Uudistuneen Turku Jazz Festivalin vuoden artisti ja ohjelma julkaistaan Sibeliuksen päivänä

Vuoden 2018 Turku Jazz Festival järjestetään 8.-11. maaliskuuta. Suomen toiseksi vanhin jazztapahtuma palaa neljän vuoden kesävierailun jälkeen perinteiselle paikalleen kevättalveen. Vibrafonisti Severi Pyysalon 50-vuotisjuhlia kahden huippukonsertin myötä viettävän festivaalin päätapahtumapaikkana toimii Logomon uudistettu Teatro-tila, jonne rakennetaan kolmen lavan kokonaisuus.

Turku Jazz Festival nimeää vuosittain ansioituneen jazzmuusikon Turku Jazzin vuoden artistiksi. Kyseeseen voi tulla nuori, jazzmusiikin kentällä ansioitunut tai jazzmusiikin parissa arvokkaan elämäntyön tehnyt muusikko. Valinnassa painotetaan aktiivisuutta erityisesti Varsinais-Suomen alueella. Vuoden artisti saa tilaa ja näkyvyyttä festivaalin aikana useiden keikkojen myötä, lisäksi hän toimii festivaaliviikolla myös Turun konservatorion workshopin vetäjänä.

Vuoden artisti 2018 julkistetaan suomalaisen musiikin ja Sibeliuksen päivänä, perjantaina 8. joulukuuta kello 15 Linnankadun kulttuuribaari Ö:ssä, jossa artisti esiintyy lyhyen setin verran. Samassa tilaisuudessa julkaistaan maaliskuisen Turku Jazz Festivalin koko ohjelma.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suomessa kaivataan lisää afrikkalaistaustaisia verenluovuttajia

SPR:n Veripalvelu on ryhtynyt kampanjoimaan afrikkalaistaustaisten verenluovuttajien löytämiseksi. Heitä on liian vähän suhteessa väestöryhmän kokoon ja potilaiden määrään. Vaikka verenluovuttajan etnisellä taustalla ei yleensä ole merkitystä verensiirtohoidossa, tietyissä tapauksissa potilaalla on harvinainen veriryhmä tai veriryhmäyhdistelmä, jollainen löytyy todennäköisimmin saman syntyperän luovuttajalta.

Väitös: Uusi menetelmä ennustamaan polven nivelrikon kehittymistä

Oulun yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa kehitettiin tietokonemalli, jonka avulla voidaan paikallistaa nivelrikolle riskialttiit kohdat polven nivelpinnalta. Uusi menetelmä voi johtaa kliinisiin sovelluksiin ja aiempaa yksilöllisempään hoidon suunnitteluun.

Puukauppa kävi vilkkaana viime vuonna

Puu liikkui viime vuonna Suomen metsistä vauhdilla.

Viime vuonna puu liikkui Suomen metsistä vauhdilla, kun metsäteollisuuden ostot yksityismetsistä ylsivät 43 miljoonaan kuutiometriin. Tämä oli viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Määrästä puolet oli kuitupuuta. Puutavaralajeista ostettiin eniten kuusitukkia ja mäntykuitupuuta, 11 miljoonaa kuutiometriä kumpaakin.

Luomusitoumukset ja osa ympäristösopimuksista haettavina

Tänä vuonna voi hakea sekä uusia luonnonmukaisen tuotannon sitoumuksia että uusia luonnonmukaisen kotieläintuotannon sitoumuksia. Hallitus hyväksyi tänään asetuksen ympäristökorvauksen, luonnonhaittakorvauksen, luonnonmukaisen tuotannon korvauksen ja ei-tuotannollisia investointeja koskevan korvauksen hakemisesta vuonna 2018.

Turun yliopisto viettää vuosijuhlaansa Kalevalan päivänä

Turun yliopisto juhlistaa 98. vuosijuhlaansa Kalevalan päivänä 28. helmikuuta kello 18 Akatemiatalossa. Juhlassa julkistetaan muun muassa Vuoden alumni. Juhlapuhuja, yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen professori, Anne Kovalainen pureutuu työn muutokseen sekä yliopiston rooliin tuon murroksen äärellä.

Uusia kulhoja kevääseen

Iittalan Teema tiimi -sarja on kasvanut kolmella uudella kulholla, jotka sopivat sekä ruokailuun että tarjoiluun. Uusi pilkuilla kuvioitu duo-harmaa sopii hyvin yhteen valkoisten astioiden kanssa, ja siihen on helppo yhdistää myös muita värejä, kuvioita ja materiaaleja, kuten värillistä lasia.

Edessä vuosikymmenen vilkkain asuntomarkkinavuosi

Tästä vuodesta tulee koko vuosikymmenen vilkkain asuntomarkkinoilla, ja pääkaupunkiseudulla asuntokauppa on noussut jo finanssikriisiä edeltäville tasoille. Asuntomarkkinat seuraavat talouskehitystä, sillä alkuvuonna myös bkt-luvuissa täyttyi vihdoin kasvun menetetty vuosikymmen. Näin arvioivat Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy.

Sitra: Suomen menestystarina hiipuu, ellei kansanvallan rakenteita uudisteta

Suomalaisen demokratian sadan vuoden takaa kumpuavat rakenteet ja toimintatavat eivät enää pysty vastaamaan yhteiskunnan muutokseen. Tämä käy ilmi Sitran vanhempien neuvonantajien Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin tuoreesta, poikkeuksellisen laajaan haastatteluaineistoon pohjautuvasta Kansanvallan peruskorjaus -työpaperista, joka sisältää yli 50 toimenpide-ehdotusta kansanvallan uudistamiseksi.

Urheilu

Olli Santalahti jatkaa voittoputkessa

Olli Santalahti.

Cage-organisaation sopimusottelijana tänä vuonna otteleva Finnfighters’ Gymin Olli Santalahti jatkoi vakuuttavia otteitaan viime viikonloppuna Cage 42 -tapahtumassa Helsingissä. Santalahti voitti ensimmäisen erän luovutusvoitolla Tšekin Roman Dikin . Voitto oli turkulaisen seitsemäs peräkkäinen.

TPS salibandyn superpäivä lauantaina

Kupittaan palloiluhallissa pelataan lauantaina naisten ja miesten liigaa sekä A-poikien SM-sarjaa. TPS:n miesten joukkue kohtaa omassa ottelussaan sarjanousija SB Welhot Kuopiosta. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa marraskuun puolivälissä Kuopiossa kotijoukkue veti pidemmän korren ollen parempi maalein 8-3. Avauserän jälkeen tilanne oli vielä 2-1, mutta Welhot paketoi pelin naputtamalla kolme maalia reilussa kahdessa minuutissa.

Puukkokatsomo: Mikrotason mielenkiintoa

Markus Teijula.

Mikä on varma lähestyvän kevään merkki? Yksi monista on yleisurheilun halli-SM-kisat, jotka kisattiin viime viikonloppuna Helsingissä.

No Excuses Fight siirtyy huhtikuulle

Ammattinyrkkeilyilta No Excuses Fight siirtyy. Alun perin ilta oli tarkoitus järjestää Espoon areenalla 9. maaliskuuta. Illan uusi ajankohta on 6. huhtikuuta ja paikkana Helsingin kulttuuritalo.

Oula Palve HPK:sta Tepsiin

HPK:n keskushyökkääjä Oula Palve siirtyy Turun Palloseuran riveihin kahden vuoden sopimuksella. Sopimus kattaa myös loppukauden.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.