Vähennä istumisen riskejä, lisää liikettä työpäivään

Istumisen sijaan erikoislääkäri Harri Helajärvi suosittelee vaikka hula-hulavanteen  pyöritystä. Istumisen sijaan erikoislääkäri Harri Helajärvi suosittelee vaikka hula-hulavanteen pyöritystä. Kuva: Tara Jaakkola

Mittausten mukaan suomalaiset viettävät jopa kolme neljäsosaa valveillaoloajastaan paikoillaan. Päätetyön lisääntyminen, uudet työvälineet sekä raskaan työn vähentyminen ovat tuoneet monelle mukavamman työasennon, mutta samalla enemmän istumista. Välttääkseen istumisen ikäviä puolia kannattaa opetella muutama helppo tapa muistaa nostaa pylly ylös penkistä.

Maamme satavuotiaalla taipaleella muuttuva työ ja vaurastuva yhteiskunta ovat tarkoittaneet monen suomalaisen kohdalla fyysisesti kevyempää työtä. Viisikymmentä vuotta sitten metsurin työ oli raskasta ja ruumiillista, kun taas nykypäivän ammattilainen on saanut apuvälineeksi ohjattavan koneen ja ergonomisen tuolin. Vaarallisen ja raskaan työn väheneminen on hienoa, mutta on samalla tuonut yhteiskuntaan uuden uhkan – runsaan istumisen.

– Ennen tehtiin fyysistä työtä ja tultiin kotiin lepäämään. Nyt mietitään istuen vietetyn työpäivän jälkeen, että mistä löytyisi aika liikunnalle. Metsurin esimerkki on dramaattinen, mutta kehitys on samanlainen monessa ammatissa ja monen ihmisen kohdalla, kertoo istumisen vaaroja tutkinut turkulaislääkäri Harri Helajärvi.

Asiantuntijan suusta ladeltu lista runsaan istumisen vaaroista on pitkä: ylipaino, tyypin 2 diabetes, metabolinen oireyhtymä, sydän- ja verisuonisairaudet, rasvamaksa ja jopa ennenaikainen kuolema.

– Ja tämä kaikki riippumatta ihmisen liikunnasta, ravitsemuksesta, geeneistä, tupakoinnista, alkoholin kulutuksesta tai muista elintavoista. Tuoreen tutkimuksen mukaan runsaan kokonaisistumiseen liittyvän ennenaikaisen kuolemanriskin kumoamiseksi tulisikin liikkua hikoillen ja hengästyen reilu tunti joka päivä. Kun vain noin kymmenen prosenttia suomalaisista harrastaa suositusten mukaiset 2,5 tuntia reipasta liikuntaa ja kahdesti lihasten kuntoa vahvistavaa liikuntaa viikossa, ei selvästi suuremman vaatimuksen toteutuminen näytä todennäköiseltä, selittää liikuntalääketieteellisessä Paavo Nurmi -keskuksessa tutkimustaan tekevä Helajärvi.

Helajärven mukaan istumisen riskien vähentämisessä tärkeää ei ole ainoastaan liikunta, vaan yhtäjaksoisen istumisen katkaiseminen. Liikkeen lisäämisellä työpäivään voidaan tehdä paljon hyvää.

Kouluikäisiä patistetaan ulos ja liikkeeseen välitunneilla. Voisiko runsaan istumisen riskejä lieventää ja liikettä lisätä ottamalla välitunnit käyttöön myös työpaikoilla? Helajärvi naurahtaa:

– No voisihan se olla yksi tapa. Tärkeää olisi kuitenkin lähteä muuttamaan tapoja pienten muutosten kautta. Ei tarvitse heti lähteä miettimään välitunnin tyyppisiä ratkaisuja, jo istumisen katkaiseminen riittää. Mitä pienempi teko on, sitä helpompi siitä on tehdä tapa. Toki välitunnilla työpäivän tai kokouksen keskellä voidaan esimerkiksi viedä ajatukset hetkeksi pois, mikä voi lisätä tuottavuutta ja luovuutta.

Yhtäjaksoisen istumisen katkaisu ei välttämättä vaadi suuria ponnistuksia, vaan ajatustavan muuttamista. Puhelimeen voi puhua seisaaltaan, tulostetun paperin voi hakea hieman kauempaa ja kokouksissa voi olla käytäntö, että puheenvuoron ottaessa noustaan seisomaan. Kahvihuoneessa voi nauttia pystykahvit ja jopa kokouksen voi viettää kävellen. Pienillä teoilla on iso hyöty.

– Näitä pieniä tapoja voidaan kasvattaa pikkuhiljaa. Jokainen voi pohtia omalla kohdallaan sitä, kuinka paljon istuu ja mitkä ovat itselle oikeat tavat katkoa tätä. Tärkeintä kaikessa on lopulta liikkeen lisääminen; ei sekään, että seistään putkeen koko työpäivä ole paras tapa toimia, Helajärvi muistuttaa.

Vaikka jokaisen tulee löytää omat keinonsa liikkeen lisäämiseen, voivat hyvin suunnitellut työympäristöt auttaa. Osaksi kyse on oikeanlaisista työvälineistä, mutta tärkeintä on löytää omalle työyhteisölle sopivat ratkaisut.

– Oleellista on löytää työyhteisöstä kumpuavat ajatukset. Työnantajan kampanja, jossa ostetaan sähköpöydät ja käsketään käyttää niitä, ei välttämättä ole se paras tapa. Erilaisille ihmisille tarvitaan erilaisia ratkaisuja, työpisteitä ja tiloja. Työympäristön tehtävä on auttaa jokaista löytämään oma tapa lisätä liikettä työpäivään.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mieskuoro Naskalit valmistautuu perinteisiin joulukonsertteihin

Erik Rousi ja Naskaleita Tuomiokirkossa 21.12.2016.

Mieskuoro Naskaleiden perinteiset Tuli kirkkoon miehet ja joulu -konsertit kuullaan Turun tuomiokirkossa torstaina 21. joulukuuta kello 18 ja 20. Tänä vuonna kuoron jouluohjelmassa on aiempaa enemmän tuttuja joululauluja. Uusia sovituksia Naskaleille niihin ovat kirjoittaneet Kari Jantunen , Juuso Vanonen ja Teemu Mustonen .

Keskosille syntyy muita vähemmän sisaruksia

Keskosina eli alle 37-viikkoisina syntyneet lapset saavat täysiaikaisina syntyneitä lapsia vähemmän nuorempia sisaruksia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) tehty väestötutkimus. Mitä aikaisemmin keskonen on syntynyt, sitä todennäköisemmin hän jää vanhempiensa viimeiseksi lapseksi.

Työttömillä ja vähävaraisilla taas joulujuhla Logomossa

Vähävaraisten joulujuhlaan Logomossa osallistuu tänäkin vuonna noin tuhat henkeä.

Työttömien ja vähävaraisten joulujuhlaa vietetään tänä vuonna Logomossa lauantaina 23. joulukuuta kello 17–20. Paikalle odotetaan noin tuhatta juhlavierasta. Vapaaehtoisia juhlassa ahertaa noin 250 ihmistä eri tehtävissä. Juhlan mahdollistavat lukuisat lahjoittajayritykset ja Operaatio Ruokakassin jäsenyhteisöt vapaaehtoistyöntekijöineen.

KiVa Koulu jakanut ala- ja yläkoululaisille tsempparistipendejä

KiVa Koulu järjesti positiivisiin tekoihin keskittyvän tsempparistipendi-kampanjan. Kampanjassa haettiin ala- tai yläkoululaista tsempparioppilasta, joka on luokassa ystävällinen, arvostaa ja rohkaisee muita tai toimii kouluyhteisössä kaikkien hyväksi. Ehdokkaaksi sai myös asettaa oppilaan, joka on toiminut hyvällä tavalla tukena kiusaamisen uhrille tai muuten heikommassa asemassa olevalle.

Kaupunki
Urheilu

Selviääkö TPS ylempään loppusarjaan?

Jääkiekon nuorten SM-liigan alkusarja päättyy tulevana viikonloppuna. Tällä hetkellä TPS on menossa viimeisenä kymmenen joukkueen loppusarjaan, mutta joukkue on pelannut jo kaikki alkusarjan ottelunsa. Sijalla 11 olevalla Lukolla on kaksi peliä vielä jäljellä. Joukkueiden välistä eroa on piste. Torstaina Lukko kohtaa Tampereella Tapparan ja Lauantaina Kupittaalla Tuton, joka on sarjataulukossa sijalla 15.

Puukkokatsomo: Sääntöjä tarkistamaan?

Jonne Virtanen.

Perjantaina 8. joulukuuta HPK-TPS-ottelussa Jonne Virtanen ja HPK:n Miro Karjalainen tiputtivat hanskat suoraan aloituksen jälkeen ja myllyttelivät perjantai-illan ratoksi runsaan minuutin. Tämän jälkeen kiitokset ja molemmat suihkun puolelle.

U19-maajoukkueella kova savotta edessä

Vahvan viime kauden jalkapallon Ykkösessä pelannut Onni Valakari on yksi U19-maajoukkueen turkulaisnimistä.

1–25. Siinä Suomen alle 19-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkueen edellisen seitsemän maaottelun maaliero. Voitoista ei moisella maalierolla tarvitse edes haaveilla. Kesäkuussa Baltic Cupissa joukkue vielä peittosi Latvian ja Viron, mutta elo-syyskuun taitteessa pelatusta EM-esiturnauksesta lähtien kyyti on kylmää.

Turun Uimareille tuplavoitto Impivaara Cupissa

Vesipalloseura Turun Uimarit järjesti viikonloppuna Impivaaran Uimahallissa, hallin nimeä kantaneen vesipallon suurturnauksen Impivaara Cupin. Turnaukseen osallistui toista sataa pelaajaa ympäri suomen. Ensimmäistä kertaa Impivaara Cupia on pelattu Turussa jo 1978.

Täysosuma
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!