Hengitysilman hiukkaspitoisuudet uudenvuodenyönä monikymmenkertaisia

Ilotulitteet heikentävät ilmanlaatua hetkellisesti. Ilotulitteet heikentävät ilmanlaatua hetkellisesti. Kuva: Jori Liimatainen

Ilotulitteet heikentävät ilmanlaatua uudenvuodenaattona etenkin tyynellä säällä ja erityisesti keskiyön molemmin puolin, jolloin ilotulitteita ammutaan paljon. Tyynellä säällä ilmanlaatu voi olla huono tai jopa erittäin huono. Tuulisella säällä savut laimenevat kohtalaisen hyvin ja pienhiukkasten pitoisuudet ovat pienempiä. Ilmansaasteille herkkien henkilöiden kannattaa katsoa ilotulitusta hieman etäämmältä kuin niiden käyttöpaikalta, missä pienhiukkasille ja ärsyttäville kaasuille altistuminen on suurimmillaan.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) arvion mukaan suomalaiset ampuvat vuodenvaihteessa taivaalle noin 300 000 kiloa ilotulitteita. Niiden myötä ilmaan lentää useita kemikaaleja, muun muassa noin 10 000 kiloa metalleja.

– Ilotulitteet sisältävät aina ruutia, joka koostuu rikistä, hiilestä ja kaliumnitraatista. Lisäksi ilotulitteissa käytetään usein muun muassa kuparia ja strontiumia, kertoo ylitarkastaja Mikko Ojala Tukesista.

Strontiumin tai litiumin avulla saadaan punaista väriloistoa, vihreää väriä taas bariumista, violettia strontiumia ja kuparia sekoittamalla, oranssia kalsiumista, keltaista natriumista, sinistä kuparista, hopeaa alumiinista, titaanista tai magnesiumista. Kuparia sisältää esimerkiksi crackling star -niminen rätinää ilotulitteissa aikaansaava aine.

Ilotulitteiden savuissa on runsaasti haitallisia kaasuja ja pienhiukkasia, joiden hengittäminen ei ole terveydelle hyväksi. Tyypillisesti ilotulitus heikentää kaupunkien keskustoissa ilmanlaatua muutamaksi tunniksi keskiyön molemmin puolin. Pääkaupunkiseudulla korkeimmat ilotulitusten aiheuttamat pienhiukkasten tuntipitoisuudet ovat olleet 250–350 mikrogrammaa kuutiometrissä. Vuoden 2010 alussa mitattiin korkeimpana tuntipitoisuutena Etelärannassa jopa lähes 550 mikrogrammaa kuutiometrissä.

– Pienhiukkasten vuosikeskiarvo pääkaupunkiseudulla on 8–13 mikrogrammaa kuutiometrissä. Tyynellä säällä tuntipitoisuudet voivat uudenvuodenyönä olla pahimmillaan ilotulitusalueilla jopa 20-40-kertaiset normaaliin verrattuna, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelujen HSY:n ilmansuojeluyksikön päällikkö Maria Myllynen.

Ilotulitukset ovat näkyneet ilmanlaatumittauksissa myös muissa suurissa kaupungeissa, kuten Turussa, Tampereella ja Kuopiossa. Pienhiukkasten tuntipitoisuudet ovat olleet korkeimmillaan 60–100 mikrogrammaa kuutiometrissä.

Lyhytaikaisetkin korkeat hiukkaspitoisuudet voivat pahentaa ilmansaasteille herkkien henkilöiden kroonisia keuhko- ja sydänsairauksia. Myös alle 5-vuotiaat lapset saavat epäpuhtaasta ilmasta haitallisia hengitysoireita kuten yskää, kurkkukipua ja nuhaa herkemmin kuin terveet aikuiset.

– Yskän, hengenahdistuksen ja keuhkoputkien supistumisen lisäksi pienhiukkaset voivat aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä ja niiden vaikutukset voivat ulottua myös verenkiertoon, jossa tulehdus voi lisätä riskiä veritulppien muodostumisesta, sanoo ylilääkäri Raimo O. Salonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta THL:stä.

Astmaa, muita kroonisia keuhkosairauksia ja sepelvaltimotautia sairastavien kannattaa katsoa ilotulituksia etäämmältä kuin niiden käyttöpaikoilta. Eli välttää paikkoja, missä maanpinnan läheisyydessä on silmin nähtävää savua ja ilma haisee pahalta. Kroonisia hengitys- ja sydänsairauksia sairastavien kannattaa myös pitää lääkärin määräämät kohtauslääkkeet varmuuden vuoksi mukana.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vältä trampoliinionnettomuudet, muista turvaverkko ja ohjeista lapset hyppimään vain yksi kerrallaan

Yksi kevään merkeistä on trampoliinien ilmestyminen pihoihin. Trampoliinilla hyppiminen on hyvää liikuntaa, mutta siihen liittyy myös vaaratekijöitä. Trampoliinihyppijöille tapahtuu paljon onnettomuuksia, kuten käsien ja jalkojen murtumia ja aivotärähdyksiä. Onnettomuuksia voi ehkäistä, kun huolehtii turvallisuusasioista, kuten lasten opastamisesta hyppimään vain yksi kerrallaan. Tärkeää on myös koota trampoliini oikein, sijoittaa se oikeaan paikkaan ja varustaa turvaverkolla.

Ulkovalaistuksen saneeraustyö haittaa liikennettä Vaasantiellä

Ulkovalaistuksen saneerausurakka saattaa kaventaa ajokaistaa ja kaventaa kevyenliikenteenväylää Iso-Heikkilän liikenneympyrästä Vaasantielle ja jatkuu Ruissalontietä aina Pansiontielle asti sekä osin Akselintietä. Työskentely tapahtuu pääasiassa kevyenliikenteenväylillä.

Alkoholia enintään 5,5 prosenttia sisältävien juomien verkkokauppa aiotaan sallia

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä on selvittänyt eduskunnan tahdon mukaisesti alkoholijuomien rajat ylittävän etämyynnin eli erityisesti verkkokaupan säännösten selkiyttämistä. Työryhmä ehdottaa yksimielisessä esityksessään uuteen alkoholilakiin säännöksiä alkoholijuomien etämyynnin rajoittamisesta ja etämyyntiin liittyvien keskeisten käsitteiden määritelmistä. Samalla selvitettiin alkoholijuomien etämyynnin valvontaa sekä keinoja, joilla rajat ylittävän alkoholikaupan valmisteverot saataisiin nykyistä paremmin maksettua Suomeen.

Suomalainen saa liian vähän kuitua ruokavaliostaan

Tutkimusten mukaan lähes puolet suomalaisista kärsii ajoittain ikävistä vatsaoireista kuten ummetuksesta, ripulista, turvotuksesta ja vatsakivuista. Taustalla saattaa olla toiminnallisiin vatsavaivoihin luettava ärtyvän suolen oireyhtymä, mutta usein vaivaan löytyy syy ruokavaliosta ja elämäntavoista. Istumatyötä tekevillä liikkumattomuus ja epäsäännöllinen ruokailu altistavat vatsaoireille.

Työttömyysaste laskee edelleen Turussa nopeasti

Työttömyyden nopea laskutrendi jatkuu Turussa ja Turun seutukunnassa. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni Turussa edellisvuoden maaliskuusta viisitoista prosenttia.

Urheilu

Ura haluaa houkutella nuoria lupauksia Kaarinaan

Kaarinan Ura nousi ensi kaudeksi Korisliigaan voittamalla 1. divisioona A:n. Ensi kaudella joukkue on haastaja, mutta päävalmentaja Kristian Palotie sanoo, ettei Kaarinassa lähdetä Korisliigaan rämpimään.

Kun Kristian Palotie keväällä 2017 allekirjoitti Ura Basketin kanssa päävalmentajasopimuksen puhuttiin Korisliigaan noususta maltillisella aikataululla. Nousu oli tavoitteena muutaman vuoden päästä. Kävi kuitenkin niin, että Kaarinassa juhlittiin nousua jo tänä keväänä. kun miesten 1. divisioona A:n loppuotteluissa HBA Märsky kaatui otteluvoitoin 3–1.

Jälkipeli: FBC Loiston kuusinkertaiset Suomen mestarit

Näillä FBC Loiston tytöillä on taskussaan jo kuusi salibandyn Suomen mestaruutta. Nea Keihäs (vas.), Ulla Valtola ja Iida Mettälä aloittivat salibandyn harrastamisen jo alakouluikäisinä. Kolmikon urheilulliset tavoitteet ovat korkealla aina maajoukkue-edustusta myöten.

Kuusi Suomen mestaruutta, hei! Lätkävalmentaja Hannu Jortikan meriittilista on komea, ja niin on myös FBC Loiston kolmen salibandyä pelaavan tytön saavutukset. Oletettavasti Nea Keihään , Ulla Valtolan ja Iida Mettälän mestaruuslista vielä pitenee.

Täysosuma
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.