Turun Vasemmistoliitto: Vihreiden ja kokoomuksen liitto sinetöisi rahanvallan jatkumisen

Turun Vasemmistoliitto hämmästelee, miksi vihreiden valtuustoryhmän enemmistö on asettumassa sellaisen politiikan takaajaksi, jota kaupunginjohtajaksi ehdolla oleva Minna Arve (kok.) edustaa.

Turun Vasemmistoliitto edellyttää valittavalta kaupunginjohtajalta kuntalaisten yleisen edun puolustamista. Tästä kokoomuslaiset kaupunginjohtajat eivät ole olleet kiinnostuneita.

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen on Turun Vasemmistoliiton mukaan luvannut kaupunginjohtajana puuttua Turun hälyttävän nopeaan sosiaaliseen ja alueelliseen eriarvoistumiseen. Vasemmistoliiton mielestä kokoomuslaisen leikkaus- ja yksityistämispolitiikan tuhoisat seuraukset voidaan korjata vain panostamalla kunnalliseen varhaiskasvatukseen, koulutukseen, vanhuspalveluihin sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoon kaupungin kaikilla asuinalueilla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Stockmann Herkun myynnille sinetti kilpailuviranomaiselta

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan myynnin S-ryhmän kolmelle osuuskaupalle ja SOK:lle. Virasto edellyttää kuitenkin, että Stockmann Herkun hankintojen tekemistä Tuko Logisticsilta jatketaan vuoden 2018 loppuun asti.

Valtio vauhdittaa tekoälyn ja robottien käyttöönottoa investointirahalla

Valtion virastoja kannustetaan lisäämään robotiikan, analytiikan ja tekoälyn hyödyntämistä erityisen tuottavuusrahan avulla. Valtiovarainministeriö on varannut tuottavuusrahasta enintään kymmenen miljoonaa euroa uuden älyteknologian investointeihin, joilla saadaan mitattavia tuottavuushyötyjä nopealla, enintään kolmen vuoden aikataululla. Rahoitusta voivat hakea kaikki valtion virastot ja investoinnit voivat olla myös useamman toimijan yhteistyönä toteutettavia.

Ensi vuoden muutosverokortin voi tilata verkosta

Ensi vuoden verokorttiin voi itse muutoksia verkossa osoitteessa vero.fi/verokortti. Verkossa tehty muutosverokortti tulee voimaan 1.1.2018. Muutosverokortin vuodelle 2018 voi tilata myös puhelimitse tai käymällä verotoimistossa.

Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot kasvoivat ja liikevoitto laski

Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 35 miljoonaa euroa vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä. Liikevoittoa kertyi 12 miljoonaa euroa vähemmän edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Palkkiotuotot kasvoivat yhdeksällä miljoonalla eurolla 102 miljoonaan euroon. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen sijoituspalveluyritystilastosta.

Rakennuskustannukset nousivat marraskuussa

Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat marraskuussa 0,4 prosenttia vuodentakaisesta. Tarvikepanosten hinnat nousivat 1,7 prosenttia ja palveluiden hinnat 1,3 prosenttia edellisen vuoden marraskuuhun verrattuna. Samanaikaisesti rakentamisen työpanosten hinnat laskivat 1,3 prosenttia. Työpanosten hintojen lasku selittyy pienentyneillä työnantajan sosiaalikustannuksilla verrattuna vuoteen 2016.

Kauneimpia joululauluja yöllä, ostoksilla ja big bandilla

Turun ja Kaarinan seurakunnissa järjestetään tämän joulukuun aikana noin 60 Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuutta. Kauneimpien joululaulujen kausi alkoi jo joulukuun alussa. Kolmantena adventtisunnuntaina 17. joulukuuta joululauluja lauletaan seitsemässätoista tilaisuudessa.

Suomessa toimivien pankkien rahoituskate kasvoi, mutta liikevoitto pieneni

Suomessa pankkitoimintaa harjoittavien luottolaitosten rahoituskate oli vuoden kolmannella neljänneksellä 630 miljoonaa euroa ja liikevoitto 451 miljoonaa euroa. Edelliseen vuoteen verrattuna rahoituskate kasvoi 17 miljoonalla eurolla ja liikevoitto pieneni 155 miljoonalla eurolla. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen luottolaitosten tilinpäätöstilastosta.

Kaupunki
Urheilu

Selviääkö TPS ylempään loppusarjaan?

Jääkiekon nuorten SM-liigan alkusarja päättyy tulevana viikonloppuna. Tällä hetkellä TPS on menossa viimeisenä kymmenen joukkueen loppusarjaan, mutta joukkue on pelannut jo kaikki alkusarjan ottelunsa. Sijalla 11 olevalla Lukolla on kaksi peliä vielä jäljellä. Joukkueiden välistä eroa on piste. Torstaina Lukko kohtaa Tampereella Tapparan ja Lauantaina Kupittaalla Tuton, joka on sarjataulukossa sijalla 15.

Puukkokatsomo: Sääntöjä tarkistamaan?

Jonne Virtanen.

Perjantaina 8. joulukuuta HPK-TPS-ottelussa Jonne Virtanen ja HPK:n Miro Karjalainen tiputtivat hanskat suoraan aloituksen jälkeen ja myllyttelivät perjantai-illan ratoksi runsaan minuutin. Tämän jälkeen kiitokset ja molemmat suihkun puolelle.

U19-maajoukkueella kova savotta edessä

Vahvan viime kauden jalkapallon Ykkösessä pelannut Onni Valakari on yksi U19-maajoukkueen turkulaisnimistä.

1–25. Siinä Suomen alle 19-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkueen edellisen seitsemän maaottelun maaliero. Voitoista ei moisella maalierolla tarvitse edes haaveilla. Kesäkuussa Baltic Cupissa joukkue vielä peittosi Latvian ja Viron, mutta elo-syyskuun taitteessa pelatusta EM-esiturnauksesta lähtien kyyti on kylmää.

Turun Uimareille tuplavoitto Impivaara Cupissa

Vesipalloseura Turun Uimarit järjesti viikonloppuna Impivaaran Uimahallissa, hallin nimeä kantaneen vesipallon suurturnauksen Impivaara Cupin. Turnaukseen osallistui toista sataa pelaajaa ympäri suomen. Ensimmäistä kertaa Impivaara Cupia on pelattu Turussa jo 1978.

Täysosuma
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?