Vanhojen kerrostalojen paloturvallisuudessa on usein puutteita

Kerrostalossa jokainen asunto on oma palo-osastonsa. Vaurioiita koituu useimmiten myös paloasunnon yläpuolisille asunnoille. Kerrostalossa jokainen asunto on oma palo-osastonsa. Vaurioiita koituu useimmiten myös paloasunnon yläpuolisille asunnoille. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Nykystandardien valossa vanhoissa, esimerkiksi 1940–60 -luvuilla rakennetuissa, kerrostaloissa on usein puutteita paloturvallisuuden suhteen.

– Palo-osastoinnit ovat usein puutteellisia ja pelastustiet saattavat olla liian kapeita. Palokunnan hyökkäysreitit kellariin ja paloturvallisuustekniikka, kuten savunpoistojärjestelmät, yleensä puuttuvat, koulutuspäällikkö Annastiina Karttunen Suomen Palopäällystöliitosta täsmentää.

Pelastusopiston tekemässä kerrostalojen huoneisto-ovien palonkestävyystutkimuksessa havaittiin, että vanhat käytössä olleet ovet paloivat läpi muutamassa minuutissa. Uudet ovet puolestaan kestävät paloa noin puoli tuntia. Myös savuntiiveydessä on suuria eroja.

Karttunen kehottaa tutustumaan pelastuslaitoksien sivuilta löytyviin kerrostalojen paloturvallisuusoppaisiin. Niiden avulla voi miettiä oman taloyhtiön paloturvallisuutta.

Suomen Palopäällystöliiton koulutuspäällikkö Mikko Poutala kertoo, että pelastussuunnitelman laadintavelvoite koskee lain mukaan yli kolmen asuinhuoneiston asuinrakennuksia.

– Käytännössä pelastussuunnitelmassa kartoitetaan, mitä turvallisuutta vaarantavia riskejä taloyhtiöstä ja sen ympäristöstä löytyy. Tähän arvioon perustuen tehdään päätöksiä toimenpiteistä, joilla ennaltaehkäistään näitä riskejä ja kuinka varaudutaan toimimaan riskin toteutuessa, Poutala selventää.

Poutala tähdentää, että taloyhtiön turvallisuus koostuu arjen turvallisista toimintatavoista, joihin asukkaille annetaan edellytykset laadukkaalla pelastussuunnittelulla ja turvallisuusviestinnällä.

– Pelastussuunnitelma on dokumentti, jolla ei ole todellista arvoa ilman sen sisällön jalkautusta.

Poutala neuvoo, miten kerrostalon asukkaiden tulisi toimia tulipalotilanteessa.

– Ensimmäiseksi tulee pelastaa välittömässä vaarassa olevat, mikäli siihen pystyy vaarantamatta itseään. Tämän jälkeen tulipalosta tulee varoittaa muita sille altistuvia ihmisiä ja hälyttää apua soittamalla hätänumeroon 112.

Puhelimeen kannattaa asentaa 112-sovellus, jonka kautta tehtävä hätäpuhelu antaa hätäkeskukselle myös paikannustiedon.

Tulipalossa ensisijaisesti vaarallista on savu, joka voi jo pieninä määrinä olla hengenvaarallista. Savuisista tiloista tulee poistua matalana liikkuen mahdollisimman nopeasti. Poutala korostaa, että jos oma huoneisto on savuton, sieltä ei missään nimessä pidä poistua savuiseen rappukäytävään.

Jokainen huoneisto rakennetaan omaksi palo-osastokseen, minkä takia ulko-oven ja välioven sulkemalla on parhaassa turvassa omassa asunnossaan.

Linnea Lahtinen

Turkulaiselle Reetta Jokiselle paravoimanoston EM-pronssia

Reetta Jokinen.

Turkulainen Reetta Jokinen voitti pronssia paravoimanoston Euroopan mestaruuskilpailujen alle 45-kiloisten sarjassa Ranskan Berck-Sur-Merissä. Jokinen nosti ainoalla hyväksytyllä suorituksellaan 35 kiloa. Paravoimanostossa penkkipunnerrus on ainoa laji.

Entistä kestävämpää meriteollisuutta

Meyer Turku on sitoutunut pienentämään hiilijalanjälkeään vähentämällä energiankulutusta neljä prosenttia vuoteen 2021 mennessä vuoden 2017 tasosta.

Meriteollisuus ry jäsenyrityksineen liittyy ResponSea-kampanjallaan osaksi kansallista kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta nimeltä Sitoumus2050. Painopisteinä ovat meriliikenteen ympäristövaikutusten vähentäminen, yritysten toiminnan jatkuva kehittäminen hyvänä ja reiluna työpaikkana, toimitusketjun vastuullisuuden seuranta sekä kiertotalouden ja elinkaaritehokkuuden lisääminen kaikessa toiminnassa.

Lahjapalvelu helpottaa muistamista

R-kioskin kehittämän uuden lahjapalvelun avulla pienten lahjojen antaminen on entistä helpompaa. R-kioskin nettisivujen kautta voi ostaa esimerkiksi suklaata tai kahvin ja pullan. Lahjanantaja saa koodin, jonka voi lähettää eteenpäin saajalle. Koodin kanssa lahjan voi lunastaa missä päin Suomea tahansa.

Kelan puhelinpalvelun jonotusaika on lyhentynyt

Kelan puhelinpalveluun tuli alkuvuonna poikkeuksellisen paljon puheluita ja palvelu ruuhkautui. Henkilökunnan lisääminen on kuitenkin lyhentänyt toukokuussa jonotusaikoja.

Kuralan Kylämäessä ihastellaan toukokuuta

Kuralan Kylämäessä ihastellaan toukokuuta viikonloppuna.

Oi ihana toukokuu! -tapahtumassa nautitaan alkavasta kesästä ja ihaillaan heräävää luontoa 26.–27. toukokuuta Kuralan Kylämäessä. Leikkitupa- ja puoti odottavat lapsivieraita ja pihapiirissa voi kätkösuunnistaa. Vähä-Kohmon tuvassa on talven kurssien ja työpajojen kevätnäyttely ja koululuokassa on esillä opetustauluja menneiltä vuosikymmeniltä. Myös Kuralan lampaat ovat saapuneet laitumelle.

Naisten ja miesten lentopallomaajoukkueet iskevät Turussa samana iltana

Euroopan lentopalloliitto rakensi käynnissä olevalle kesäkaudelle uuden maajoukkuekonseptin sekä naisille että miehille. Maanosan huiput iskevät Kultaisesta Euroopan liigaa touko- ja kesäkuun aikana. Suomi iskee kotiotteluitaan Mikkelissä, Jyväskylässä, Tampereella sekä päätöskierroksella keskiviikkona 30. toukokuuta Turussa.

Raision kirjaston kesänäyttely kunnioittaa Pernon kartanon 500-vuotisjuhlaa

Pernon kartanon 500-vuotisjuhlia juhlittiin 29.6.1958.

Raision kaupunginkirjastossa on koko kesän esillä näyttely Kaikkien aikojen tapahtuma Raisiossa – Pernon kartanon 500-vuotisjuhla . Näyttely kunnioittaa Raision yhteiskoulun tukemiseksi 29.6.1958 järjestettyjä Pernon kartanon 500-vuotisjuhlia, joista tulee kuluneeksi 60 vuotta.

Manner-Suomen kuntien toimintakulut kasvoivat 2,7 prosenttia alkuvuonna

Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2,7 prosenttia viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Ulkoiset toimintatuotot kasvoivat 3,0 prosenttia. Kunnat saivat verotuloja yhteensä 6,0 miljardia euroa ja valtionosuuksia 2,2 miljardia euroa.

Kaupunki
Kulttuuri

Lukukoira Winston jatkaa Föri-pulun jalanjäljissä

Kun ääneen lukeminen vielä takkuaa ja kuulijat ujostuttavat, tulee lukukoira Winston pienen koululaisen tueksi. Winston ei korjaa, kritisoi tai kikata, vaikka tavut hupsahtaisivat nurin niskoin tai ajatus katkeaisi kesken lauseen. Tänä kesänä alakoululaiset pääsevät harjoittelemaan lukemista lukukoiran seurassa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kesäkerhoissa, missä Winston vierailee ohjaajansa luokanopettaja Taina Järven kanssa.
Urheilu

Turkulaiselle Reetta Jokiselle paravoimanoston EM-pronssia

Reetta Jokinen.

Turkulainen Reetta Jokinen voitti pronssia paravoimanoston Euroopan mestaruuskilpailujen alle 45-kiloisten sarjassa Ranskan Berck-Sur-Merissä. Jokinen nosti ainoalla hyväksytyllä suorituksellaan 35 kiloa. Paravoimanostossa penkkipunnerrus on ainoa laji.

Naisten ja miesten lentopallomaajoukkueet iskevät Turussa samana iltana

Euroopan lentopalloliitto rakensi käynnissä olevalle kesäkaudelle uuden maajoukkuekonseptin sekä naisille että miehille. Maanosan huiput iskevät Kultaisesta Euroopan liigaa touko- ja kesäkuun aikana. Suomi iskee kotiotteluitaan Mikkelissä, Jyväskylässä, Tampereella sekä päätöskierroksella keskiviikkona 30. toukokuuta Turussa.

Juho Kailio Uran valmennusryhmään

Juho Kailio (kesk.).

Korisliigaan valmistautuva Kaarinan Ura vahvistaa valmennusryhmäänsä 35-vuotiaalla Juho Kailiolla . Kailio on viime vuodet toiminut Kouvolan Kouvojen apuvalmentajana ja tehnyt töitä Kouvolan urheiluakatemiassa nuorten pelaajien kehittäjänä.

Väinö Rahko ja Oskari keskinen uusina niminä Loimun mukaan

Väinö Rahko.

Viime kaudella lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan seitsemänneksi sijoittunut ja puolivälierissä Pielaveden Sampoa vastaan kesälomalle joutunut Raision Loimu valmistautuu syksyllä alkavaan juhlakauteen. Loimu perustettiin syksyllä 1958, joten kesän jälkeen on edessä 60-vuotisjuhlakausi.

Puukkokatsomo: Amirkhanin ura puntarissa Liverpoolissa

Makwan Amirkhani.

Tulevana lauantaina, 26. toukokuuta, Liverpoolin UFC-illassa vapaaottelija Makwan Amirkhani on UFC-uransa kovimmassa paikassa. Amerikkalainen Jason Knight on nuorempi, mutta kokeneempi. Hän on voittanut 20 ottelua ja hävinnyt vain neljästi. Knightilla on takataskussa kovia päänahkoja, muun muassa turkulaisillekin tutun Chas Skellyn hän on voittanut. Mutta nyt alla on kaksi tappiota.

Täysosuma
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!