Hoss Siivosella, Sampo Lassilalla ja Olli Kauniskankaalla 40-vuotistaiteilijajuhlakahvit Liljan patsaalla

20.04.2017 7:44

Pala turkulaista musiikkihistoriaa sai alkunsa Kuuvuoren nuorisotalolla 40 vuotta sitten. Aloittelevat muusikot Hoss Siivonen, Sampo Lassila ja Olli Kauniskangas esiintyivät ensimmäistä kertaa julkisuudessa rockyhtyeen riveissä. Bändin nimi oli Roamers ja linjana oli rhythm’n’blues-vaikutteinen punk.

Yleisöä paikalla oli vähemmän kuin soittajia, eikä tilaisuudesta ole mitään kuva- tai äänimateriaalia. Päivämääräkin vaihtelee arvioijasta riippuen, joten asianosaiset päätyivät julistamaan juhlaviikon 16.–23. huhtikuuta.

Keikka jäi Roamersin ainoaksi, herrat jatkoivat yhdessä soittamista niinikään lyhytikäisessä Iskutyöläiset-kombinaatissa josta tiet erkanivat Turku-punkin alkuaikojen merkkibändeihin Tv:n Orjat, Vihan Muna ja Pogomotiivi.

Tämän jälkeen kukin soittajista on tehnyt pitkän ja tuotteliaan uran yhdessä ja erikseen hämmästyttävän monella musiikin alueella. Sellaiset nimet kuin Liikkuvat Lapset, 500 kg Lihaa, Edward Vesala Sound & Fury, Nylon 66’ers, Uhrijuhla, Sampo Lassila Narinkka ja Sinfonia Lahti lienevät tuttuja kaikille musiikin harrastajille.

Juhlaviikko huipentuu lauantaina 22. huhtikuuta juhlakahveihin kello 16 Liljan patsaalla Runebergin puistossa Turussa. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja mahdollisuus tavata taiteilijoita keskustelun merkeissä Liljan aina sensuellin katseen katveessa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
Viihde |22.06.2017 9:43
"Koko kansan rekkamies" Matti Esko on pitkän uransa aikana flirttaillut useampaankin kertaan kantrin ja roots-musiikin kanssa. Juurevuus on aina ollut sivujuonteena iskelmätähden uralla,...
Viihde |22.06.2017 8:36
Viime vuonna Shawn Colvinin kanssa julkaistun mainion duolevyn jälkeen Steve Earle palaa jälleen yhteisyöhön The Dukes -bändinsä kanssa So You Wannabe an Outlaw -levyllä.52-vuotias Earle on aina...
Viihde |21.06.2017 15:52
Suomen kaikkien aikojen suurimmasta tangolegendasta eli Olavi Virrasta kertovan elokuvan kuvaukset alkoivat kesäkuun puolivälissä Nakkilassa. Elokuvaa kuvataan kesän aikana myös Turussa, Helsingissä...
Viihde |21.06.2017 13:16
Klikkaa kuvaa, jotta näet stripin kokonaan.Tunnistatko sarjakuvan lopusta löytyvän biisilainauksen vai tuleeko mistä toi on -olo?Mistä toi on? kertoo kuvitteellista Teräsrautelan ...
Viihde |21.06.2017 11:12
Ruisrock ilmoitti viime viikolla, että heinäkuun 7.–9. päivä juhlittava Ruisrock on loppuunmyyty. Tänä vuonna kolmen päivän aikana Ruissaloon odotetaan saapuvan jopa 105 000 juhlijaa, mikä on myös...
Viihde |20.06.2017 17:10
Suomalaisen TV- ja estradiviihteen legendaarinen kokoonpano, Kivikasvot, palaa syksyllä konserttilavoille kunnioittamaan satavuotiasta Suomea. Satumaani Suomi -niminen kiertue käynnistyy 14....
Viihde |20.06.2017 10:20
Tall Ships Races Music Festivalin pääsylipuista on jo lähes seitsemänkymmentä prosenttia myyty. Turun Linnanpuistossa järjestettävä kaksipäiväinen musiikkitapahtuma luottaa artistikattauksessaan...
Viihde |20.06.2017 10:08
Drive-By Truckersissa aikanaan vaikuttanut Jason Isbell on ollut viime vuodet hyvässä nosteessa. Ryan Adamsin ohella hän on yksi niistä harvoista vaihtoehtokantrimiehistä, jotka ovat kolkutelleet...
Viihde |19.06.2017 14:32
Kesä on päässyt hyvään vauhtiin ja samalla myös Röllin esitykset Turun kesäteatterissa. Röllin esitykset jatkuvat Vartiovuorella elokuun puoliväliin asti alkuviikkoon painottuen.Allu Tuppuraisen...
Viihde |16.06.2017 15:12
Lauantaina 17. kesäkuuta Turun Kirjakahvilan pihalla järjestetään ensimmäinen kuluvan kesän kolmesta iltakirpputorista. Kirpputorit järjestetään kello 18–24, mutta myyntiä on kello 21:een saakka....
Viihde |16.06.2017 13:00
Klikkaa kuvaa, jotta näet stripin kokonaan.Tunnistatko sarjakuvan lopusta löytyvän biisilainauksen vai tuleeko mistä toi on -olo?Mistä toi on? kertoo kuvitteellista Teräsrautelan ...