Kiekko-67 elää pienen seuran arkea vakavaraisena

Kiekko-67 kunnioitti marraskuun 25. päivä järjestetyssä 50-juhlatilaisuudessa seuran perustajajäsentä ja ensimmäistä puheenjohtajaansa Kalervo Kummolaa paidanjäädyttämisellä. Kiekko-67 kunnioitti marraskuun 25. päivä järjestetyssä 50-juhlatilaisuudessa seuran perustajajäsentä ja ensimmäistä puheenjohtajaansa Kalervo Kummolaa paidanjäädyttämisellä. Kuva: Ilkka Lappi

Kiekko-67 ei ole viime vuosina paistatellut isoissa otsikoissa. 50-vuotisjuhlavuottaan viettävällä seuralla on kuitenkin kunniakas historia. Kiekko-67:lla on tärkeä roolinsa koko turkulaisen jääkiekon menestyksessä.

50 vuotta sitten Kalervo Kummola oli seuran ensimmäinen puheenjohtaja ja Jarmo Kiprusoff yksi seuran perustajajäsenistä. Kiekon suurimmat menestysvuodet koettiin 1990-luvulla, kun Kiekko pelasi 1. divisioonaa TPS:n farmiseurana.

Kiekon suuruuden päivinä seuran paidassa nähtiin muun muasasa sellaiset jääkiekkosuuruudet kuin Marko Kiprusoff, Miikka Kiprusoff, Kai Nurminen, Jani Hurme, Mikko Eloranta, Sami Salo, Tomi Kallio ja niin edelleen.

Nykyään Kiekon edustusjoukkue pelaa IV-divisioonassa. Seuralla on myös A- ja C-juniorijoukkueet.

– Tällä hetkellä olemme käytännössä harrasteseura. Nuorissa pelataan alimmilla sarjatasoilla ja edustus pelaa IV divisioonassa. III–IV-divisioonat ovat tällä hetkellä se miesten joukkueen taso, mikä on meille realismia, kuvailee nykytilaa Kiekko-67 juniorikiekko ry:n toiminnanjohtaja Esa Taka-Prami.

2000-luvun aikana Kiekolla on ollut myös vaikeita vuosia. Tällä hetkellä seura on tasapainossa.

– Talous on vakaalla pohjalla nykyisellä tavalla toimittaessa. Taloudellisesti ollaan siinä tilanteessa, että pyrimme pitämään kustannukset matalina ja pyrimme luomaan nuorille mahdollisuus halpaan jääkiekon harrastamiseen. Profiililtamme olemme hieman matalamman kynnyksen seura kuin alueen isommat seurat, Taka-Prami toteaa.

Seuran suurimmat haasteet liittyvät junioreihin. Tällä hetkellä Kiekolla on ikäluokat A- ja C-junioreissa, mutta joukkueet puuttuvat kokonaan B- ja D-junioreista.

– Se on haaste meille, ettei tulevaisuudessa olisi aukkoja junioreissa. Harrastajamäärät ovat pienentyneet viime vuosina ja isot seurat koetaan houkuttelevimpina kuin pienet. Pyrimme kilpailemaan isompien seurojen kanssa halvemmilla kustannuksilla, Taka-Prami sanoo.

Vaikka Kiekko-67 ei nykyään enää olekaan TPS:n farmiseura, yhteys Palloseuraan ei ole katkennut. Viime vuodet Kiekko-67 on ollut yksi kahdeksasta TPS Hockey Akatemian sateenvarjoseurasta.

– Sitä kautta meillä on esimerkiksi valmennuksellista yhteistyötä. Myös pelaajapolku rakentuu pitkälti samalla tavalla kuin TPS:n vastaava.

Yksittäisen pelaajan kannalta sateenvarjotoiminnan keskeinen anti on antaa eväitä omalla uralla etenemiseen.

– Yksi tavoite on, että vuosittain junioripelaajille opetettaisiin samanlaisia asioita. Ajatus on, että kun aloitat jääkiekon pienessä seurassa, voit myöhemmin jatkaa isossa seurassa. Yksittäisellä pelaajalla on samat edellytykset edetä uralla kuin isossa seurassa, kuvailee Taka-Prami.

Ilkka Lappi

Parpolle esitetään jatkoa muutosjohtajana

Antti Parpo.

Kaupunginhallitus muutti marraskuussa Turun kaupungin konsernihallinnon johdon vastuualueen muutosjohtajan viran pysyväksi. Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä kokemus sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä hyvä johtamiskokemus. Viran tehtäväkohtaiseksi palkaksi on määritelty 8 935 euroa kuukaudessa.

Konenäkö tehostaa lajien kartoittamista ja suojelua

Konenäkö eli automaattinen kuvatulkinta tarjoaa uusia mahdollisuuksia lajien ja elinympäristöjen kartoittamiseen sekä luonnonsuojeluun. Automatisoidun lajintunnistuksen avulla voidaan myös säästää luonnonhoidon kustannuksia.

Lukiolaiset: Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistus lupaava

Ylioppilastutkintolautakunta päätti perjantaina äidinkielen ylioppilaskokeen uusista määräyksistä ja arviointikriteereistä. Äidinkielen koe järjestetään syksystä 2018 lähtien digitaalisena. Digitaaliseen äidinkielen kokeeseen kuuluu kaksi koetta, joista toinen mittaa ensisijaisesti kirjoitustaitoa ja toinen ensisijaisesti lukutaitoa. Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) mielestä uudistus on lupaava.

Mieskuoro Naskalit valmistautuu perinteisiin joulukonsertteihin

Erik Rousi ja Naskaleita Tuomiokirkossa 21.12.2016.

Mieskuoro Naskaleiden perinteiset Tuli kirkkoon miehet ja joulu -konsertit kuullaan Turun tuomiokirkossa torstaina 21. joulukuuta kello 18 ja 20. Tänä vuonna kuoron jouluohjelmassa on aiempaa enemmän tuttuja joululauluja. Uusia sovituksia Naskaleille niihin ovat kirjoittaneet Kari Jantunen , Juuso Vanonen ja Teemu Mustonen .

Keskosille syntyy muita vähemmän sisaruksia

Keskosina eli alle 37-viikkoisina syntyneet lapset saavat täysiaikaisina syntyneitä lapsia vähemmän nuorempia sisaruksia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) tehty väestötutkimus. Mitä aikaisemmin keskonen on syntynyt, sitä todennäköisemmin hän jää vanhempiensa viimeiseksi lapseksi.

Kaupunki
Urheilu

Selviääkö TPS ylempään loppusarjaan?

Jääkiekon nuorten SM-liigan alkusarja päättyy tulevana viikonloppuna. Tällä hetkellä TPS on menossa viimeisenä kymmenen joukkueen loppusarjaan, mutta joukkue on pelannut jo kaikki alkusarjan ottelunsa. Sijalla 11 olevalla Lukolla on kaksi peliä vielä jäljellä. Joukkueiden välistä eroa on piste. Torstaina Lukko kohtaa Tampereella Tapparan ja Lauantaina Kupittaalla Tuton, joka on sarjataulukossa sijalla 15.

Puukkokatsomo: Sääntöjä tarkistamaan?

Jonne Virtanen.

Perjantaina 8. joulukuuta HPK-TPS-ottelussa Jonne Virtanen ja HPK:n Miro Karjalainen tiputtivat hanskat suoraan aloituksen jälkeen ja myllyttelivät perjantai-illan ratoksi runsaan minuutin. Tämän jälkeen kiitokset ja molemmat suihkun puolelle.

U19-maajoukkueella kova savotta edessä

Vahvan viime kauden jalkapallon Ykkösessä pelannut Onni Valakari on yksi U19-maajoukkueen turkulaisnimistä.

1–25. Siinä Suomen alle 19-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkueen edellisen seitsemän maaottelun maaliero. Voitoista ei moisella maalierolla tarvitse edes haaveilla. Kesäkuussa Baltic Cupissa joukkue vielä peittosi Latvian ja Viron, mutta elo-syyskuun taitteessa pelatusta EM-esiturnauksesta lähtien kyyti on kylmää.

Turun Uimareille tuplavoitto Impivaara Cupissa

Vesipalloseura Turun Uimarit järjesti viikonloppuna Impivaaran Uimahallissa, hallin nimeä kantaneen vesipallon suurturnauksen Impivaara Cupin. Turnaukseen osallistui toista sataa pelaajaa ympäri suomen. Ensimmäistä kertaa Impivaara Cupia on pelattu Turussa jo 1978.

Täysosuma
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!