Koti&rakentaminen
Perävalot vaan vilkkuvat, kun tilattu remonttimies kiihdyttää rahat saatuaan kohti Pattayalle lähtevää lentokonetta. Remonttihuijauksen uhriksi joutuneen keinovalikoima asian selvittämiseksi on suppea.
– Jos remontintekijä on kadonnut, eikä vastaa esimerkiksi yhteydenottopyyntöihin, niin sellaisessa tilanteessa on valitettavan vähän tehtävissä. Jos kyseessä on selvä huijaus, niin silloin kannattaa ottaa yhteyttä poliisiin, mutta silloinkin huijarin kiinnisaaminen voi olla vaikeaa, kertoo valtakunnallisen kuluttajaneuvonnan kuluttajaoikeusneuvoja Terhi Toivanen.
Puhtaiden huijausten määrä on onneksi pieni kaikista remontin aiheuttamista erimielisyyksistä. Mitä sitten tehdä, jos remontin jälki ei syystä tai toisesta tyydytä? Ensimmäinen askel on tehdä kirjallinen valitus ja pyrkiä sopimaan asiasta remontintekijän kanssa.
– Jos sovintoa ei synny, pitää hankkia asiantuntijalausunto, jossa todetaan remontin puutteet. Kannattaa kuitenkin miettiä, kuinka isosta asiasta on kyse, sillä esimerkiksi lausunnon hankkimisesta syntyy ylimääräisiä kuluja, Toivanen muistuttaa.
Remonttiasiat ovat yksi yleisimmistä syistä ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Vuosittain remontointiin liittyviä yhteydenottoja tulee valtakunnallisesti yli 3 000. Määrä on ollut pienessä kasvussa viime vuodet. Suurin osa yhteydenottajista kuitenkin kysyy vain neuvoa.
– Suurin osa asiakkaista pääsee omin voimin eteenpäin, kun ovat kysyneet ensin apua. Viime vuoden aikana remontointiin liittyvistä tapauksista noin sata tapausta ohjattiin eteenpäin kuluttajariitalautakuntaan, kertoo Toivanen.
Yleensä remonttikiistat saadaankin sovittua ennemmin tai myöhemmin. Oikeuteen asti remonttiriidat etenevät varsin harvoin.
– Kirjallinen sopimus on ehdottomasti hyvä tehdä. Toisekseen ei kannata maksaa mitään etukäteen. Jos remontoija alkaa pyydellä etumaksuja, pitäisi kellojen alkaa asiakkaalla kilistä. Näissä tapauksissa on suurin riski sille, että työ jää tekemättä ja tekijä katoaa, Toivanen vinkkaa.
Lukuisat remonttiriidat on huomattu myös remonttifirmojen keskuudessa. Viime vuosina useat yritykset ovatkin alkaneet kilpailla entistä enemmän takuulla ja luotettavuudella.
– Nykypäivänä perävalotakuulla ei tällä alalla pärjää. Asiakkaiden vaatimustaso remontoinnin suhteen on noussut viime vuosina ja sen vuoksi jälkimarkkinointiin on syytä panostaa, toteaa Duo-palveluiden yrittäjä Mats Källström.
– Meidänkin palveluihin kuuluu se, että meille saa jälkikäteen soittaa, jos on joku ruuvi jäänyt kiristämättä. Remontti käydään myös yksityiskohtaisesti läpi asiakkaan kanssa ennen työn luovutusta ja selitetään, mitä on tehty. Mitään ei pyritä peittelemään, Källström sanoo.



