Turku tähtää Suomen keittiöksi ja olohuoneeksi

12.08.2017 10:20
Mikael Rydenfelt

Tall Ships Races kuuluu Turun tapahtumakesän ehdottomiin onnistumisiin. (Kuva: Mikael Rydenfelt)

Tall Ships Races kuuluu Turun tapahtumakesän ehdottomiin onnistumisiin.

Kesää on moitittu säiltään heikoksi, mutta sekään ei ole Turussa tahtia haitannut. Tall Ships Races, Europeade ... tapahtumia on piisannut ja niissä kävijöitä.

– Säistä huolimatta Turun tapahtumakesä oli täydellinen menestys, arvioi Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola.

Kirkkolan mukaan Turun tapahtumat ovat jo sitä kokoluokkaa, että ne eivät ole enää säiden armoilla.

– Ne ovat niin merkittäviä ja vetovoimaisia, että niitä tullaan katsomaan vaikka vähän huonommassakin säässä. Tapahtumien laatuun ja vetovoimaan voi olla täysin tyytyväinen, sanoo Kirkkola.

Isojen purjelaivojen laskettiin vetäneen Turkuun jopa 554 000 kävijää eli ennätyksellisen määrän. Taloudellisiksi vaikutuksiksi arvioitiin etukäteen 20–25 miljoonaa euroa. Tarkemmat selvitykset ja luvut julkaistaan myöhemmin.

– Emme ole yhden tapahtuman varassa. Melkein jatkuvasti on ollut niin, että ei pelkästään viikonloppuna, vaan viikollakin on ollut useita tapahtumia. Usean eri genren kokonaisvetovoima on äärettömän tärkeä asia. Se tarjoaa turkulaisille ja ennen kaikkea matkailijoille moni-ilmeisen mahdollisuuden tulla tänne. On sporttitapahtumaa, kulttuuria ja merellisiä juttuja. Perustarjonta on sen lisäksi laadukasta. Nekin ovat tehneet ennätyksiä.

Jacob Hashimoton näyttely on houkutellut Wäinö Aaltosen museoon ennätyksellisen määrän katsojia. Se tuskin on sattumaa, vaan kytkeytynee vilkkaaseen tapahtumakesään. Kun tapahtumia piisaa ja niissä kävijöitä, niin on vilkasta myös museoissa ja näyttelyissä.

– Kokonaiskattaus on hyvä. Eikä tapahtumakesä ole vielä ohi. Tulevana viikonloppuna on Turun musiikkijuhlaa, Aurajoen musiikkijuhlaa, Aura Festiä ja triathlon Challengea, muistuttaa Kirkkola.

– Jossain oltaisiin tyytyväisiä, kun Turun tämän viikonlopun tapahtumat jakautuisivat tasaisesti koko kesälle. Olemme jo vähän sokeitakin runsaudelle. Haasteena on, miten saadaan kaikille tietoa. Jokin pienempi tapahtuma saattaa jäädä vähemmälle huomiolle sen takia, että tarjontaa on niin paljon.

Kirkkolan mukaan tarjontaa on pystytty kasvattamaan myös ajallisesti.

– Tapahtumakesä alkoi jo toukokuulla ja jatkuu aina lokakuulle saakka. Olemme koko ajan puhuneet ympärivuotisuuden kasvattamisesta, mutta paljon on vielä tehtävää.

– Tapahtumat ovat kaupungin vetovoiman ja aluetalouden kannalta äärettömän tärkeitä. Tapahtumakävijät ovat tämän päivän suurin ryhmämyyntikohde.

Riittääkö hotellikapasiteetti?

– Toivottavasti tänne tulee uusia hotelli-investointeja, jotka tarjoavat lisäkapasiteettia. Kyllä liitokset välillä natisevat. Tarvittaisiin luksusta, mutta investointeja myös Vanhan Suurtorin, Gamla stanin kehittämisen kannalta.

Koulujakin käytetään yhä majoituksessa. Kansantanssijoita oli 19 koulussa.

– Ilman koulumajoitusta 5 000–10 000 ihmisen tapahtumia ei voida järjestää.

– Haluaisin nähdä, että Turku on kehittymässä Suomen keittiöksi ja olohuoneeksi. Kun Pirkanmaalla tai pääkaupunkiseudulla mietitään, että mitäs tehtäisiin, niin päätetään, että mennäänkin Turkuun siksi, että siellä on aina jotain. Tällainen mielikuva on kasvamassa Suomessa.

Lasse Virtanen
Uutiset |17.08.2017 10:28
Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden päivähoidon asiakasmaksujen alentamista. Lakiesityksen tavoitteena on lisätä työllisyyttä ja poistaa kannustinloukkuja....
Uutiset |17.08.2017 10:03
Turun seudun joukkoliikenne Föli aloitti kesän mittaisen vesibussikokeilun toukokuun lopulla. Martinsillalta Ruissalon Kansanpuistoon liikennöinyt vesibussi osoittautui heti suosituksi. Suosio ylitti...
Uutiset |17.08.2017 9:32
Turussa on aloitettu tällä viikolla ja Liedossa heinäkuun puolella uusien ikäihmisten hoivakotien rakennustyöt. Attendo vastaa kohteissa ikäihmisten hoivapalveluista. Hoivakodit valmistuvat...
Uutiset |17.08.2017 8:36
Pääteiden kokonaisliikenne lisääntyi tammi–kesäkuussa noin 2,3 prosentilla viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Varsinkin raskaan liikenteen (kuorma- ja linja-autot) kasvu oli merkittävää, sillä se...
Uutiset |17.08.2017 8:12
Tulli on paljastanut laajamittaisen doping- ja lääkeaineiden laittoman maahantuonnin ja levityksen, jossa epäillään kahden pohjoissavolaisen henkilön tuoneen maahan, valmistaneen ja levittäneen...
Uutiset |16.08.2017 22:41
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta hyväksyi keskiviikkona Föli-lippujen käytön syksyn vesibussiliikenteessä. Lautakunta tarkasti pöytäkirjan asian osalta heti ja päätös toimeenpannaan...
Uutiset |16.08.2017 19:19
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan mies putosi Nepontiellä Hirvensalossa veden varaan  keskiviikkona illalla, eikä päässyt omin voimin ylös. Pelastustoimen pintapelastaja kävi...
Uutiset |16.08.2017 18:56
Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsi vuoden 2017 toisen osavuosikatsauksen tiedokseen. Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että sivistystoimialan...
Uutiset |16.08.2017 17:40
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on kutsunut kuljetusliittojen puheenjohtajat keskustelemaan rautateiden henkilöliikenteessä toteutettavista uudistuksista. Tapaaminen järjestetään...
Uutiset |16.08.2017 16:00
Rokotuksista ja erityisesti rokotevastaisuudesta on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) nosti asian aiheellisesti esille 15....
Uutiset |16.08.2017 15:52
Lähes joka kolmanteen suomalaiseen pk-yritykseen on yritetty tehdä tietoturvarikos viimeisen kolmen vuoden aikana. Rikosyrityksen kohteeksi joutuneiden määrä on kaksinkertaistunut vuoteen 2015...