Neljä syytä nähdä Anssi Kela livenä

20.01.2016 8:34
Ilkka Lappi

Kasarisoundi kuuluu Anssi Kelan keikoilla. (Kuva: Ilkka Lappi)

Kasarisoundi kuuluu Anssi Kelan keikoilla.

Vuonna 2013 Anssi Kela ”keksi itsensä uudelleen” julkaistessaan omaa nimeään kantavan levyn. Ensimmäinen single Levoton tyttö oli valtava hitti ja levy nosti Kelan uran aallonpohjasta. Parin viime vuoden aikana Kela onkin vaikeiden vuosien jälkeen noussut suosituimpien kotimaisten artistien eturiviin.

1980-luvsta vahvasti ammentava Kela on myös uusiutunut liveartistina suuresti sitten 2000-luvun alun suosion. Listasimme neljä syytä, miksi Anssi Kela vuosimallia 2016 kannattaa nähdä livenä.

Asenne

Nykyään Kela nauttii esiintymisestä aivan eri tavalla kuin Nummela-levyn vuosina. Hän laittaa keikalla kaikki peliin ja antaa esiintyessään kaikkensa. Kela yrittää aidosti voittaa kyynisetkin puolelleen. Yleensä hän siinä myös onnistuu. Ikääntymisen myötä mies ei jännitä enää yhtä paljon kuin 2000-luvun alussa. Kela haluaa pitää lavalla hauskaa ja tuottaa yleisölleen iloa. Hän ei myöskään ota itseään nykyään turhan vakavasti. Yhtälö on aseistariisuva.

Rautainen bändi

Kela ei itsekään ole lainkaan huono muusikko, mutta nykyinen bändi on huippuluokkaa. Muutama vuosi sitten Kelan bändin pitkäaikainen rumpali Kelly Ketonen lähti uusien haasteiden pariin ja rumpujen taakse palasi kitaran takaa Ville Kela. Uudeksi kitaristiksi bändiin löytyi Tuomas Wäinölä. Mies toi bändiin puoli metriä hiuksia, mutta myös yli 20 vuotta soittokokemusta. Wäinölä on äärimmäisen monipuolinen soittaja, joka onkin tuonut Kelan bändiin vaihdelaatikollisen uusia vaihteita.

Improvisaatio

Kuluneen vuoden aikana Kelan bändin setti on kulkenut kuin äärimmäisen hyvin rasvattu kone. Tarkasti ohjelmoidun setin miinuspuolena on se, että Kelan takavuosien keikoille tai miehen sooloesiintymisille ominaiset jokerikorit on jätetty taskuihin. Tyystin samasta puusta keikat eivät kuitenkaan bändinkään kanssa ole. Kelan netistä tuttu huumori kukkii välispiikeissä. Huumoria löytyy myös biisien keikkaversioista.

Versiot

Vaikka settilistat ovatkin Kelan keikoilla olleet suhteellisen staattisia, ainakin ensikertalaiselle luvassa on levyversioista poikkeavia versioita. Esimerkiksi Pekka ja susi -bändin suurin hitti Karhun elämää 1990-luvun alkupuolelta kuuluu edelleen Kelan keikkaohjelmistoon. Nykyään karhu on kuitenkin puettu lähes rikollisen 1980-lukulaiseen kuosiin. Kuten Kelan kahden viimeisimmän levyn perusteella voikin arvata, 80-luku on tukeva selkänoja, johon Kela nykyään nojaa.

Anssi Kela Venuksessa 30. tammikuuta.

Ilkka Lappi
Viihde |03.12.2016 21:52 (päivitetty: 03.12.2016 22:02)
Avaruusoliot ottavat kontaktin ihmiskuntaan on teema, jota elokuvissa on varioitu vuosikymmenien ajan. Joskus onnistuneesti ja aika usein vähemmän onnistuneesti. Usein avaruusolioelokuvat toistavat...
Viihde |03.12.2016 14:56
Joulukonsertteja on joulun alla joka lähtöön. Turun konserttitalolla tunnelmoidaan komeaäänisen laulun parissa 8. ja 15. joulukuuta Tulkoon joulu – Tuliset tenorit & Suloiset sopraanot -...
Viihde |03.12.2016 12:48
Rautavaara X haluaa näyttelijän, tanssijan, taiteilijan tai rokkarin mukaan 11. helmikuuta Kaarinassa kuvattavaan Tatuoitu tyttö -musiikkivideoon. Pääosaan etsitään tatuoitua rokkityttöä. Samalla...
Viihde |03.12.2016 9:30
Mahtaako Kauko Röyhkä itsekään enää olla kartalla siitä, kuinka monta erilaista versiota joistain hänen klassikoistaan on julkaistu? Otetaan esimerkiksi Röyhkän suurimpiin hitteihin lukeutuva...
Viihde |02.12.2016 16:48
Robbie Williams on uransa aikana ehtinyt esittää ison joukon hittejä. On Rock DJ, Angels, Feel ja niin edelleen. Viime vuosina Williamsin tähti on ollut lievässä laskussa. Isoja hittejä ei ole...
Viihde |02.12.2016 10:36
Sturm und Drang-yhtyeen keulahahmo, laulaja-kitaristi André Linman esiintyy Turussa lauantaina 3. joulukuuta. Linman esiintyy trubaduurina Moision Olkkarissa alkaen kello 21.00. Keikalle on vapaa...
Viihde |01.12.2016 9:30
2013 ilmestynyt Levoton tyttö -single nosti Anssi Kelan jälleen ihmisten kiinnostuksen kohteeksi. Sen jälkeen Kelalla on mennyt jälleen lujaa, mikä on näkynyt myös keikoilla. Mies on esiintynyt...
Viihde |30.11.2016 20:12
12-henkinen Dandy Gravy’n’funks taitaa tuhdin soul- ja funksoundin. Kahden naisvokalistin lisäksi kokoonpanossa on perussoittimien lisäksi torvikvartetti ja perkussiot. Bändin viitekehyksenä on soul...
Viihde |30.11.2016 17:24
KanadalainenShannon Lyon on tehnyt runsaat parikymmentä vuotta kestäneen uransa aikaan kunnioitettavaan tahtiin levyjä. Tuore My Throat Is Sore on ontariolaisen uran 14. studioalbumi.Lyonin karhealla...
Viihde |30.11.2016 7:28
Turun tuomiokirkossa kuullaan sunnuntaina 4. joulukuuta kahden eturivin taiteilijan, kansainvälisestikin tunnettujen sopraano Pia Freundin ja urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen joulukonsertti.
Viihde |29.11.2016 18:44
Riku Niemi Orchestra suuntaa joulukuussa perinteiselle joulukonserttikiertueelle. Tänä vuonna orkesteri on kutsunut kiertueen solistiksi Kyösti Mäkimattilan. Kiertue saapuu Turun konserttitaloon...