Kurssin kautta vapaaehtoistoimintaan vanhusten pariin

Turussa kurssitetaan maaliskuussa vapaaehtoisia toimimaan vanhusten parissa. Neljän arki-illan aikana käsitellään vapaaehtoistoiminnan periaatteita ja etiikkaa, vuorovaikutustaitoja ja vanhuutta elämänvaiheena -kurssi antaa monipuolisia valmiuksia vapaaehtoisena toimimiseen. Tulevia vapaaehtoisia perehdytetään myös muun muassa muistelemiseen vapaaehtoistoiminnan välineenä.

Vapaaehtoistoiminnan kurssi järjestetään Skanssin kokoustilassa torstai-iltaisin 1.-22. maaliskuuta kello 18–20. Vapaaehtoistoiminnan kurssille ilmoittaudutaan 21. helmikuuta mennessä sähköpostitse anni.suvitie@kotikunnas.fi tai puhelimitse 044 756 8053. Kurssille otetaan enintään 40 osallistujaa.

Kurssin järjestää Vapaaehtoisen vanhustyön kehittämisryhmä. Ryhmässä on mukana 15 turkulaista ja kaarinalaista yhteisöä, muun muassa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ja Turun kaupunki.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti raskasta liikennettä

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa 26.2-4.3. maanantaista sunnuntaihin. Valvontateemaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta.

Uusi vakuutus helpotti heikoimmassa asemassa olevien asumista

Ympäristöministeriön, LähiTapiola Pirkanmaan ja vuokra-asuntojen omistajien ja palvelutuottajien pilottihankkeessa etsittiin helpotusta kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten asunnonsaantiin uuden vakuutuskokeilun avulla.

Leonardo Chiodo sellokilpailun paras

Turun XIII valtakunnallisen sellokilpailun finaali päättyi perjantaina Turun konserttitalossa. Kilpailun tuomaristo valitsi kisan parhaaksi Leonardo Chiodon . Hän sai 6 000 euron palkinnon.

Helsingissä suuren suosion saavuttanut näyttely Siirtolaisuusinstituuttiin

Numur – Islam ja minä -näyttelyssä joukko suomalaisia muslimitaustaisia nuoria kertoo taiteen keinoin, millaisia voimavaroja ja vahvuuksia heidän elämästään löytyy. Näyttely on avoinna 28.2.–20.3. Siirtolaisuusinstituutissa. Avajaisia vietetään keskiviikkona kelo 17.

Kivikautinen vuohi tunnistettiin arkeologisesta maanäytteestä

Suomesta on löydetty ensimmäinen suora todiste nuorakeraamiseen kivikauteen (noin 2800–2300 eaa.) ajoittuvasta vuohesta. Runsaan neljäntuhannen vuoden takainen eläin tunnistettiin fossiloituneista karvoista, jotka olivat peräisin arkeologisesta maanäytteestä.

Kaupunki
Urheilu

Åboraakkeli: Infrastruktuurin ehdoilla?

Tuulista, dopingkäryistä ja suomalaisten mitalitaulukon häntäpäässä kyntämisestä huolimatta talviolympialaisia Pyeongchangissa voi pitää urheilullisesti onnistuneina. Kokonaan toinen asia sitten on, minkälaisen jälkipyykin urheilujuhla jälleen kerran jättää tavallisen korealaisen kansan pestäväksi.

Olli Santalahti jatkaa voittoputkessa

Olli Santalahti.

Cage-organisaation sopimusottelijana tänä vuonna otteleva Finnfighters’ Gymin Olli Santalahti jatkoi vakuuttavia otteitaan viime viikonloppuna Cage 42 -tapahtumassa Helsingissä. Santalahti voitti ensimmäisen erän luovutusvoitolla Tšekin Roman Dikin . Voitto oli turkulaisen seitsemäs peräkkäinen.

TPS salibandyn superpäivä lauantaina

Kupittaan palloiluhallissa pelataan lauantaina naisten ja miesten liigaa sekä A-poikien SM-sarjaa. TPS:n miesten joukkue kohtaa omassa ottelussaan sarjanousija SB Welhot Kuopiosta. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa marraskuun puolivälissä Kuopiossa kotijoukkue veti pidemmän korren ollen parempi maalein 8-3. Avauserän jälkeen tilanne oli vielä 2-1, mutta Welhot paketoi pelin naputtamalla kolme maalia reilussa kahdessa minuutissa.

Puukkokatsomo: Mikrotason mielenkiintoa

Markus Teijula.

Mikä on varma lähestyvän kevään merkki? Yksi monista on yleisurheilun halli-SM-kisat, jotka kisattiin viime viikonloppuna Helsingissä.

No Excuses Fight siirtyy huhtikuulle

Ammattinyrkkeilyilta No Excuses Fight siirtyy. Alun perin ilta oli tarkoitus järjestää Espoon areenalla 9. maaliskuuta. Illan uusi ajankohta on 6. huhtikuuta ja paikkana Helsingin kulttuuritalo.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.