Helpot rosmariini-parmesaanikeksit syntyvät käden käänteessä

Kuva: Henriikka Fingerborg

Pimeiden iltojen ratoksi on mukavaa maistella tuhteja juustoja, rypäleitä ja viinejä tunnelmallisessa kynttilänvalossa. Juustot ja rypäleet pyytävät kaverikseen rapsakoita keksejä. Lähikauppojenkin hyllyiltä löytyy usein hyvä valikoima suolaisia keksejä, mutta jos haluaa tehdä illasta ihan murusen paremman, voi keksit pyöräyttää itse. Voisi kuvitella, että keksien tekeminen olisi kovin työlästä, mutta tämän keksitaikinan tekemisessä menee ainoastaan muutama minuutti.

Eikä se vaadi juurikaan työtä. Kylmä voi paloitellaan kuutioiksi, heitetään loput ainekset perään ja nypitään taikinaksi. Taikina saa levätä jääkaapissa tovin, ja tämän jälkeen keksitaikina on valmista kaulittavaksi jauhojen kera. Keksit viipyvät uunissa vartin verran ja sen jälkeen ne ovat valmiita rouskuteltavaksi. Ohjeesta tulee koosta riippuen noin 20–30 kappaletta keksejä.

Rosmariini-parmesaanikeksit

1,5 dl sämpyläjauhoja

1 dl vehnäjauhoja

2,5 dl jauhettua parmesanjuustoa

100 g voita

ripaus suolaa

1 tl kuivattua rosmariinia

0,5 dl vettä

1 kananmuna

Pilko voi pieniksi kuutioiksi. Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja nypi taikinaksi. Tee taikinasta pallo ja anna vetäytyä jääkaapissa, kelmun sisällä tunti. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä paksuhkoksi levyksi. Tee muotilla minkä mallisia keksejä haluat ja asettele leivinpaperin päälle. Voitele keksit kananmunalla ja koristele parmesaanilla ja halutessasi rosmariinilla. Paista n. 15 minuuttia uunin keskitasolla tai kunnes keksit näyttävät hyviltä.

Henriikka Fingerborg

Olli Santalahti jatkaa voittoputkessa

Olli Santalahti.

Cage-organisaation sopimusottelijana tänä vuonna otteleva Finnfighters’ Gymin Olli Santalahti jatkoi vakuuttavia otteitaan viime viikonloppuna Cage 42 -tapahtumassa Helsingissä. Santalahti voitti ensimmäisen erän luovutusvoitolla Tšekin Roman Dikin . Voitto oli turkulaisen seitsemäs peräkkäinen.

Älä säästele perusvoidetta pakkasella

Iho ei pidä pakkasesta. On ihmisiä, jotka saavat kylmästä allergian kaltaisia oireita, mutta tavallisin vaiva on atooppisen ihottuman paheneminen.

Esitys Ruokaviraston perustamisesta eduskunnalle

Hallitus esittää maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle perustettavaksi uutta virastoa, johon yhdistettäisiin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ja Maaseutuvirasto Mavin tehtävät sekä virastojen tietohallintopalvelujen tuottamiseen liittyvät tehtävät Maanmittauslaitoksesta. Virastoon siirrettäisiin lisäksi Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta kasvinsuojeluaineiden käytön valvontaan liittyvät tehtävät. Viraston nimeksi esitetään Ruokavirastoa ja se aloittaisi toimintansa 1.1.2019.

Vuoden Jazz-Emmalla palkittu 3TM perjantaina Bar Ö:ssä

Teppo Mäkynen.

Kotimaisen jazzin eturivin tuottaja-rumpali Teppo Mäkynen esitteli syksyllä uuden yhtyeensä 3TM, jossa monessa mukana oleva Mäkynen esittelee uudenlaisen musiikillisen maailman. 3TM on jazztrio, jossa mukana salolaislähtöisen Mäkysen ohella ovat tenorisaksofonisti Jussi Kannaste ja maamme ylivoimaisesti työllistetyin jazzbasisti Antti Lötjönen . Yhtyeen esikoisalbumi Form palkittiin muutama viikko sitten järjestetyssä Emma Gaalassa vuoden Jazz-Emmalla.

PAM laajentaa kiinteistöpalvelualan työtaisteluita

Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus päätyi koventamaan lakkopäätöksiään saavuttaakseen sopimusratkaisun kiinteistöpalvelualalle. Uudet lakot kestävät kolme vuorokautta ja ne alkavat 12. maaliskuuta kello 6 ja päättyvät 15. maaliskuuta kello 6.

Muutoksia sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin

Matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinointikieltoa ja teleyritysten oikeuksia käsitellä viestintäpalveluihin liittyviä väärinkäytöstietoja on arvioitu osana säädösten sujuvoittamista koskevaa hallituksen kärkihanketta.

Kolmas Tila juhlistaa kymmentä vuottaan Legenda pienestä luusta -esityksellä

Kolmas tila -teatteri vierailee Sopukassa.

Kolmas Tila -teatterin vierailuesitys Turun kaupunginteatterin Sopukassa lähestyy ihmistä ja maailmaa luonnontieteiden, historian ja arkeologian näkökulmasta. Legenda pienestä luusta, IV osa Rán , alkaa tulevaisuudesta. Vuosi 2063 nähdään Venäjän Siperiassa sijaitsevan Wrangelinsaaren arktisesta maisemasta käsin. Merilintujen tutkija Rán Snorradóttir (s. 2018) on tullut saarelle tutkimaan lintuja, ekosysteemiä ja arktisen luonnon tilaa.

Urheilu

Olli Santalahti jatkaa voittoputkessa

Olli Santalahti.

Cage-organisaation sopimusottelijana tänä vuonna otteleva Finnfighters’ Gymin Olli Santalahti jatkoi vakuuttavia otteitaan viime viikonloppuna Cage 42 -tapahtumassa Helsingissä. Santalahti voitti ensimmäisen erän luovutusvoitolla Tšekin Roman Dikin . Voitto oli turkulaisen seitsemäs peräkkäinen.

TPS salibandyn superpäivä lauantaina

Kupittaan palloiluhallissa pelataan lauantaina naisten ja miesten liigaa sekä A-poikien SM-sarjaa. TPS:n miesten joukkue kohtaa omassa ottelussaan sarjanousija SB Welhot Kuopiosta. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa marraskuun puolivälissä Kuopiossa kotijoukkue veti pidemmän korren ollen parempi maalein 8-3. Avauserän jälkeen tilanne oli vielä 2-1, mutta Welhot paketoi pelin naputtamalla kolme maalia reilussa kahdessa minuutissa.

Puukkokatsomo: Mikrotason mielenkiintoa

Markus Teijula.

Mikä on varma lähestyvän kevään merkki? Yksi monista on yleisurheilun halli-SM-kisat, jotka kisattiin viime viikonloppuna Helsingissä.

No Excuses Fight siirtyy huhtikuulle

Ammattinyrkkeilyilta No Excuses Fight siirtyy. Alun perin ilta oli tarkoitus järjestää Espoon areenalla 9. maaliskuuta. Illan uusi ajankohta on 6. huhtikuuta ja paikkana Helsingin kulttuuritalo.

Oula Palve HPK:sta Tepsiin

HPK:n keskushyökkääjä Oula Palve siirtyy Turun Palloseuran riveihin kahden vuoden sopimuksella. Sopimus kattaa myös loppukauden.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.