Kannabista viikottain käyttävien määrä tuplaantui kymmenessä vuodessa

17.02.2017 15:40

Kannabiksen käyttäjien määrä on jatkanut tasaista kasvuaan, mikä näkyy kannabista koskevien asenteiden lieventymisenä.

Huumekyselyn vuoden 2014 tietojen mukaan kannabista oli käyttänyt vuoden aikana 240 000 suomalaista, mikä on kaksinkertainen määrä kymmenen vuotta aiempaan verrattuna. Myös viikoittain käyttävien määrä kaksinkertaistui vuodesta 2004 vuoteen 2014, jolloin heitä oli 35 000. Sen sijaan päivittäin käyttävien määrä on pysynyt vakaana noin 5 000–6 000 suomalaisessa. Lääkkeeksi enimmäkseen tai yksinomaan käyttäviä on joitakin tuhansia.

Tutkimus kannabiksen käyttäjistä ja kannabiksen laillistamista ja dekriminalisointia koskevista mielipiteistä julkaistiin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

Kannabiksen käyttäjät eivät ole sosiaalisesti tai käyttötavoiltaan yhtenäinen ryhmä. Hyvin eri-ikäiset ja erilaisiin sosiaaliryhmiin kuuluvat käyttävät kannabista ja käyttötavat vaihtelevat suuresti.

Silti vuoden 2014 Huumekyselyyn vastanneista voidaan löytää niin sanottu tyyppikäyttäjä. Hän on nuori tai nuorehko kaupungissa asuva mies, joka polttelee kavereiden tarjoamaa, usein kotikasvatettua marihuanaa satunnaisesti. Käyttö on viihdekäyttöä, johon liittyy runsas alkoholin kulutus.

Polttaminen on selvästi yleisin tapa käyttää kannabista. Kuivatun kannabiskasvin, "kukan", polttaminen on yleistynyt merkittävästi, mikä kertoo kotikasvatuksen yleistymisestä. Monissa maissa havaittu kannabiksen käyttötapojen ja -tuotteiden monipuolistuminen ei ole vielä tapahtunut Suomessa, vaikka höyrystimien käyttö näkyy kyselyssä.

Valtaosa (63,5 %) käyttää kannabista lähinnä silloin, kun joku tarjoaa sitä heille. Neljäsosa kannabiksen käyttäjistä oli viimeksi kuluneen vuoden aikana käyttänyt tai kokeillut myös muita huumeita. Kannabiksen käyttäjät juovat muuta väestöä enemmän alkoholia. Yli 60 prosenttia kannabiksen käyttäjistä kertoi käyttäneensä alkoholia ja kannabista samanaikaisesti vuoden aikana.

– Ajatus, että kannabiksen käyttö ehkäisisi alkoholinkulutusta, ei saa tukea kyselytutkimuksista, arvioi Karoliina Karjalainen.

Mielipiteet kannabispolitiikan kehittämisestä olivat vahvasti jakautuneet. Yli 80 prosenttia kaikista Huumekyselyyn vuonna 2014 vastanneista vastusti käytön dekriminalisointia tai viihdekäytön sallimista. Kuitenkin noin 40 prosenttia kaikista vastaajista katsoi, ettei kannabiksen polttamisesta tulisi käytännössä rangaista. Enemmistö kansalaisista katsoi myös, että kannabista pitää voida hankkia laillisesti lääkkeeksi.

Sen sijaan kannabiksen käyttäjistä yli 70 prosenttia kannatti Huumekysely 2014:ssä dekriminalisointia ja laillistamista. Myös he, joilla oli aikaisempaa omakohtaista kokemusta kannabiksesta, suhtautuivat sen käyttöön muuta väestöä huomattavasti vapaamielisemmin.

Koko väestössä kannabiksen laillistamista kannattavien osuus pysyi kymmenessä prosentissa vuoteen 2010 asti. Vuonna 2014 kannattajien osuus oli noussut 15 prosenttiin.

– On ilmeistä, että mikäli kannabiksen kokeilu ja käyttö jatkavat yleistymistään, kasvavat paineet tarkistaa kannabispolitiikkaa ja nykyistä lainsäädäntöä. Mielipiteitä on omiaan lieventämään, jos vastaaja tuntee henkilökohtaisesti kannabiksen käyttäjän. Tällä hetkellä useimmat alle 35-vuotiaat tietävät lähipiiristään jonkun, joka on kokeillut kannabista, päättelee Pekka Hakkarainen.

Kannabiksen käytön ehkäisy on siten yksi keino vaikuttaa kansalaisten mielipiteisiin ja paineisiin muuttaa lainsäädäntöä. Koska kannabiksen käyttö on vahvasti yhteydessä alkoholin kulutukseen, saattavat alkoholin käyttöä ehkäisevät toimenpiteet hillitä Hakkaraisen mukaan myös kannabiksen käyttöä.

Vuoden 2014 Huumekysely tehtiin 7000:lle 15–69-vuotiaalle suomalaiselle, joista 3 485 vastasi kyselyyn. Heistä 226 oli käyttänyt kannabista viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
Uutiset |16.08.2017 19:19
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan mies putosi Nepontiellä Hirvensalossa veden varaan  keskiviikkona illalla, eikä päässyt omin voimin ylös. Pelastustoimen pintapelastaja kävi...
Uutiset |16.08.2017 18:56
Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsi vuoden 2017 toisen osavuosikatsauksen tiedokseen. Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että sivistystoimialan...
Uutiset |16.08.2017 17:40
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on kutsunut kuljetusliittojen puheenjohtajat keskustelemaan rautateiden henkilöliikenteessä toteutettavista uudistuksista. Tapaaminen järjestetään...
Uutiset |16.08.2017 16:00
Rokotuksista ja erityisesti rokotevastaisuudesta on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) nosti asian aiheellisesti esille 15....
Uutiset |16.08.2017 15:52
Lähes joka kolmanteen suomalaiseen pk-yritykseen on yritetty tehdä tietoturvarikos viimeisen kolmen vuoden aikana. Rikosyrityksen kohteeksi joutuneiden määrä on kaksinkertaistunut vuoteen 2015...
Uutiset |16.08.2017 15:12
Viime lauantain ukkostuulet kaatoivat puuta Uudeltamaalta, Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta yli 100 000 kuutiometriä. Muualta Suomesta ei ole tullut tietoja tuulituhoista. Suomen metsäkeskuksen...
Uutiset |16.08.2017 14:36
Kaupunginjohtaja Aleksi Randell on päättänyt, että Fölin suosittu vesibussikokeilu Ruissaloon jatkuu tulevana viitenä viikonloppuna. Vesibussikokeilun jatkon Föli-liikenteenä vahvistaa vielä Turun...
Uutiset |16.08.2017 13:08
Valvira on julkaissut tupakkalain valtakunnallisen valvontaohjelman päivityksen vuosille 2018–19. Tupakkalain valvontaohjelman 2015–19 painopistealueita vuosille 2018–19 ovat tupakointikieltojen ja -...
Uutiset |16.08.2017 12:36
Maahanmuuttajien lasten todennäköisyys saada toisen asteen tutkinto suoritettua on matalampi kuin verrattaessa heitä samankaltaisiin kantaväestön nuoriin. Tilanne selviää Turun yliopiston sosiologian...
Uutiset |16.08.2017 11:00
Suomeen töihin saapuvista ulkomaisista työntekijöistä on tehtävä 1. syyskuuta alkaen ennakkoilmoitus työsuojeluviranomaiselle. Lähettävän yrityksen on tehtävä ilmoitus ennen työnteon aloittamista....
Uutiset |16.08.2017 9:24
Viestintäviraston keväällä teettämä kuluttajatutkimus kuvaa viestintäpalvelujen käyttöä Suomessa eri näkökulmista: Valtaosa käyttäjistä huolehtii salasanoista, päivityksistä ja tietoturvasta. Lähes...