Seurahuone uudistetaan täysin, mallia 1920-luvusta

Hotelli Seurahuone palautetaan entisaikojen olemukseensa. Sisään käydään Humalistonkadulta.
Hotelli Seurahuone palautetaan entisaikojen olemukseensa. Sisään käydään Humalistonkadulta. Kuva: Arkkitehtitoimisto Matti Takala Oy

Turun Osuuskauppa korjaa hotelli Seurahuoneen läpikotaisin. Hotelli -ja ravintolatoiminta loppui jo kesällä, eikä vanhasta jää jäljelle kuin katto, runko ja välipohjat. Pääurakoitsijaksi valittiin Skanska. Kustannusarvio on 20 miljoonaa euroa, kertoo TOK:n toimialajohtaja Mikko Eskelinen.

– Hintaan sisältyy kiinteistön täydellinen peruskorjaus ja liiketoiminnan uudistus. Seurahuone avataan uudelleen vuoden 2019 alussa. Edellinen iso remontti valmistui 1989.

Katukuvassa muutos näkyy siten, että pääsisäänkäynti palautetaan alkuperäiselle paikalle Humalistonkadulle ja väritys mukailee rakennuksen valmistumisajankohdan arkkitehtuurin klassismin sävyjä. Seurahuoneen ovat suunnitelleet Erik Bryggman ja Ilmari Ahonen. Seurahuone valmistui 1928.

Eskelisen mukaan peruskorjauksessa kunnostetaan julkisivun lisäksi ikkunat, talotekniikka ja kaikki sisäpinnat. Energiatehokkuutta nostetaan.

Purkutyöt ovat jo alkaneet ja rakentaminen alkaa lokakuussa. Seinä- ja lattiarakenteiden rakentamisen lisäksi uudistetaan talotekniikka, pinnat ja kaikki viimeistely- ja pihatyöt.

– Osa suunnitelmista on vielä työn alla ja kokonaisuus pidetään toistaiseksi liikesalaisuutena, Eskelinen kertoo.

Bryggmanin ja Ahosen suunnittelema Turun Seurahuone valmistui vuonna 1928. Nyt tehtävän uudistuksen lähtökohtana on kunnioittaa rakennuksen alkuperäistä 1920-luvun klassista ulkoarkkitehtuuria.

Hotellin huonemäärä kasvaa uudistusten myötä 131:sta 140:een.

– Kohde on maakuntakaavan mukaisesti suojeltu rakennus, sanoo hankkeen pääsuunnittelija Timo Korhonen Arkkitehtitoimisto Matti Takala Oy:stä.

Seurahuoneen kokonaisilmeestä vastaa hotellien, ravintoloiden ja liiketilojen suunnitteluun erikoistunut arkkitehti- ja sisustusarkkitehtitoimisto Puroplan Oy.

– Seurahuoneen uudistuksella TOK haluaa osaltaan edistää Turun alueen elinvoimaisuutta ja kaupungin houkuttelevuutta matkailu- ja kongressikohteena. Eskelisen mukaan majoitus- ja ravintola-alan laihat vuodet ovat väistymässä. Telakkateollisuuden imu heijastuu tännekin.

TOK:n hotellit ovat noin kolmannes Turun majoitustarjonnasta, eli 700 kaikkiaan noin 2 000 vuodepaikasta. Käyttöaste on linjassa alan muiden palvelutarjoajien kanssa, eli noin 60.

– Jokaisen talon on löydettävä oma identiteettinsä. Oletettavasti viikot täyttyvät bisnes- ja konferenssiasiakkaista, viikonloppuina painopiste on asiakasomistajissa.

Eskelinen uskoo, että Turku saa siivunsa kasvavasta ulkomaisista matkustajamääristä.

Tuula Istala

Villasukkien suosio kiistaton

Käsin värjätyt langat ovat tällä hetkellä alati kasvavan käsityöharrastajajoukon suuressa suosiossa. Perinteinen kestosuosikki villasukka on noussut miltei muoti-ilmiöksi. Sukkataituri Niina Laitisen neulesuunnittelua seuraa sosiaalisessa mediassa yli 15 000 harrastajan aktiivinen yhteisö.

Loton potti nousee uuteen ennätykseen

Loton arvonnassa ei löytynyt kierroksella 46/2017 täysosumia, joten ensi viikolla täysosumille on jaossa 14,3 miljoonaa euroa. Potti on kaikkien aikojen suurin.

Aurajoesta löydetty kadonneelle Salervolle kuulunut kenkä

Poliisi jatkoi Juuso-Petteri Salervon etsintää Aurajoella lauantaina. Käytössä on ollut kaksi ruumiskoiraa sekä kauko-ohjattava ilma-alus. Poliisilla on videotallenteeseen perustuva varma havainto Salervosta katoamisiltana kello 4.21 Pakkarinkadulta kävelemässä Aurajoen suuntaan. Aurajoesta on löydetty Salervolle kuulunut kenkä.

Kaupunki
Urheilu

Aatsinki ja Härkönen U18-leirille

Alle 18-vuotiaiden, eli vuonna 2000 syntyneiden, tyttöjen maajoukkue leireilee marras-joulukuun taitteessa. Leirille on TPS:sta valittu Amalia Härkönen ja Amanda Aatsinki . Aatsinki korvaa leiriryhmässä TPS:n Kiira Lehtosen .

Berger lainalle Sportiin

Martin Berger.

Puolustaja Martin Berger siirtyy kolmen ottelun lainalle Vaasan Sportiin.

Puukkokatsomo: Isoja kysymyksiä

Sami Haltia (oik.).

TPS:n naisten jalkapallojoukkuetta luotsaa tulevalla kaudella Porista Turkuun saapuva Tomi Ruuhikorpi . 32-vuotias Ruuhikorpi solmi TPS:n kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Täysosuma
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!