Satamien konttipunnitukset lisänneet turvallisuutta aluksilla

19.05.2017 13:56

Trafi on tehnyt tutkimuksen viime kesänä voimaan tulleen konttipunnitusmääräyksen vaikutuksista kuljetusketjuissa. Konttien punnituksesta on voitu osoittaa olevan merkittäviä hyötyjä mm. alusturvallisuudelle. Haittapuolena esiin nousi kustannusten kasvu.

Konttipunnitusten vaikuttavuustutkimuksen tarkoituksena oli arvioida, miten 1. heinäkuuta 2016 voimaantulleen konttipunnituksia koskevan SOLAS VGM -määräyksen soveltaminen on onnistunut ja minkälaisia vaikutuksia määräyksellä on ollut koko kuljetusketjussa.

Määräyksen antamisen taustalla olivat lukuisat onnettomuudet, jotka johtuivat siitä, että virheellisten tietojen takia yli- tai alipainoisia kontteja oli lastattu aluksiin. Määräyksen avulla pyritään varmistamaan, että aluksen lastauksen suunnittelussa käytetään todellisia massatietoja ja tätä kautta pyritään ennaltaehkäisemään mahdollisista yli- tai alipainoisista konteista aiheutuvia onnettomuuksia ja vahinkoja.

– Määräys näyttää toimineen toivotulla tavalla eikä satamissa ole nähty ennakkoon pelättyä konttikaaosta. Sen sijaan konttien kuljetukset näyttävät sujuneen vähintäänkin kohtuullisesti, sanoo erityisasiantuntija Jouni Lappalainen Trafista.

Tutkimuksessa löydetyistä hyödyistä merkittävin oli alusturvallisuuden paraneminen. Muita hyötyjä olivat konttien käsittelyn turvallisuuden paraneminen satamissa ja maakuljetuksissa, alusten lastauksen parempi tehokkuus ja hyötysuhde, lastaussuunnittelun helpottuminen ja tehokkuuden paraneminen muualla kuljetusketjussa.

– Tutkimuksessa löydetyt hyödyt näyttäisivät olevan pysyviä ja pitkällä tähtäimellä näistä tulee olemaan hyötyä koko kuljetusketjulle, toteaa Lappalainen.

Haittapuolena tutkimuksessa nostettiin esiin se, että määräyksen toimeenpano aiheutti investointeja punnituskalustoon, tietojärjestelmiin ja tietoliikenteeseen. Kustannuksia on tullut VGM-punnitusten palvelumaksuista sekä lisääntyneestä työn määrästä. Määräyksen vuoksi useille vastaajista on sattunut myös viivästyksiä konttien kuljetuksissa ja konttien kuljetus on ruuhkautunut joko satamassa tai tehtaalla konttien lähtöpaikassa. Viivästyksiä olivat aiheuttaneet myös tiedonkulun ongelmat.

Kyselytutkimuksessa tuotiin esille konkreettisia kehitys- ja parannusehdotuksia. Tällaisia olivat mm. satamassa tehtävien punnitusten nopeuttaminen ja closing-aikojen lyhentäminen, konttien taarapainojen korjaaminen, toleranssien mahdollistaminen ja yksiselitteinen ohjeistus sekä tehokkaammat valvontatoimet ja selkeät sanktiot.

– Olemme tyytyväisiä, että tutkimuksessa nousi esiin näin runsaasti kehitysehdotuksia. Näiden toteuttamisessa olennaista on hyvä yhteistyö kuljetusketjun toimijoiden ja viranomaisten kesken, sanoo Lappalainen.

Konttipunnitusten SOLAS-määräyksen vaikuttavuustutkimuksen tuloksista järjestettiin seminaari, jonka aineisto julkaistaan Trafin nettisivuilla. Tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan Trafin nettisivuilla. Kyselytutkimus tehtiin nettikyselyllä. Kyselyyn saatiin 51 vastausta, ja suurimmat vastaajaryhmät edustivat huolinta-alaa, metsäteollisuutta ja kuljetusalaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
Uutiset |17.08.2017 10:28
Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden päivähoidon asiakasmaksujen alentamista. Lakiesityksen tavoitteena on lisätä työllisyyttä ja poistaa kannustinloukkuja....
Uutiset |17.08.2017 10:03
Turun seudun joukkoliikenne Föli aloitti kesän mittaisen vesibussikokeilun toukokuun lopulla. Martinsillalta Ruissalon Kansanpuistoon liikennöinyt vesibussi osoittautui heti suosituksi. Suosio ylitti...
Uutiset |17.08.2017 9:32
Turussa on aloitettu tällä viikolla ja Liedossa heinäkuun puolella uusien ikäihmisten hoivakotien rakennustyöt. Attendo vastaa kohteissa ikäihmisten hoivapalveluista. Hoivakodit valmistuvat...
Uutiset |17.08.2017 8:36
Pääteiden kokonaisliikenne lisääntyi tammi–kesäkuussa noin 2,3 prosentilla viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Varsinkin raskaan liikenteen (kuorma- ja linja-autot) kasvu oli merkittävää, sillä se...
Uutiset |17.08.2017 8:12
Tulli on paljastanut laajamittaisen doping- ja lääkeaineiden laittoman maahantuonnin ja levityksen, jossa epäillään kahden pohjoissavolaisen henkilön tuoneen maahan, valmistaneen ja levittäneen...
Uutiset |16.08.2017 22:41
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta hyväksyi keskiviikkona Föli-lippujen käytön syksyn vesibussiliikenteessä. Lautakunta tarkasti pöytäkirjan asian osalta heti ja päätös toimeenpannaan...
Uutiset |16.08.2017 19:19
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan mies putosi Nepontiellä Hirvensalossa veden varaan  keskiviikkona illalla, eikä päässyt omin voimin ylös. Pelastustoimen pintapelastaja kävi...
Uutiset |16.08.2017 18:56
Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsi vuoden 2017 toisen osavuosikatsauksen tiedokseen. Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että sivistystoimialan...
Uutiset |16.08.2017 17:40
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on kutsunut kuljetusliittojen puheenjohtajat keskustelemaan rautateiden henkilöliikenteessä toteutettavista uudistuksista. Tapaaminen järjestetään...
Uutiset |16.08.2017 16:00
Rokotuksista ja erityisesti rokotevastaisuudesta on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) nosti asian aiheellisesti esille 15....
Uutiset |16.08.2017 15:52
Lähes joka kolmanteen suomalaiseen pk-yritykseen on yritetty tehdä tietoturvarikos viimeisen kolmen vuoden aikana. Rikosyrityksen kohteeksi joutuneiden määrä on kaksinkertaistunut vuoteen 2015...