Kosketinvirtuoosi Mikko Helevän urkutrio tuo svengiä Monkin perjantai-iltaan

20.03.2017 19:54

Jazzurkuri Mikko Helevän perustama trio The Bronson on soittanut samalla kokoonpanolla jo lähes 20 vuoden ajan. Flame Jazz -konsertissa luvassa on tohtoritasolle hiottua musiikillista yhteistyötä ja tuoretta materiaalia Helevän syksyllä 2016 ilmestyneeltä Hands-on Hammond -albumilta.

Mikko Helevä (s. 1970) on 1990-luvun loppupuolelta alkaen ollut kotimaisen jazzin urkuspesialisti. Pianonsoittoa ja musiikin teoriaa Oulun musiikkiopistossa opiskelleen Helevän matka kulki Sibelius-Akatemian jazzosastolle, josta hän valmistui vuonna 2003 musiikin maisteriksi. Helevä aloitti jazzosaston opettajana jo 90-luvun lopulla, ja vuodesta 2005 hän on toiminut osastolla lehtorina sekä myöhemmin aineryhmän varajohtajana. Helevä viimeistelee Sibelius-Akatemialla parhaillaan Hammond-urkuihin keskittyvää taiteellista tohtorintutkintoaan. Osana tutkintoa toimii syksyllä julkaistu albumi Hands-on Hammond.

Pitkäikäisin Mikko Helevän luotsaama yhtye on vuonna 1998 perustettu trio The Bronson, jonka kautta hän sai maineen nimenomaan loistavana jazzurkurina. Helevän säveltämät kappaleet ammentavat aineksia urkujazzin perinteestä, mutta päivittävät tyylin persoonallisella tavalla nykyaikaan. Helevän syvällinen suhde svengijazziin tulee parhaiten esille juuri The Bronson -yhtyeen nokkamiehenä. Kitaristi Teemu Viinikaisen ja rumpali Teppo Mäkysen herkät korvat ja virtuositeetti täydentävät yhtyeen lämpimän soundin. Kansainvälisesti arvostetut Viinikainen ja Mäkynen on kumpikin huomioitu Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla. The Bronson on tehnyt kaksi Jazzliiton kiertuetta, vuosina 2000 ja 2004, ensimmäisellä kerralla solistivieraanaan Jukka Perko

Mikko Helevän ensimmäisiä yhtyeitä oli pääkaupunkiseudun klubeissa aktiivisesti 1990-luvun lopulla keikkaillut Big Brother. Bändi oli tärkeä varhainen askel myös sen muille jäsenille, saksofonisti Joonatan Rautiolle, kitaristi Esa Onttoselle, basisti Janne Antikaiselle ja rumpali Mika Kalliolle. Helevän urut, myös bassolinjat, soivat hyvin tärkeässä osassa myös saksofonisti Olli Ojajärven So So -yhtyeessä sekä Kalle Kaliman Soi Ensemblessä. UMOn kanssa Helevä esiintyi ensimmäisen kerran lokakuussa 1998 Nuorten solistien konsertissa. Viime aikoina yksi urkuvirtuoosin aktiivisimmista yhtyestä on ollut rumpali André Sumeliuksen kokoaman basistilegenda Charles Mingusin musiikin ympärille rakennettu Tonight at Noon -kokoonpano. Flame Jazzin keväässä Helevää kuullaan toukokuussa myös Jukka Eskola Soul Trion riveissä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
Kulttuuri |26.06.2017 13:32
Turun tuomiokirkkoon tuodaan heinäkuussa Iktys-näyttely, jonka neljä akvaariota käyvät vuoropuhelua katsojan kanssa ja kertovat kristinuskosta ja aarteesta meressä ja taivaassa. Näyttely sijoittuu...
Kulttuuri |26.06.2017 10:08
Naantalin Oppaat järjestävät Kultarannassa maksuttomia opastettuja kierroksia perjantaisin 30.6, 7.7, 21.7. sekä 18.8. Kierrokset toteutetaan osana Suomi 100 - Itsenäisyyden polku – kävelykierokset -...
Kulttuuri |26.06.2017 8:28 (päivitetty: 26.06.2017 8:35)
Marian päivänä 2. heinäkuuta on Koroisten ristillä historiallinen hetki. Niemen kärjessä vietetään silloin tiettävästi ensimmäistä luterilaista messua.– Olen keskustellut usean pitkään...
Kulttuuri |22.06.2017 9:28
Keskiajan Turku Tuomiokirkossa 29.6.–2.7. tarjoaa kaksi syvällistä matkaa keskiajan lopun ja reformaation alun sävelmaailmaan Keskiajan Turku -kaupunkitapahtuman aluksi torstaina 29.6. ja perjantaina...
Kulttuuri |21.06.2017 10:44
Elokuussa toista kertaa järjestettävän Turku Animated Film Festivalin kansainvälinen ohjelmisto esittelee jälleen laajan kattauksen laadukasta lyhytanimaatiota. Ohjelmiston fokus on...
Kulttuuri |20.06.2017 9:52
Syksyllä 2016 historiallisten tekstiilien harrastajajoukko toteutti yhdessä Suomen Kansallismuseon kanssa tarkan rekonstruktion harvinaisesta villaintarsiasta, joka on 1400-luvulta säilynyt ylellinen...
Kulttuuri |19.06.2017 13:04
Flame Jazz toteuttaa 20.–22. heinäkuuta ensimmäistä kertaa Aurajoessa kolmepäiväisen poikkitaiteellisen erikoistapahtuman. Itämeri-aiheinen taidetapahtuma yhdistää luovasti jazzmusiikkia,...
Kulttuuri |19.06.2017 8:28
Turun ylioppilasteatteri ja Liedon Vanhalinna yhdistävät ensi kertaa voimansa tänä kesänä, kun yhteisproduktio Peloton saa ensi-iltansa Vanhalinnassa 27. heinäkuuta. Idea yhteistyöstä syntyi yhteisen...
Kulttuuri |17.06.2017 9:00
– Minua kiinnostaa ihmisten liikekieli ja se, miten Instagram ja muut digitaaliset palvelut muuttavat tapaamme olla todellisessa maailmassa, sanoo videotaiteilija Sara Pathirane.Helsinkiläinen...
Kulttuuri |16.06.2017 11:04
Paraisten Bläsnäsissä kuullaan maanantaina 19.6. kello 20 perinteinen Yö meren rannalla -pianokonsertti. Musiikkiopisto Arkipelagin, Bläsnäsin kyläyhdistyksen, Paraisten Urkupäivien ja Pianoaura ry:n...
Kulttuuri |15.06.2017 15:58
Yhdysvaltalainen kirjailija Angie Thomas esiintyy Turun Kirjamessuilla perjantaina 6. lokakuutaThomasin romaani Viha jonka kylvät (The hate U give) ilmestyy suomeksi syksyllä (4. syyskuuta). New...