjaus – eli hissikorien, ovien ja koneistojen täydellinen uusiminen – voi maksaa esimerkiksi 500 000–600 000 euroa. Avustuksen saanut taloyhtiö maksaisi tästä siis puolet.
Jatkossa korjausavustuksesta on turha haaveilla. Viime keväällä raskaiden hallitusneuvottelujen päätteeksi rustattu hallitusohjelma päättyi pitkään leikkauslistaan, jossa muun muassa hissien korjausavustusten päälle vedettiin ruksit.
– On mahdotonta sanoa, milloin hissien korjausavustuksia aletaan uudestaan myöntää. Vuonna 2010 niitä myönnettiin yli 20 miljoonalla eurolla ja viime vuonna vielä 7,3 miljoonalla, sanoo ylitarkastaja Hanna Koskela Arasta.
Hän vahvistaa, että hissien rakentamista hissittömiin taloihin avustetaan entiseen tapaan.
– Sitä on hallitusohjelmassa nimenomaan priorisoitu. Hissien rakentamisavustuksiin on varattu 20 miljoonaa euroa.
Leikkaukset alkoivat näkyä korjausavustusten myöntämisessä jo viime vuonna. Esimerkiksi Turussa avustusta hakeneista 24 taloyhtiöstä vain yksi sai myönteisen päätöksen.
– Vuoteen 2010 asti valtaosa hakijoista sai avustuksen. Hakijoita saattoi olla vuosittain jopa nelisenkymmentä, sanoo korjausneuvoja Mika Palmroos Turun kiinteistöliikelaitokselta.
Hänkään ei lähde arvioimaan, milloin avustuksia aletaan mahdollisesti taas jakaa.
– Se on siitäkin kiinni, kuinka vahvasti hissifirmat lähtevät avustusasiaa lobbaamaan.
Pääsääntöisesti korjausavustusta saaneet taloyhtiöt ovat sen myös käyttäneet. Palmroosin mieleen muistuu Turusta viime vuosilta vain yksi taloyhtiö, jonka yhtiökokous päätti olla aloittamatta remonttia.
– Mikäli yhtiö ei ole perunut avustuspäätöstä Araan, voi avustuksen käyttää sen voimassaoloajan päättymiseen saakka, mutta se vaatii yhtiökokoukselta uuden päätöksen. Jos avustusta ei lopulta käytä, ei aiempi myöntävä päätös varmista avustuksen saamista tulevaisuudessa, Palmroos sanoo mutta korostaa, että avustusten tulevaisuus on hämärän peitossa.
Mika Palmroosin mukaan pelkästään turkulaisissa taloyhtiöissä on 1 900–2 100 yli 30-vuotiasta hissiä, jotka ovat lähivuosina joka tapauksessa peruskorjauksen tarpeessa.
– Tätä vanhemmissa hisseissä vikatiheys alkaa nousta. 50 vuoden ikään ehtinyt hissi on alkuperäiskunnossaan ehdottomasti elinkaarensa lopussa.
Palmroos laskee, että Turussa on kokonaan hissittömiä kerrostaloja noin 600, mutta suurta hakemustulvaa ei silläkään puolella ole viime aikoina ollut.



