Kysely: Nuoret valmiita muuttamaan työn perässä

18.07.2012 12:18 (päivitetty: 18.07.2012 15:30)


Nuoret valitsevat opintojen jälkeisen asuinpaikan pääasiassa sen perusteella, mistä he saavat töitä. Myös ystävillä on iso merkitys asuinpaikan valinnassa. Sen sijaan vain neljäsosa nuorista haluaa opintojen jälkeen palata sille paikkakunnalle, jolla on viettänyt nuoruutensa. Puolet nuorista haluaa työllistyä muulle kuin lapsuus- tai opiskelupaikkakunnalleen.

Tiedot ilmenevät kyselystä, jonka tekivät Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL).

”Millaisessa kunnassa haluan asua” -kyselyssä nuoret ja nuoret aikuiset kertovat asumiseen ja asuinympäristöön, palveluihin sekä työhön ja työelämään liittyvistä ajatuksistaan ja toiveistaan. Kyselytutkimukseen vastasi 2 181 nuorta, jotka olivat pääasiassa 16–28-vuotiaita.

– Kuntien tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että ne tarjoavat lapsille ja nuorille sellainen kasvu- ja elinympäristön, johon nuoret haluavat palata opintojen jälkeen, sanoo Allianssin puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen.

Asuinympäristössä nuorille tärkeimpiä asioita ovat lyhyet välimatkat, hyvät julkiset liikenneyhteydet ja kevyen liikenteen väylät. Nuoret pitävät tärkeinä myös kohtuuhintaisia asuntoja ja hyviä palveluita.

Nuoret ovat hyvin tyytyväisiä oman asuinkuntansa palveluihin. Lähes kaksi kolmasosaa nuorista on melko tyytyväisiä oman asuinkuntansa palveluihin. Erittäin tyytyväisiä on lähes kuudesosa nuorista. Nuorille tärkein palvelu ovat lähellä olevat ruokakaupat ja muut liikkeet. Myös julkinen terveydenhuolto nousee nuorten vastauksissa korkealle. Osa nuorista tarvitsee mielenterveyspalveluita, osa perusterveydenhuoltoa – tärkeintä on, että palvelut ovat lähellä. Nuorille tärkeitä ovat myös muun muassa kirjastot ja liikuntapaikat.

Hyvä työyhteisö ja ilmapiiri ovat nuorille tärkeitä. Nuoret toivovat löytävänsä koulutustaan, osaamistaan ja kokemustaan vastaavan työn, jossa on mielekkäitä ja monipuolisia työtehtäviä sekä joustavuutta. Monelle nuorelle on tärkeää, että työssä on mahdollista kehittyä ja kouluttautua. Moni haluaa edetä urallaan. Riittävä tai kohtuullinen palkka mainittiin useissa vastauksissa, iso palkka varsin harvassa. Nuoret kaipaavat työltään pysyvyyttä.

Kyselytutkimuksen aineisto koottiin 26.5.–24.6.2012 välisenä aikana Allianssin jäsenjärjestöiltä, SYL:n, SAMOK:n ja SLL:n jäseniltä ja opiskelijakunnista, IRC-Galleriasta ja Facebookista. Kyselytutkimuksen raportti julkistettiin Porin SuomiAreenassa.

Muut uutiset: Työ&talous »

12.06.2013 10:28
Lounais-Suomen aluehallintovirasto tarkasti Varsinais-Suomen ja Satakunnan huonekalu- ja kodinkoneliikkeiden luottomarkkinointia. Valvonta kesti kolme kuukautta, marraskuusta 2012 tammikuuhun 2013,...
11.06.2013 13:52
Länsi-Suomen elokuvakomissio järjestää Turussa kansainvälisen EAVE elokuvatuottajien koulutuksen 12.–19. kesäkuuta. Koulutus tuo Suomeen hieman alle sata elokuvatuottajaa ja käsikirjoittajaa 32...
10.06.2013 14:18
Turussa lähdetään vauhdilla mukaan Oppisopimushaaste.fi-kampanjaan. Turun alueella on alle kymmenesosa Suomen työvoimasta, mutta Turku ottaa kokoaan suuremman pallon vastaan Keskuskauppakamarin...
10.06.2013 11:16
Turkulainen menestystarina Hesburger avasi sadannen ravintolansa Liettuan Kaunakseen lauantaina 8. kesäkuuta.Yritys on toiminut Baltiassa 1990-luvun puolivälistä ja kasvattanut markkinaosuuttaan...
07.06.2013 13:16
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt turkulaisen VMP Groupin perustajalle ja omistajalle Mauno Savolaiselle talousneuvoksen arvonimen. Arvonimi on toimialan ensimmäinen.Vuonna 1988...
30.05.2013 10:46
Turkulainen Medialiiga Oy aikoo rakentaa kuluvan ja ensi vuoden aikana digitaalisia ulkomainostauluja Varsinais-Suomen lisäksi Pohjanmaalle sekä Hämeeseen.
28.05.2013 15:18
Raisio Oyj:n hallintoneuvosto valitsi tiistaina puheenjohtajakseen maanviljelijä, toiminnanjohtaja Paavo Myllymäen ja varapuheenjohtajaksi agronomi, maanviljelijä Holger Falckin.
27.05.2013 16:32
Ruotsalainen Cambio Healthcare AB avaa toimipisteen Suomessa. Yhtiö valitsi sijaintipaikaksi Turku Science Parkin, jossa kiinnostivat bioteknologiaosaaminen ja biopankkitoiminnan käynnistyminen.
27.05.2013 14:34
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun johtamiskoulutusyksikkö TSE exe järjestää tiistaina 28. toukokuuta avoimen Hyvinvointi yrityksen menestystekijänä -seminaarin, johon on ennalta ilmoittautunut yli...
27.05.2013 14:02
Pysäköinti siirtyy Turun Teknologiakiinteistöjen omistamissa autohalleissa DataCityssä, BioCityssä ja ICT-talossa Q-Parkin hoidettavaksi. Muutos tehdään elokuun alussa. Q-Park vastaa sen jälkeen...