Lukunurkassa: Muistojen kirjassa yhdistyy vahva tarina väkevään yhteiskuntakuvaukseen

13.07.2017 9:00

Toisinaan käteen osuu kirja, jonka ymmärtää nopeasti olevan painoarvoltaan suuri. Petina Gappahin Muistojen kirja on sellainen. Tosin on syytä pitää mielessä, että kirjan englanninkielinen nimi on Book of Memory. Kirjan nimeen kun kytkeytyy tässä tapauksessa useampi merkitys.

Pohjimmiltaan siihen on kolme syytä. Ensinnäkin Muistojen kirja kertoo tavallista vieraamman maan elämästä, joka on tässä tapauksessa Zimbabwe. Toisekseen kuolemaan tuomitun albiinonaisen tarina on todella kiinnostava. Kolmannekseen Gappah on kirjoittanut tarinan varsin kiinnostavasti, vaikka tarina nappasikin kunnolla mukaansa vasta muutaman kymmenen sivun jälkeen.

Vaikka tarina hyppii aikatasosta toiseen, tarina etenee jouhevasti ja on helposti seurattava. Gappah myös on erinomainen yksityiskohtien kuvaaja. Pienessä tilassa hän maalaa lukijan päähän eläviä kuvia.

Kirjan päähenkilön Memoryn elämäntarina on kylmäävää luettavaa. Jo lähtökohtaisesti huonot kortit elämään saanut nainen elää oloissa, jotka turvallisesta Suomesta katsottuna tuntuvat uskomattomilta. Varsinkin, kun Gappah on säästänyt kirjan loppuun mielenkiintoisen yllätyksen.

Vaikka kirja on fiktiota, se kertoo kuitenkin paljon Zimbabwesta, maan poliittisista oloista ja maan historiasta.

Kirjan päähenkilö Memory myydään nuorena tyttönä valkoihoiselle miehelle. Myöhemmin Memory tuomitaan kuolemaan juuri saman miehen murhasta syytettynä.

Gappah käsittelee hienosti painavia teemojaan. Mutta vaikka ei haluaisikaan pikakatsausta Zimbabwen poliittisiin oloihin, Muistojen kirja tarjoaa tarttumapintaa. Memoryn kokemat ulkopuolisuuden tunteet ovat varsin universaaleja, vaikka tapahtumat ympärillä eivät olisikaan yhtä radikaaleja kuin Memoryn elämässä.

Ilkka Lappi
Kulttuuri |24.07.2017 12:56
Raision Kirjastotalon Aulagalleriassa nähdään elokuussa Kaisa Simulan, Tarja Niittyaron ja Virpi Tuomisen maalauksia 1.–31. elokuuta.
Kulttuuri |21.07.2017 11:20
Turussa pelataan 20.–24. heinäkuuta pesäpallon World Cup -turnaus. Turnaukseen osallistuu 16 joukkuetta kahdeksasta maasta. Kisojen yhteydessä julkaistaan dosentti Ismo Söderlingin pesäpalloaiheinen...
Kulttuuri |20.07.2017 9:48
Metallipiireissä ja niiden ulkopuolella käydään keskustelua seksismistä, homofobiasta, rasismista ja jopa fasismista. Bändit ja niiden jäsenet päätyvät toisinaan pyytämään julkisesti anteeksi...
Kulttuuri |20.07.2017 9:28
Forum Marinumin päänäyttelyn yläkerrassa sijaitseva, yli tuhannen neliömetrin vinttikerros, Kruununmakasiinin vintti, on tähän asti toiminut lähinnä varastona. Siellä säilytetyille museoesineille on...
Kulttuuri |19.07.2017 14:04 (päivitetty: 19.07.2017 14:13)
Paimiolainen pienviljelijä August Pyölniittu haaveili jo nuorena miehenä urasta keksijänä. Hän otti ”warmana ja itsetietoisena” elämäntehtäväkseen keksintöjen tekemisen. Tavoitteet...
Kulttuuri |19.07.2017 8:20
Euroopan suurin kansanperinnetapahtuma järjestetään Turussa 26.–30. heinäkuuta. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävään tapahtumaan saapuu ennätysmäärä osallistujia. Paikalliset esiintyjät mukaan...
Kulttuuri |18.07.2017 20:32
Finlandia-taidenäyttely on esillä Liedossa Nautelankosken museossa , Lauri Nautelan museon auditoriossa heinäkuun sekä elokuun ensimmäisen viikon ajan.
Kulttuuri |18.07.2017 7:56
Joki – Ån on tunnin mittainen kansantanssi- ja musiikkiteos, joka kertoo kahden turkulaisen tytön, Johannan ja Kirstin, tarinan. Tytöt kasvavat ystäviksi, vaikka he ovatkin kotoisin eri puolilta...
Kulttuuri |15.07.2017 18:36
Keitä ovat Tuntemattoman sotilaan naishahmot? Tähän kysymykseen vastausta etsii syksyllä ilmestyvä Toinen tuntematon -novelliantologia. Siinä suomalaiset nykykirjailijat saavat vapaat kädet...
Kulttuuri |14.07.2017 9:24
Turun tuomiokirkkoon tuodaan merellisessä hengessä Iktys-näyttely, jonka neljä akvaariota käyvät vuoropuhelua katsojan kanssa ja kertovat kristinuskosta ja aarteesta meressä ja taivaassa. Näyttely...
Kulttuuri |14.07.2017 7:02
Suomen suurimman animaatioelokuvafestivaalin eli Turku Animated Film Festivalin (TAFF) kansainväliseen kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna runsaat 800 lyhytanimaatiota eri puolilta maailmaa. Niistä...