Verhoilijamestarit kokoontuvat Turussa

Turun Verhoiljamestarit ry on vetovastuussa tänä vuonna, kun verhoilualan ammattilaiset, opiskelijat ja tukkuliikkeet kokoontuvat saman katon alle 3.–4. marraskuuta. Paikkana on Hotel Marina Palace Turussa. Tapahtumaan osallistuu yli 200 ammattilaista ympäri Suomen. Näytteilleasettajia on 25 sekä Suomesta että ulkomailta.

Kaksipäiväisen tapahtuman aikana osallistujat tutustuvat tukkuliikkeiden uutuustuotteisiin, muun muassa verhoilukankaisiin, -nahkoihin ja muihin materiaaleihin sekä työkaluihin ja muuhun verhoilussa tarpeelliseen.

Messujen lisäksi ohjelmassa on luento tekstiilikierrätyksestä ja kiertotaloudesta, luento ja workshop nahan huollosta ja värjäyksestä, luento Bomanin huonekalutehtaan historiasta ja luento työhyvinvoinnista (klo 13:00)

Iltajuhlaa vietetään Suomi100 -hengessä. Tapahtuma on suljettu yleisöltä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sitra: Suomen menestystarina hiipuu, ellei kansanvallan rakenteita uudisteta

Suomalaisen demokratian sadan vuoden takaa kumpuavat rakenteet ja toimintatavat eivät enää pysty vastaamaan yhteiskunnan muutokseen. Tämä käy ilmi Sitran vanhempien neuvonantajien Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin tuoreesta, poikkeuksellisen laajaan haastatteluaineistoon pohjautuvasta Kansanvallan peruskorjaus -työpaperista, joka sisältää yli 50 toimenpide-ehdotusta kansanvallan uudistamiseksi.

Paltan ekonomistit: Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma pahenee

Suomen talouskasvun nopein vaihe on tällä erää ohi. Kasvu jatkuu edelleen nopeana yksityisillä palvelutoimialoilla. Talouden vetovastuu siirtyy nopean vientikehityksen taituttua taas takaisin kuluttajalle. Työvoiman saatavuus hidastaa talouskasvua jo tänä vuonna.

Helmikuussa popsitaan pepinoa

Pepino.

Pepinon eli päärynämelonin kermanväristä kuorta koristavat violetit juovat. Pyöreän tai munan mallisen hedelmän maku on kuin päärynän ja melonin välimuoto makea ja hapoton. Hedelmäliha keltaista, mehukasta ja pehmeää.

Olli Santalahti jatkaa voittoputkessa

Olli Santalahti.

Cage-organisaation sopimusottelijana tänä vuonna otteleva Finnfighters’ Gymin Olli Santalahti jatkoi vakuuttavia otteitaan viime viikonloppuna Cage 42 -tapahtumassa Helsingissä. Santalahti voitti ensimmäisen erän luovutusvoitolla Tšekin Roman Dikin . Voitto oli turkulaisen seitsemäs peräkkäinen.

Älä säästele perusvoidetta pakkasella

Iho ei pidä pakkasesta. On ihmisiä, jotka saavat kylmästä allergian kaltaisia oireita, mutta tavallisin vaiva on atooppisen ihottuman paheneminen.

Esitys Ruokaviraston perustamisesta eduskunnalle

Hallitus esittää maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle perustettavaksi uutta virastoa, johon yhdistettäisiin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ja Maaseutuvirasto Mavin tehtävät sekä virastojen tietohallintopalvelujen tuottamiseen liittyvät tehtävät Maanmittauslaitoksesta. Virastoon siirrettäisiin lisäksi Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta kasvinsuojeluaineiden käytön valvontaan liittyvät tehtävät. Viraston nimeksi esitetään Ruokavirastoa ja se aloittaisi toimintansa 1.1.2019.

Urheilu

Olli Santalahti jatkaa voittoputkessa

Olli Santalahti.

Cage-organisaation sopimusottelijana tänä vuonna otteleva Finnfighters’ Gymin Olli Santalahti jatkoi vakuuttavia otteitaan viime viikonloppuna Cage 42 -tapahtumassa Helsingissä. Santalahti voitti ensimmäisen erän luovutusvoitolla Tšekin Roman Dikin . Voitto oli turkulaisen seitsemäs peräkkäinen.

TPS salibandyn superpäivä lauantaina

Kupittaan palloiluhallissa pelataan lauantaina naisten ja miesten liigaa sekä A-poikien SM-sarjaa. TPS:n miesten joukkue kohtaa omassa ottelussaan sarjanousija SB Welhot Kuopiosta. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa marraskuun puolivälissä Kuopiossa kotijoukkue veti pidemmän korren ollen parempi maalein 8-3. Avauserän jälkeen tilanne oli vielä 2-1, mutta Welhot paketoi pelin naputtamalla kolme maalia reilussa kahdessa minuutissa.

Puukkokatsomo: Mikrotason mielenkiintoa

Markus Teijula.

Mikä on varma lähestyvän kevään merkki? Yksi monista on yleisurheilun halli-SM-kisat, jotka kisattiin viime viikonloppuna Helsingissä.

No Excuses Fight siirtyy huhtikuulle

Ammattinyrkkeilyilta No Excuses Fight siirtyy. Alun perin ilta oli tarkoitus järjestää Espoon areenalla 9. maaliskuuta. Illan uusi ajankohta on 6. huhtikuuta ja paikkana Helsingin kulttuuritalo.

Oula Palve HPK:sta Tepsiin

HPK:n keskushyökkääjä Oula Palve siirtyy Turun Palloseuran riveihin kahden vuoden sopimuksella. Sopimus kattaa myös loppukauden.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.