Toisten päiväkirjoja ei saa lukea, mutta niitä saa kuunnella

Hypyn muistojen maailmaan voi kokea Turun Baarissa Aurakadulla keskiviikkona 21. helmikuuta kello 20. Jokaisella on mahdollisuus avata vanhat haavat ja lukea omaa päiväkirjaa lavalla, kaikkien edessä.

Päiväkirjabaari seuraa Helsingissä ja Tampereella menestynyttä konseptia, jossa henkilö lukee lavalla koskettavia, hauskoja tai noloja vanhoja päiväkirjamerkintöjään. Lavalla voi kertoa, kuinka kasarilla joi Sinisiä enkeleitä, poltti salaa ikkunasta tupakkaa tai naureskella ensisuudelmalleen.

Lukijaksi voi ennakkoilmoittautua osoitteessa paivakirjabaari@gmail.com. Paikalle voi ilmaantua päiväkirja kainalossa ja ilmoittautua lukemaan ajan riittäessä. Jos lukeminen ei innosta, voi Baariin tulla kuuntelemaan ja viihtymään muiden muistoista. Tapahtuma on K18. Sisäänpääsy on ilmainen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vielä kerran historiaa Eki?

Eric Perrin.

Useampaan kertaan historiaa kuluvan Liiga-kauden aikana tehnyt Eric Perrin on vielä yhden ennätyksen porteilla. Ennen olympiataukoa Perrin nousi tasoihin Darren Boykon kanssa eniten maaleja tehneeksi ulkomaalaiseksi.

Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti raskasta liikennettä

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa 26.2-4.3. maanantaista sunnuntaihin. Valvontateemaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta.

Uusi vakuutus helpotti heikoimmassa asemassa olevien asumista

Ympäristöministeriön, LähiTapiola Pirkanmaan ja vuokra-asuntojen omistajien ja palvelutuottajien pilottihankkeessa etsittiin helpotusta kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten asunnonsaantiin uuden vakuutuskokeilun avulla.

Leonardo Chiodo sellokilpailun paras

Turun XIII valtakunnallisen sellokilpailun finaali päättyi perjantaina Turun konserttitalossa. Kilpailun tuomaristo valitsi kisan parhaaksi Leonardo Chiodon . Hän sai 6 000 euron palkinnon.

Helsingissä suuren suosion saavuttanut näyttely Siirtolaisuusinstituuttiin

Numur – Islam ja minä -näyttelyssä joukko suomalaisia muslimitaustaisia nuoria kertoo taiteen keinoin, millaisia voimavaroja ja vahvuuksia heidän elämästään löytyy. Näyttely on avoinna 28.2.–20.3. Siirtolaisuusinstituutissa. Avajaisia vietetään keskiviikkona kelo 17.

Kaupunki
Urheilu

Vielä kerran historiaa Eki?

Eric Perrin.

Useampaan kertaan historiaa kuluvan Liiga-kauden aikana tehnyt Eric Perrin on vielä yhden ennätyksen porteilla. Ennen olympiataukoa Perrin nousi tasoihin Darren Boykon kanssa eniten maaleja tehneeksi ulkomaalaiseksi.

Åboraakkeli: Infrastruktuurin ehdoilla?

Tuulista, dopingkäryistä ja suomalaisten mitalitaulukon häntäpäässä kyntämisestä huolimatta talviolympialaisia Pyeongchangissa voi pitää urheilullisesti onnistuneina. Kokonaan toinen asia sitten on, minkälaisen jälkipyykin urheilujuhla jälleen kerran jättää tavallisen korealaisen kansan pestäväksi.

Olli Santalahti jatkaa voittoputkessa

Olli Santalahti.

Cage-organisaation sopimusottelijana tänä vuonna otteleva Finnfighters’ Gymin Olli Santalahti jatkoi vakuuttavia otteitaan viime viikonloppuna Cage 42 -tapahtumassa Helsingissä. Santalahti voitti ensimmäisen erän luovutusvoitolla Tšekin Roman Dikin . Voitto oli turkulaisen seitsemäs peräkkäinen.

TPS salibandyn superpäivä lauantaina

Kupittaan palloiluhallissa pelataan lauantaina naisten ja miesten liigaa sekä A-poikien SM-sarjaa. TPS:n miesten joukkue kohtaa omassa ottelussaan sarjanousija SB Welhot Kuopiosta. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa marraskuun puolivälissä Kuopiossa kotijoukkue veti pidemmän korren ollen parempi maalein 8-3. Avauserän jälkeen tilanne oli vielä 2-1, mutta Welhot paketoi pelin naputtamalla kolme maalia reilussa kahdessa minuutissa.

Puukkokatsomo: Mikrotason mielenkiintoa

Markus Teijula.

Mikä on varma lähestyvän kevään merkki? Yksi monista on yleisurheilun halli-SM-kisat, jotka kisattiin viime viikonloppuna Helsingissä.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.