Aamuset etusivulle
Etusivu ›› Näistä puhutaan ›› Mielipide ›› Kunnat yhteen mutta ei pakolla

Mielipide

Kunnat yhteen mutta ei pakolla
09.02.2012 08:23 (päivitetty:09.02.2012 08:27)

Tällä hetkellä sata palkansaajaa huolehtii noin 52:sta työelämän ulkopuolella olevasta. Huoltosuhde muuttuu siten, että neljän vuoden päästä luku on lähes 60 ja vuonna 2025 jo lähes 70. Vuonna 2020 Suomessa lasketaan olevan 20 sellaista kuntaa, jossa tämä huoltosuhde ylittää sadan. Ei kuulosta kovin elinvoimaiselta.

On useasti todettu, että tarvitaan vähintään 20 000 asukkaan kunta, jotta se palveluiden tehokkaan järjestämisen kannalta on riittävän suuri kokonaisuus. Suomen 336 kunnasta vain 56 täyttää tämän väkimäärän. Varsinais-Suomen 28 kunnasta näitä ovat vain Turku, Raisio, Salo ja Kaarina. On moneen kertaan huomattu, kuinka pienen kunnan on vaikeaa rekrytoida muun muassa tarpeeksi lääkäreitä.

Tämä taas on saattanut olla vaikuttamassa siihen, että jopa kunnan kaikki terveyspalvelut on annettu markkinavoimien haltuun tekemällä niiden hoidosta sopimus yksityisen palveluntuottajan kanssa. Sivuhuomautuksena voisi sanoa, että nykyään jo 27 prosenttia sosiaali- ja terveyshuollon palveluista tuotetaan yksityisen sektorin toimesta. Palvelun tuottajan kannalta tämä bisnes onkin kannattavaa, sillä tuotot näiden palveluidemme tuotannosta ovat usein kaksinkertaiset muuhun bisneksen verrattuna. Ikävää on, että näin tuotettuja palveluita on demokraattisesti vaikeaa valvoa.

Pienissä kunnissa myös taloudenpito saattaa olla kovin haasteellista. Suomessa on joitakin kuntia, joiden veroprosentti olisi jopa 70 ilman valtionapua. Kuntatalouden vahvistaminen on siis enemmän kuin tarpeen. Nykyisillä tietohallintojärjestelmillä pystyttäisiin hoitamaan moninkertainen työmäärä aikaisempaan verrattuna. On selvä, että jos useampia kunnantaloja yhdistetään saman katon alle, byrokratia ja samalla kustannukset vähenevät. Meidän ei pidäkään rakastua niihin kunnantalojen seiniin, vaan palveluihin. Kuntauudistuksen myötä tulisikin määritellä ne palvelut, joita kuntalaisille tulee lähipalveluna tarjota. Kuntaliitoksen ei tule tarkoittaa sitä, että ne tärkeät terveys-, koulu- ja päivähoitopalvelut karkaisivat kauas kuntakeskukseen, vaikka hallinto sinne vietäisiinkin.

Vahva peruskunta pystyy parhaiten tarjoamaan kuntalaisille laadukkaat palvelut ilman mitään monimutkaisia hallinnollisia yhteistyöhimmeleitä, joissa päätöksenteko on monissa tapauksissa karannut kauas kuntapäättäjiltä demokratian ulottumattomiin. Kuntauudistuksessa onkin kyse mitä suuremmassa määrin myös demokraattisen päätöksenteon vahvistamisesta.

Kuntauudistus on välttämätön, jotta pystytään saamaan aikaan vahvat ja elinvoimaiset peruskunnat, jotka voivat turvata peruspalvelut jokaiselle suomalaiselle huolehtien väestörakenteen mukanaan tuomasta palveluiden massiivisesta lisätarpeesta. Asiassa ei pidä kuitenkaan hosua; hyvä tavoite toteutukselle olisi 2017, jolloin uusi valtuustokausi muutenkin alkaa. Myöskään pakkoliitoksin tätä suurta uudistusta ei saada aikaan, vaan se pitää tehdä yhteistyössä kuntien ja valtion kesken. Juuri julkaistu työryhmän esitys toimii hyvänä keskustelun aloituksena tälle prosessille.

 

Eeva-Johanna Eloranta

kansanedustaja (sd.)

 

Ensin palvelut, sitten vasta karttaharjoitukset
02.05.2012 13:26

Kyllä maailman karttoja mahtuu, mutta tarvitaanko niitä, onkin sitten toinen kysymys.

Ministeri Henna Virkkunen...

Säätiö noudattaa kaikessa toiminnassa hyvää hallintotapaa
05.04.2012 13:43

Viitaten viime päivien Åbo Akademin säätiötä koskevaan julkiseen keskusteluun säätiö esittää seuraavat tosiasiat.

Vuonna...

Mitä työntekijän on tehtävä, että työpaikat säilyisivät?
28.03.2012 13:32

Turun Elintarviketyöntekijät 144 ry:n kevätkokous tuomitsee jyrkästi Leafin Auran tehtaan mahdollisen sulkemisen.

Olemme...

Kauppakamari kannattaa kauppatorin asemakaavamuutosehdotusta
27.03.2012 09:42

Turun kauppakamari kannattaa kauppatorin asemakaavanmuutosehdotusta, joka mahdollistaa torinalaisen pysäköintilaitoksen...

Italialainen Sisu ei maistu suomalaisen suussa
26.03.2012 23:10

Makeiskonserni Cloettan ilmoitus sulkea Auran tehtaansa on otettu Varsinais-Suomessa järkytyksellä vastaan. Tuottavan...