Kuuntelussa: Nykypäivän suomalaisuuden tulkki

19.03.2013 17:53

Turkulaisen Tero-Petri Suovasen kolmas soololevy Korvaamattomat on tiukasti tämän päivän Suomen arjessa kiinni. Lyriikoissa vilahtelevat nykyajan yhteiskunnalliset ongelmat irtisanomisista leipäjonoihin.

Vaikka melankoliaa pursuavat tekstit vellovat edessä lohduttomuuden suona, on Tero-Petri onnistunut jättämään kuulijalle aimo kasan pitkospuita, joita pitkin nevan voi ylittää. Useissa biiseissä melankolian rinnalla kulkeekin toiveikkuus kuten rakkaudenkaipuusta kertovassa kappaleessa Joku vielä rakastaa häntä huolella.

Vaikka levyn laulujen aihiot ovat surullisia, Korvaamattomat ei ole lohduton kuuntelukokemus.

Satunnaisten duurikappaleiden lisäksi suurin syy positiiviselle tunteelle on biiseissä kuuluva rikas musiikillinen maalailu. 11 kappaleeseen mahtuu musiikillisia oivalluksia roppakaupalla perinteisestä suomirokista progen sävyihin. Tero-Petri on selvästi miettinyt kokonaisuutta tarkasti. Loppuun asti hiotussa levyssä mikään yksityiskohta ei ole sattumaa, vaikka kuuntelijalle kyseessä onkin lähes hengästyttävä kokemus. Tosin biisien sisältä löytyviä yksityiskohtia ei tungeta väkisin kuulijan korvaan. Korvaamattomat palkitsee tarkkaavaisen kuulijan, mutta antaa anteeksi myös välinpitämättömälle kuulijalle. Tarttuvia koukkuja on kappaleissa riittävästi myös niitä hetkiä varten, kun kaikkeen pinnan alla kytevään ei jaksa keskittyä.

Kappaleista pilkistelee myös entisen Limonadi Elohopea-nokkamiehen musiikillisia juuria esiin. Levyn hienoimpiin hetkiin kuuluvasta Neljä viikkoa -kappaleesta on kuultavissa kaikuja Gösta Sundqvistin tekemästä musiikista. Edesmenneen suomalaisuuden tulkin tavoin Tero-Petrissä on samanlaista tarkkanäköisyyttä. Myös Tero-Petri katsoo suomalaisen miehen ytimeen ja pukee sanoiksi salattuja ajatuksia.

Korvaamattomat on väkevä lenkki kotimaisten levyjen joukossa keväänä, jona kotimaisessa musiikissa on jopa ylitarjontaa hittilistojen kärkeen. Toivottavasti Korvaamattomat löytää yleisön jiikarjalaisten, anssikelojen ja ismoalankojen joukossa. Tämä levy ansaitsisi tulla huomatuksi.

Katso Itkuässä-biisin musiikkivideo alta.

Ilkka Lappi
Verushka (Miia Mäkinen) koittaa hurmata Roopen (Ville Kotamäki) tanssillaan.
Viihde |24.07.2017 16:14 (päivitetty: 24.07.2017 17:18)
Paimion kesäteatterissa esitetty musiikkinäytelmä Rosvo-Roope saavutti erittäin hyvän yleisömäärän 6 339. Se on teatterin toiseksi paras yleisömäärä koko historiansa aikana. Esityksiä oli...
Turun ja saariston maisemissa kuvatussa elokuvassa Sadun ja Heidin ystävyys joutuu törmäyskurssille rakkauden kanssa.
Viihde |24.07.2017 8:00 (päivitetty: 24.07.2017 8:03)
– Olisin varmaan päässyt paljon helpommalla, jos olisin tehnyt omaelämäkerrallisen 1990-luvun Hyvinkäälle sijoittuvan epookkielokuvan, mutta en halunnut tehdä sitä elokuvaa. Halusin tehdä sen...
Viihde |23.07.2017 9:27
Turun Linnanpuiston kaksipäiväinen musiikkitapahtuma sai päätöksensä Pet Shop Boysin 90 minuuttisesta showsta. Esitys alkoi uudemmalla tuotannolla tarjoillen kuitenkin väliin West end girlsin. Setin...
Viihde |22.07.2017 20:28
Ritarikunnan ystävien seitsemän vuoden odotus päättyy 19. heinäkuuta, kun turkulainen rap-ryhmä julkaisee digisinglen Valmis/Oppimäärä. Paluun myötä myös kokoonpano on kasvanut. Alkuperäiseen RK-...
Viihde |22.07.2017 8:55
Perjantaina startannut musiikkitapahtuma veti odotetusti Linnanpuistoon suuren määrän ihmisiä ja varsinkin The Cardigans ja Liam Gallagher -faneja. Alkuillasta esiintyivät kotimaiset Wedding Crashers...
Viihde |21.07.2017 20:00
Ensi viikonloppuna kuudetta kertaa järjestettävän ILMIÖ-festivaalin liput on myyty loppuun. Lauantaina 29. heinäkuuta Uittamon kansanpuiston vanhan tanssipaviljongin ympäristössä järjestettävällä...
Viihde |21.07.2017 15:04
New Orleansista on vuosikymmenten kuluessa tullut paljon hienoa musiikkia. Viisi vuotta sitten debyyttilevynsä julkaissut The Deslondes on syntynyt monien genrejen sulatusuunina toimineessa...
Viihde |21.07.2017 10:24
Tall Ships Races Music Festivalin lauantain liput on loppuunmyyty. Perjantaille on sen sijaan vielä lippuja jäljellä. Oasis-fanien odotus palkitaan illalla, kun Linnanpuiston lavalle nousee 1990-...
Viihde |19.07.2017 19:58
Klikkaa kuvaa, jotta näet stripin kokonaan.Tunnistatko sarjakuvan lopusta löytyvän biisilainauksen vai tuleeko mistä toi on -olo?Mistä toi on? kertoo kuvitteellista Teräsrautelan ...
Viihde |18.07.2017 10:20
Perjantaina 21. heinäkuuta Oasis-fanien odotus palkitaan, kun Turussa järjestettävän The Tall Ships Races Music Festivalin lavalle nousee 1990-luvun brittipopin merkittävimmän yhtyeen laulaja ja...
Viihde |18.07.2017 9:00
Amerikkalaisen .357 String Bandin keskeisenä hahmona mainetta Yhdysvaltojen kantripiireissä luonut Joseph Huber on jo useamman vuoden ajan viihtynyt omillaan. Tuore The Suffering Stage on jo miehen...