Suomalaiset ostavat valmisruokia enemmän kuin koskaan ennen

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on valmisruoan ostaminen kasvanut lähes 35 prosenttia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on valmisruoan ostaminen kasvanut lähes 35 prosenttia. Kuva: Ritva Setälä

Suomalaiset ostavat valmisruokia enemmän kuin koskaan ennen. Valmisruokien kasvu on tuoretuoteryhmistä suurinta. Tätä selittävät muun muassa yksinasuvien suuri määrä, kasvava panostaminen valmisruokien tuotekehitykseen sekä kuluttajien halu saada helpommalla hyvää ruokaa. Erilaisia valmisruokia on tarjolla satoja.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana on valmisruoan ostaminen kasvanut lähes 35 prosenttia. Tällä hetkellä kasvuvauhti on jopa yli kymmenen prosenttia vuodessa, kertoo HKScanin kategoria- ja markkinointijohtaja Anne Terimo.

Foliolaatikoiden rinnalle on tullut uudenlaisia pakkauksia mikroaaltouunien yleistyttyä 1980-luvulla. Uudet pakkausmuodot ja valmistusmenetelmät ovat mahdollistaneet valmisruokien hyvän säilyvyyden ilman lisä- ja säilöntäaineita.

– HKScanilla valmisruokien reseptejä kehittävät huippukeittiömestarit. Suunnittelussa otamme huomioon myös kansalliset ravitsemussuositukset. Tuloksena syntyy hyvänmakuista ja terveellistä valmista ruokaa, puhtaista raaka-aineista. Luottamus laatuun ja makuun näkyy siinä, että joskus aiemmin vallalla ollut negatiivinen kiihko valmisruokia kohtaan on Suomessa hälvennyt, jatkaa Terimo.

– Juuri nyt kuluttajat kaipaavat vegaanisia valmisruokavaihtoehtoja.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti raskasta liikennettä

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa 26.2-4.3. maanantaista sunnuntaihin. Valvontateemaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta.

Uusi vakuutus helpotti heikoimmassa asemassa olevien asumista

Ympäristöministeriön, LähiTapiola Pirkanmaan ja vuokra-asuntojen omistajien ja palvelutuottajien pilottihankkeessa etsittiin helpotusta kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten asunnonsaantiin uuden vakuutuskokeilun avulla.

Leonardo Chiodo sellokilpailun paras

Turun XIII valtakunnallisen sellokilpailun finaali päättyi perjantaina Turun konserttitalossa. Kilpailun tuomaristo valitsi kisan parhaaksi Leonardo Chiodon . Hän sai 6 000 euron palkinnon.

Helsingissä suuren suosion saavuttanut näyttely Siirtolaisuusinstituuttiin

Numur – Islam ja minä -näyttelyssä joukko suomalaisia muslimitaustaisia nuoria kertoo taiteen keinoin, millaisia voimavaroja ja vahvuuksia heidän elämästään löytyy. Näyttely on avoinna 28.2.–20.3. Siirtolaisuusinstituutissa. Avajaisia vietetään keskiviikkona kelo 17.

Kivikautinen vuohi tunnistettiin arkeologisesta maanäytteestä

Suomesta on löydetty ensimmäinen suora todiste nuorakeraamiseen kivikauteen (noin 2800–2300 eaa.) ajoittuvasta vuohesta. Runsaan neljäntuhannen vuoden takainen eläin tunnistettiin fossiloituneista karvoista, jotka olivat peräisin arkeologisesta maanäytteestä.

EU:n tietojärjestelmien yhteentoimivuutta parannetaan

Valtioneuvosto on antanut kirjelmän eduskunnalle EU:n tietojärjestelmien yhteentoimivuutta koskevista asetusehdotuksista. Ehdotusten tavoitteena on parantaa Schengenin ulkorajojen hallintaa sekä unionin sisäistä turvallisuutta.

Kaupunki
Urheilu

Åboraakkeli: Infrastruktuurin ehdoilla?

Tuulista, dopingkäryistä ja suomalaisten mitalitaulukon häntäpäässä kyntämisestä huolimatta talviolympialaisia Pyeongchangissa voi pitää urheilullisesti onnistuneina. Kokonaan toinen asia sitten on, minkälaisen jälkipyykin urheilujuhla jälleen kerran jättää tavallisen korealaisen kansan pestäväksi.

Olli Santalahti jatkaa voittoputkessa

Olli Santalahti.

Cage-organisaation sopimusottelijana tänä vuonna otteleva Finnfighters’ Gymin Olli Santalahti jatkoi vakuuttavia otteitaan viime viikonloppuna Cage 42 -tapahtumassa Helsingissä. Santalahti voitti ensimmäisen erän luovutusvoitolla Tšekin Roman Dikin . Voitto oli turkulaisen seitsemäs peräkkäinen.

TPS salibandyn superpäivä lauantaina

Kupittaan palloiluhallissa pelataan lauantaina naisten ja miesten liigaa sekä A-poikien SM-sarjaa. TPS:n miesten joukkue kohtaa omassa ottelussaan sarjanousija SB Welhot Kuopiosta. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa marraskuun puolivälissä Kuopiossa kotijoukkue veti pidemmän korren ollen parempi maalein 8-3. Avauserän jälkeen tilanne oli vielä 2-1, mutta Welhot paketoi pelin naputtamalla kolme maalia reilussa kahdessa minuutissa.

Puukkokatsomo: Mikrotason mielenkiintoa

Markus Teijula.

Mikä on varma lähestyvän kevään merkki? Yksi monista on yleisurheilun halli-SM-kisat, jotka kisattiin viime viikonloppuna Helsingissä.

No Excuses Fight siirtyy huhtikuulle

Ammattinyrkkeilyilta No Excuses Fight siirtyy. Alun perin ilta oli tarkoitus järjestää Espoon areenalla 9. maaliskuuta. Illan uusi ajankohta on 6. huhtikuuta ja paikkana Helsingin kulttuuritalo.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.