Kadun tyyli: Hillittyä tummaa

Janne Tapio, Läntinen Rantakatu. Janne Tapio, Läntinen Rantakatu. Kuva: Kurt Hedborg

– Hillityn tyylikäs. En ole ihan siellä muodin aallonharjalla, mutta kuitenkin vähän katson mitä aamulla laitan päälle, kertoo Janne Tapio 25.

Värien suhteen Tapio liikkuu värikartalla tummemmalla spektrillä.

– Aika tummia käytän, ei tule käytettyä hirveän värikästä. Pääasiassa harmaata, mustaa ja ruskean eri sävyjä.

– En kiinnitä materiaaleihin hirveästi huomiota. Ainoastaan nahkaa en käytä.

Tapio kiinnittää erityistä huomiota vaatteittensa laatuun.

– Ostan vaatteeni pääsääntöisesti Internetistä, Sokokselta ja Dressmannilta. Vältän niin sanottuja halpakauppoja, kyllä sen laatueron huomaa kuitenkin.

Kurt Hedborg

Varsinais-Suomen asuntotuotanto ponnisti vielä peräti kolmanneksella ylöspäin

As Oy Focus Logomon kupeessa valmistuu elokuun loppuun mennessä.

Varsinais-Suomen rakennusmarkkinat kattoivat kolmen miljardin euron kokonaispotillaan viime vuonna noin yhdeksän prosenttia koko Suomen rakennusmarkkinoista. Rakentamisen alueellisen suhdannekatsauksen mukaan etenkin asuntotuotanto on edelleen hyvällä mallilla. Viime vuoden ennakkotietojen mukaan asuntoja aloitettiin Varsinais-Suomessa peräti 33 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, kaikkiaan 3 763 kappaletta.

Tule kalastamaan kuoretta Halistenkoskesta

Kuore on parvikala, ja voi kasvaa jopa 20-senttiseksi.

Viime vuonna runsaasti kiinnostusta herättänyt Kuoretta koskesta! -kalastustapahtuma järjestetään jälleen Halistenkoskella 3. toukokuuta kello 15-18. Kuoreen, tutummin norssin, monet tuntevat sille ominaisesta kurkun tuoksusta. Harvempi tietää, että se on myös erinomainen ruokakala.

Kakolanmäelle perustetaan pienpanimo

Kakola Brewing Company on tällä haavaa ainoa Turussa toimiva pienpanimo, joka valmistaa tuotteita myös vähittäiskauppamyyntiin.

Kolmen kaveruksen perustama Kakola Brewing Company on aloittanut toimintansa Turun Kakolan vankilan vanhassa suurkeittiössä alkuvuodesta 2018 ja saa ensimmäiset tuotteensa markkinoille vapun alla. Kakola Brewing Company haluaa rikastuttaa Turun kaupunkikulttuuria ja tarjota ihmisille moderneja tulkintoja klassikko-oluista.

Kokoomus haastaa demarit paikallisotteluun Turussa

Turkulaiset kokoomuspäättäjät ja -järjestöaktiivit haastavat Turun SDP:n pelaamaan jalkapalloa. Ottelu järjestetään Runosmäen kentällä Runosmäkipäivänä torstaina 24. toukokuuta kello 16.30.

Alkoholin kokonaiskulutus väheni viime vuonna

Alkoholijuomien kokonaiskulutus väheni vuoteen 2016 verrattuna 4,4 prosenttia. Vuonna 2017 alkoholijuomien kokonaiskulutus sataprosenttisena alkoholina oli 10,3 litraa 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti.

Katsastusajankohtaa voi muuttaa

Toukokuussa voimaan tulevaan uuteen katsastusaikaväliin siirrytään vähitellen ja ensimmäinen katsastus uuden lainsäädännön aikana tehdään vielä vanhan mallin mukaan. Jatkossa auton katsastusajankohtaa voi myös vaihtaa, mikä kannattaa hyödyntää esim. kesäautojen kohdalla. Seuraavan katsastusajan saa tarkistettua helpoiten Trafin sähköisistä palveluista pelkällä rekisterinumerolla.

Urheilu

Kehitysvammaiset kokoontuvat yleisurheilukisoihin Paavo Nurmen stadionille

Kehitysvammaisten yleisurheilukisat pidetään tänä vuonna Turussa maanantaina 14. toukokuuta kello 9–14 Paavo Nurmen stadionilla. Kisoihin odotetaan saapuvan noin 350 osallistujaa Turun ja ympäristökuntien, Uudenkaupungin, Salon ja Pöytyän toimintakeskuksista ja kouluista.

Jerry Kvarnström ottelee Ruotsissa

Jerry Kvarnström.

Turkulainen pitkän linjan kamppailija Jerry Kvarnström matkustaa 19. toukokuuta Tukholmaan Superior 17 -vapaaottelutapahtumaan, jossa hän kohtaa ruotsalaisen Simon Sköldin . Sköld otteli vuonna 2013 Suomessa kaksi kertaa tappiollisesti Cage -promootion illoissa.

Otteluanalyysi: Inter sai sen, mitä halusi

Henrik Moisander.

Inter puolusti HJK:ta vastaan alusta asti niin syvältä ja vältti kaikkia riskejä, että 0-0 näytti maksimitulokselta. Sen Inter kuitenkin sai.

Jani Hyytiäinen palaa FBC Turkuun

Jani Hyytiäinen.

FBC Turun kasvatti Jani Hyytiäinen palaa keltapaitoihin viiden vuoden liigakierroksen jälkeen. Kierrokseen kuului neljä kautta Turun Palloseurassa ja yksi Viikingeissä. Kahtena viime kautena Tepsin parhaana pistemiehenä Tupla-tunnusta paidan selkämyksessään kantanut Hyytiäinen on mieluisa vahvistus Beeceelle.

TPS Salibandyn liigajoukkueen runko kasassa

Olli Laine (kesk.).

Salibandyliigakausi 2017-18 päättyi viime viikonloppuna Classicin kultajuhliin. TPS:n miesten joukkueen osalta kausi päättyi puolivälierävaiheeseen, jossa Jyväskylän Happee oli kolmatta vuotta putkeen turkulaisia etevämpi marssien aina finaaliin asti.

Ura haluaa houkutella nuoria lupauksia Kaarinaan

Kaarinan Ura nousi ensi kaudeksi Korisliigaan voittamalla 1. divisioona A:n. Ensi kaudella joukkue on haastaja, mutta päävalmentaja Kristian Palotie sanoo, ettei Kaarinassa lähdetä Korisliigaan rämpimään.

Kun Kristian Palotie keväällä 2017 allekirjoitti Ura Basketin kanssa päävalmentajasopimuksen puhuttiin Korisliigaan noususta maltillisella aikataululla. Nousu oli tavoitteena muutaman vuoden päästä. Kävi kuitenkin niin, että Kaarinassa juhlittiin nousua jo tänä keväänä. kun miesten 1. divisioona A:n loppuotteluissa HBA Märsky kaatui otteluvoitoin 3–1.

Täysosuma
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.