Turkua huumorsilmin

30.08.2013 10:08
Suvi Rintakangas

Mattus Alsi ja Johanna Jernberg keksivät Turulle uuden historian. (Kuva: Suvi Rintakangas)

Mattus Alsi ja Johanna Jernberg keksivät Turulle uuden historian.
Yliopistonmäen viikko vie kiertoajelulle hiukan erikoisempaan Turkuun

Syyskuun ensimmäisellä viikolla turkulaisia viihdyttävät Mattus Alsi ja Johanna Jernberg, jotka järjestävät hiukan erilaisen opastetun kierroksen Täl pual jokke. Kierros on osa Yliopistonmäen viikkoa. Aamuset osallistui kierroksen kenraaliharjoituksiin, jotka järjestettiin maanantaina 26. elokuuta.

Kysymys on improvisaatioesityksestä, jossa kirjoitetaan uusiksi Turun historia. Kaikki ei olekaan ihan sitä miltä näyttää, sillä kaupungin itäpuolella tehdään muutakin kuin tiedettä.

– Kierroksella selviää esimerkiksi se, miten maailman napa, siis Turku, liittyy kaikkiin maailmanhistorian suuriin tapahtumiin, Jernberg kertoo harjoitusyleisölle.

Yleisö saa improvisaation pelisääntöjä noudattaen osallistua kierrokseen. Matkustajat saavat esimerkiksi valita substantiiveja, joihin Alsin ja Jernbergin on verrattava Turkua.

– Turku on kuin kissa, älä silitä sitä vastakarvaan, lohkaisee Jernberg ja saa bussissa istuvat ihmiset tärisemään naurusta.

Matkustajat myös valitsevat, mitkä reitin varrelle osuvista nähtävyyksistä ovat kertomisen arvoisia ja he päättävät myös sen, millä tyylillä nähtävyyksistä kerrotaan.

Kiertoajelu kulkee Aurakadulta Tuomiokirkon ohi Yliopistonmäelle, sieltä Kupittaalle ja Hippoksentielle. Ulos bussista hypätään Käsityöläismuseolla, jossa hajamielinen professori kertoo aiheesta, jonka on itsekin unohtanut. Kierros jatkuu vielä Luostarinmäeltä Marttiin ja jokirantaa pitkin takaisin Aurakadulle.

Tunnin mittainen kierros on hauska, vaikka se ainakin kenraaliharjoituksissa jäikin hieman liian lyhyeksi. Erityisesti Järnberg solahtaa oppaan rooliinsa kivuttomasti.

Kierros järjestetään kahdesti: maanantaina 2. syyskuuta ja perjantaina 6. syyskuuta. Lipun hinta on viisi euroa.

Suvi Rintakangas
Viihde |17.08.2017 9:20
Amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Slaid Cleaves on yksi niistä muusikoista, jotka ovat rakentaneeet tarinoillaan itselleen leipäpuun, vaikka suuret hitit ovat jääneetkin tekemättä. 53-vuotiaalla...
Viihde |16.08.2017 22:34
Brinkkalan pihan historiallisessa miljöössä kaikuu perjantaina 18. elokuuta synkkä ja perinnetietoinen postpunk, kun helsinkiläisyhtyeet Rue Morgue ja Cold Institution rantautuvat parin viikon...
Viihde |16.08.2017 13:00
Klikkaa kuvaa, jotta näet stripin kokonaan.Tunnistatko sarjakuvan lopusta löytyvän biisilainauksen vai tuleeko mistä toi on -olo?Mistä toi on? kertoo kuvitteellista Teräsrautelan ...
Viihde |15.08.2017 13:12
Tänä vuonna 30-vuotista uraansa juhliva Boycott julkaisee uuden The Mighty -albuminsa 20. lokakuuta. Samana päivänä yhtye viettää levynjulkaisujuhlaansa Helsingissä G Livelabissa.– Luvassa on...
Viihde |15.08.2017 9:00
The Black Keys -yhtyeen toinen puolikas Dan Auerbach on viime vuosina ehtinyt paljon. 2010-luvulla mies on Black Keys -levyjen lisäksi tuottanut musiikkia varsin erilaisten artistien levyille ,...
Viihde |15.08.2017 8:12
Maailmassa on taatusti enemmän huonoja kauhuelokuvia kuin hyviä kauhuelokuvia. Kauhu on genre, jonka parissa on verrattain helppoa tehdä huono elokuva. Sen kun lyö kasaan kliseitä pursuavan juonen,...
Viihde |13.08.2017 20:40
Hiljalleen Neljääkymppiä lähestyvä amerikkalainen Chris Stapleton ei välttämättä ole artistina kovin tuttu, mutta hänen nimensä on vilahdellut monien levyjen kansilehdissä. Stapletonin biisejä ovat...
Viihde |13.08.2017 13:00
Kesän kotimaiseksi musiikki-ilmiöksi paisunut Kalle Taivaisen Loiriplukari jatkaa eloaan ainakin vielä hetken. Turkulaislähtöinen Taivainen esiintyy elokuussa muutamalla keikalla, Turun Gongissa...
Viihde |13.08.2017 11:36
Suomen toisiksi vanhin jazzfestivaali, vuodesta 1969 järjestetty, Turku Jazz levittäytyy jälleen ympäri Turkua. 17.–20. elokuuta järjestettävän tapahtuman pääpaikkana tänäkin vuonna on...
Viihde |12.08.2017 14:20 (päivitetty: 12.08.2017 14:23)
Uusi sukupolvi ja kantrin pitkä traditio kohtaavat. Kanadalainen Colter Wall kuuluu siihen parikymppisten kantrimuusikoiden ryhmään yhdessä muun muassa Dylan LeBlancin ja Parker Millsapin kanssa,...
Viihde |12.08.2017 12:39
Kupittaanpuistossa kuluvana viikonloppuna 11.-12. elokuuta järjestettävä Aura Fest keräsi perjantaina oheistapahtumineen 5800 kävijää.Helteinen Kupittanapuisto täyttyi jo alkuillasta Robinin avatessa...