Hannele Markkula haluaa antaa juhlatarvikkeille pitkän elämän

Hannele Markkula rakastaa juhlia. Hannele Markkula rakastaa juhlia. Kuva: Merja Kajala

Hannele Markkulan autotalli Littoisissa on tulvillaan juhlatunnelmaa. Hyllyt notkuvat värikkäitä muumimukeja, tuikkuja, lautasia, maljakoita ja erilaisia koristeita. Markkulan vuosien mittaan keräämät aarteet pääsivät käyttöön, kun hän perusti kesäkuussa juhlasomistevuokraamo Juhlatarinan. Sisustaminen on kiehtonut luokanopettajana toimivaa Markkulaa jo pitkään.

– Olen tehnyt somistuksia esimerkiksi työpaikan juhliin. Kun halusin tehdä päätyöni ohella jotain erilaista, tämä tuntui luontevalta. Myös äitini rakastaa kaikkea juhliin liittyvää, ja olen saanut häneltä inspiraatiota ja kannustusta.

Juhlatarinan taustalla on halu antaa tavaroille pitkä elämä, jonka aikana niitä käytetään uudestaan ja uudestaan.

– Haluan tarjota ihmisille mahdollisuuden ostamisen sijaan vuokrata esineet, joita he tarvitsevat vain hetken. Siten heidän omiin nurkkiinsa ei kerry tavaraa, joka pyörii turhaan kaapissa.

Markkula oli kerännyt valtaosan vuokraamon juhlatarpeista jo ennen yrityksen perustamista. Jokaisella esineellä on oma tarinansa. Ne ovat tarttuneet mukaan muun muassa sisustusliikkeistä, alennusmyynneistä ja kirpputoreilta. Markkula on tehnyt löytöjä myös matkoillaan ja kerännyt esimerkiksi simpukankuoria maailman rannoilta.

Kaikki tuotteet hintoineen ja lukumäärineen ovat esillä Juhlatarinan Facebook-sivuilla, jotta asiakas pystyy laskemaan kulut ja tavaroiden riittävyyden heti. Markkula pitää toisinaan avoimien ovien päiviä, joiden aikana vieraat ovat tervetulleita tutustumaan somistevuokraamonäyttelyyn hänen autotallissaan. Hän tekee tilauksesta myös somistesuunnittelua ja juhlatilojen somistuksia juhlapaikalla.

Merja Kajala

Markkulan autotalli on runsaudensarvi, josta löytyy kaikkea juhlissa tarvittavaa maljakoista simpukankuoriin. Markkulan autotalli on runsaudensarvi, josta löytyy kaikkea juhlissa tarvittavaa maljakoista simpukankuoriin. Kuva: Merja Kajala

Paastonajan sarja uskosta ja kirkosta

Åbo svenska församling nostaa ajankohtaisia ja keskusteluttavia aiheita esiin paastonaikaan syventävässä keskustelusarjassa Fasteserie om tro och kyrka . Keskiviikkoisin järjestettävissä illoissa kuullaan alustuksia ja keskustellaan sekä kirkollisista että yhteiskunnallisista aiheista.

Lukulehmien luentolauantaissa kotieläimet pääosassa

Raision kaupunginkirjaston viime syksynä alkanut Onnelin ja Annelin kirjasto -hanke on kutsunut kaikki Raision toisluokkalaiset lapset kirjastoon ja Kaiturin tilalle lukemaan lempikirjojaan lehmille.

Maarakennusalan kustannukset nousivat tammikuussa 1,1 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan kustannukset nousivat 1,1 prosenttia vuoden 2017 tammikuusta vuoden 2018 tammikuuhun. Kustannusten vuosimuutos vaihteli osaindekseittäin maarakenteiden -0,0 prosentista päällysteiden 2,5 prosenttiin. Uudistetun indeksin perusvuosi on nyt 2015.

Matka omaan itseen

Eira Malinen halusi hankkia äitienpäivälahjaksi kirjan, jossa hänen äitinsä olisi voinut kertoa menneistä vuosista, nykyhetkestä ja tulevaisuuden haaveistaan. Kirjaa ei löytynyt, joten Malinen päätti tehdä sellaisen itse. Syntyi My way -tehtäväkirja (Fitra), eräänlainen aikuisten vauvakirja, joka täytetään itse.

Vettä ei tarvitse enää keittää Nousiaisissa

Nousiaisten vesijohtoverkostosta tehokloorauksen jälkeen otetut toiset vesinäytteet ovat myös olleet puhtaat. Veden keittokehotus voidaan purkaa. Nousiaisten Vesi Oy:n verkoston alueella oleva keittokehotus puretaan perjantaina 23. helmikuuta kello 15.

Viikonloppuna suuri villisikajahti

Suomen villisikakanta kasvanut. Se lisää riskiä afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisestä Suomeen. Perjantaina käynnistyy villisikaviikonloppu, johon metsästysseurat ovat lähteneet tapahtumaan mukaan alueilla, joilla villisikoja Suomessa esiintyy. Perjantaina metsästetään muun muassa Kouvolassa ja lauantaina useiden seurojen yhteistyönä Varsinais-Suomessa. Viikonlopun aikana metsälle lähtee myös maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sekä kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio .

Svartin keväässä Paavoharjua

Paperi T.

Turkulainen levy-yhtiö Svart Records julkaisee toukokuun alussa savonlinnalaisen undergroundbändi Paavoharjun vaiheita valottavan Tuote -kirjan sekä bändin Unohdetaan jo se taivas -levyn. Paavoharjussa on ajoittain vieraillut sooloartistina paremmin tunnettu Joose Keskitalo sekä Henri ”Paperi T” Pulkkinen .

Kaupunki
Urheilu

Olli Santalahti jatkaa voittoputkessa

Olli Santalahti.

Cage-organisaation sopimusottelijana tänä vuonna otteleva Finnfighters’ Gymin Olli Santalahti jatkoi vakuuttavia otteitaan viime viikonloppuna Cage 42 -tapahtumassa Helsingissä. Santalahti voitti ensimmäisen erän luovutusvoitolla Tšekin Roman Dikin . Voitto oli turkulaisen seitsemäs peräkkäinen.

TPS salibandyn superpäivä lauantaina

Kupittaan palloiluhallissa pelataan lauantaina naisten ja miesten liigaa sekä A-poikien SM-sarjaa. TPS:n miesten joukkue kohtaa omassa ottelussaan sarjanousija SB Welhot Kuopiosta. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa marraskuun puolivälissä Kuopiossa kotijoukkue veti pidemmän korren ollen parempi maalein 8-3. Avauserän jälkeen tilanne oli vielä 2-1, mutta Welhot paketoi pelin naputtamalla kolme maalia reilussa kahdessa minuutissa.

Puukkokatsomo: Mikrotason mielenkiintoa

Markus Teijula.

Mikä on varma lähestyvän kevään merkki? Yksi monista on yleisurheilun halli-SM-kisat, jotka kisattiin viime viikonloppuna Helsingissä.

No Excuses Fight siirtyy huhtikuulle

Ammattinyrkkeilyilta No Excuses Fight siirtyy. Alun perin ilta oli tarkoitus järjestää Espoon areenalla 9. maaliskuuta. Illan uusi ajankohta on 6. huhtikuuta ja paikkana Helsingin kulttuuritalo.

Oula Palve HPK:sta Tepsiin

HPK:n keskushyökkääjä Oula Palve siirtyy Turun Palloseuran riveihin kahden vuoden sopimuksella. Sopimus kattaa myös loppukauden.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.