Urheilu
Impivaaran uimahallin koekäyttö aloitettiin torstaina 26. tammikuuta. Vedenlaatu on todettu hyväksi. Urheiluseurat ja koululaisryhmät testaavat hallin altaita ja peseytymistiloja ennen kuin tilat avataan muulle yleisölle.
Vedenpuhdistusjärjestelmien, tilojen ja laitteiden toimivuus halutaan varmistaa ennen yleisöryntäystä.
Hallissa työskentelee seuraavan kuukauden ajan laitetoimittajia, automaatio-, putki- ja vedenkäsittelyjärjestelmäurakoitsijoita, kaupungin omia laitosmiehiä, rakennusmiehiä sekä hallin oma henkilökuntaa. Henkilökuntaa koulutetaan muun muassa ensiapu- ja pelastusharjoituksissa.
Hallin kalustus on myös vielä edessä. Pöytiä, tuoleja, hyllyjä, peilejä, kuntosalilaitteita ja muita tuodaan halliin kymmenen rekka-autollista.
– Tavoitteenamme on, että halli aukeaa ystävänpäivänä, 14. helmikuuta. Se vaatii, että kaikki menee nappiin. Mihinkään kovin suuriin yllätyksiin ei ole varaa, sanoo uimalaitosten johtaja Oskari Nummi.
Lähde: Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus



