Antaisitko liikenneturvallisuuteen liittyvän uudenvuodenlupauksen

Kuva: Timo Jakonen

Vauriokorjaukseen erikoistuneen Autoklinikan teettämästä kyselystä käy ilmi, että suosituimmat aiheet uudenvuodenlupauksiksi liittyvät liikuntaan, ruokavalioon ja ajankäyttöön. Autoklinikalta toivotaan, että yhä useampi suomalainen tarttuisi yrityksen haasteeseen ja tekisi lupauksen paremman liikenneturvallisuuden puolesta. Lupaus voi olla esimerkiksi turvavälin noudattaminen tai ettei tuijota kännykkää suojatietä ylittäessään.

Naiset tekevät uudenvuodenlupauksia miehiä aktiivisemmin. Uudenvuodenlupaukset ovat erityisen suosittuja nuorten keskuudessa ja 18–22-vuotiaista yli puolet aikoo saada elämässään aikaan muutoksen.

Lähes puolet tänä vuonna tehtävistä uudenvuodenlupauksista liittyy liikuntaan. Ruokavalio tulee vahvana kakkosena, ajankäyttö kolmantena ja perhe sekä ystävät neljäntenä.

– Tekemämme kyselyn mukaan peräti 67 prosentilla suomalaisista ei ole mitään suunnitelmaa uudenvuodenlupaukseksi. Lähes jokaisella meistä kuitenkin olisi varmasti jotain parannettavaa omassa liikennekäyttäytymisessämme. Toivoisinkin, että mahdollisimman moni ottaisi vastaan Autoklinikan haasteen turvallisemman liikenteen puolesta. Lupaus voi liittyä autoiluun, kävelyyn tai pyöräilyyn, Autoklinikan operatiivinen johtaja Marko Tikkanen vinkkaa.

Kun vastaajilta kysytään, millaisen liikenneturvallisuuteen liittyvän lupauksen he voisivat tehdä, suosituimmaksi aiheeksi nousee rauhallisuuden säilyttäminen liikenteessä. Toiseksi tärkeimpänä pidetään riittävästä turvavälistä huolehtimista. Myös tien antaminen suojatiellä kulkeville ja ympäristöystävällinen ajotapa koetaan tärkeiksi asioiksi.

– Maltin säilyttäminen liikenteessä on myös omasta mielestäni yksi parhaimpia uudenvuodenlupauksen aiheita. Lääkkeetkin tähän ovat yksinkertaiset: kun lähtee ajoissa liikenteeseen ja jättää pelivaraa omaan aikatauluun, pienet vastoinkäymiset eivät käy samalla tavalla hermoille kuin kiireessä, Tikkanen muistuttaa.

Autoklinikka haastaa Facebook-sivuillaan 5.1.2018 asti koko kansan antamaan oman liikenteeseen liittyvän uudenvuodenlupauksen.

Tässä Autoklinikan 10 vinkkiä uudenvuodenlupauksiksi liikenneturvallisuuteen liittyen:

1) Noudatan nopeusrajoituksia.

2) Huolehdin riittävästä turvavälistä.

3) En käytä kännykkää ylittäessäni suojatietä.

4) Käytän hands free -laitetta ajaessani.

5) Annan tietä suojatietä ylittävälle.

6) Käytän heijastinta liikenteessä.

7) Varaan enemmän aikaa matkaan.

8) Käytän väsyneenä julkisia kulkuneuvoja.

9) Käytän kypärää pyörällä ajaessani.

10) Hidastan ajoissa koulujen ja päiväkotien läheisyydessä.

Autoklinikan tilaaman tutkimuksen toteutti SynoInt 15.–19.12. nettipaneelina, ja siihen osallistui 1000 vastaajaa. Otos oli väestöä demografisesti edustava.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tulli: Aurinkopaneelit voivat tulla kalliiksi

Kiinasta, Malesiasta ja Taiwanista tilatut aurinkosähkömoduulit, -paneelit tai -kennot voivat tulla ostajalle kalliiksi, arvioi Tulli. Yleisen tullin ja arvonlisäveron lisäksi voi joutua maksamaan tilatuista tuotteista polkumyynti- ja tasoitustullia. Nämä voivat lisätä ostokustannusta jopa yli 60 prosentilla.

Älymittari ehkäisee sisäilmaongelmia

Luja SmartConcrete on Lujabetonin kehittämä anturijärjestelmä ja pilvipohjainen mittauspalvelu reaaliaikaiseen betonirakenteen kosteuden mittaamiseen. Se antaa tiedon rakenteen suhteellisesta kosteudesta ja lämpötilasta ja sillä voidaan mitata myös sisäilman suhteellista kosteutta ja lämpötilaa.

Jouluvalokilpailu valaisi Varissuota

Varissuolla järjestetyn leikkimielisen jouluvalojen pihakilpailun voitti AsOy Kousantorni, toiseksi tuli AsOy Päivännousu ja kolmanneksi rivitalonpiha Konradinkuja 3:ssa. Voitot ovat lahjakortteja, joilla voi hankkia lisää jouluvaloja pihan koristukseksi. Voittojen lisäksi jaetaan yksi kunniamaininta ja yksi kannustusdiplomi.

Tarkkaile lumen määrää katolla

Yleisesti vakuutus ei korvaa lumen painosta rakennukselle aiheutunutta vahinkoa. Varmin tapa välttyä ikäviltä yllätyksiltä on poistaa lumimassat jo ennen vielä odotettavissa olevia yllättäviä lumimyräköitä ja suojakelejä, vinkkaa LähiTapiolan riskipäällikkö Juhani Savolainen . Lumien poistoon katoilta tulee tapaturmien ja omaisuusriskisen varalta valmistautua huolella.

Menoviikko: Callas avaa Erin kevään

Sopraano Pia Pajala on Callaksen toinen puolisko.

Yksi alkavan kevään mielenkiintoisimpia tapauksia esittävän taiteen saralla on Tanssiteatteri Erissä 25. tammikuuta ensi-iltansa saava Callas .

Aalto ja Konsteri EM-kisoihin

Peppi Konsteri.

TPS Keilaajien Lassi Aalto ja Peppi Konsteri lähtevät Puolassa 24.3.–2.4. Tanskan Aalborgissa käytäviin keilailun junioreiden EM-kisoihin. Konsterille EM-kisat ovat ensimmäiset. Aalto puolestaan oli Suomen joukkueessa jo viime keväänä ja oli voittamassa poikien joukkuekisassa EM-hopeaa.

Kuski ajoi kovaa ylinopeutta Littoistentiellä

Poliisipartio mittasi lauantaina kello 22.25 Kaarinassa Littoistentiellä henkilöautolle nopeuden 109 kilometriä tunnissa paikassa, jossa suurin sallittu nopeus oli 50 kilometriä tunnissa.

Kaupunki
Urheilu

Åboraakkeli: Kaunis sarjaohjelma

Mika Ääritalo (oik.) ja Toni Kallio ottavat yhteen kesäkuussa 2011.

Veikkausliigan ensi kauden otteluohjelma julkistettiin aiemmin tällä viikolla. Turkulaisittain otteluohjelma näyttää herkulliselta.

Aalto ja Konsteri EM-kisoihin

Peppi Konsteri.

TPS Keilaajien Lassi Aalto ja Peppi Konsteri lähtevät Puolassa 24.3.–2.4. Tanskan Aalborgissa käytäviin keilailun junioreiden EM-kisoihin. Konsterille EM-kisat ovat ensimmäiset. Aalto puolestaan oli Suomen joukkueessa jo viime keväänä ja oli voittamassa poikien joukkuekisassa EM-hopeaa.

Ari Lahti Palloliiton uusi puheenjohtaja

Suomen Palloliiton 89. liittokokous hyväksyi lauantaina Helsingissä Seurojen Palloliitto -hankkeen. Liittokokous valitsi lisäksi puheenjohtajiston seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Palloliiton uusi puheenjohtaja on Ari Lahti .

Puukkokatsomo: Läpimurron paikka

Tomas Hradecky

Ainakin vielä toistaiseksi Tomas Hradecký on Turussa ollut se ”kolmas Hradecký”. Ensi kaudella vuonna 1992 syntyneellä Tomasilla on paikka muuttaa Hradeckyjen keskinäistä hierarkiaa, kun hän palaa kasvattiseuransa TPS:n varjoon

Jälkipeli: Palloiluhallissa paljon hyvää, mutta haasteitakin löytyy

Kupittaan palloiluhallin ensimmäinen suuri urheilutapahtuma oli lentopallon Suomen cupin lopputurnaus. Hallin isot monipäiväiset tapahtumat aiheuttavat seuroille harjoitusvuorojen peruuntumisia. Kaikille lajeille ei löydy korvaavia tiloja.

Suomen paras palloiluhalli. Kupittaan uutta peliareenaa on tituleerattu ylistävin sanoin. Hieno se onkin, tosin vasta pidemmän käytön jälkeen tiedetään, miten halli onnistuu palvelemaan eri lajeja ja miten se soveltuu ottelutapahtumien järjestämiseen.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.