Yrittäjillä on tahtoa huolehtia itsestään, esteinä työmäärä ja tuen puute

Yrittäjänaiset kokevat pääsääntöisesti työn imua ja pitävät työstään. Myös terveelliset elämäntavat kyllä kiinnostavat, ja niistä on tietoa. Niiden noudattaminen tuottaa kuitenkin vaikeuksia, osoittavat Naiset työssä -hankkeen tulokset. Vertaistuki on tärkeä tekijä työkyvyn kannalta. Liian moni yrittäjä on edelleen turhan yksin yrittämisensä kanssa.

Naisyrittäjät tunnistavat omasta terveydestään huolehtimisen merkityksen työssä jaksamiselleen ja työkyvylleen. Tämä käy ilmi Työterveyslaitoksen Naiset työssä – Yrittäjinä toimivien naisten työkyvyn ja terveyden edistäminen työpaikoilla yhdessä heidän kanssaan -hankkeessa tehdyistä kyselyistä ja ryhmäohjauksen videoaineistoanalyysistä.

– Lähtökohdat kestävälle muutokselle ovat hyvät, sanoo hankkeen projektipäällikkö, tutkija Kirsi Timonen Työterveyslaitokselta.

– Työkyvyn edistäminen lähtee liikkeelle oman asenteen muutoksesta ja omien tietojen ja taitojen lisääntymisestä. Muutosta edistää lähipiirin kannustus ja vertaisilta saatu tuki.

Naiset työssä -hankkeen kyselyyn vastanneista yrittäjistä yli 80 prosenttia palautuu luonnon, ulkoilun ja liikunnan avulla. Vastanneet yrittäjät työskentelevät kuitenkin keskimäärin 47 tuntia viikossa.

– Kiinnostusta oman työkyvyn edistämiseen näyttää olevan, mutta valitettavasti omasta itsestä huolehtiminen usein unohtuu kiireen ja yrittäjän haasteiden pyörremyrskyssä. Yrittäjät näyttävät kyselyn tulosten perusteella hyötyvän tuesta. Kyselyvastaajista yli 60 prosenttia oli yksinyrittäjiä ja heillä on vain harvoin järjestettynä vaikkapa työterveyshuollon palveluita. Tuen saaminen jääkin muiden toimijoiden varaan ja on puutteellista, kuvailee hankkeen vastuullinen johtaja, vanhempi asiantuntija Anne Salmi Työterveyslaitokselta.

– Kyselytulosten perusteella osallistujat alkoivat muun muassa tietoisesti säädellä työaikaansa, huolehtia tauotuksesta ja mennä nukkumaan aiemmin, kun niiden merkitystä työkyvylle ja yrittämiselle käsiteltiin ryhmissä yhdessä. Kaikki nämä ovat toimia, jotka edistävät työkykyä. Pitkää työpäivää tekevien yrittäjien on tärkeää kiinnittää huomiota työstä palautumiseen, jotta työkyky pysyy hyvänä, jatkaa Salmi.

Hankkeeseen osallistuneet yrittäjät ottavat aiempaa paremmin oman jaksamisensa huomioon.

– Työpäivän aikana syödään entistä useammin lounas eli huolehditaan omasta jaksamisesta ja tauottamisesta. Liikunnan määrää voisi edelleen lisätä. Hyväkuntoinen kestää rasitusta paremmin ja palautuu työstä nopeammin. Liikunta myös rentouttaa ja siten voi edistää hyvää unta. Tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista työhön eli työn imua kyllä koetaan – se on yrittämisen suuri työkykyä ylläpitävä voimavara, kertoo Timonen.

Yrittäjät tarvitsevat uudenlaisia jaksamista ja palautumista tukevia keinoja. Työterveyslaitos vastaa tarpeeseen Palaudu!-mobiilisovelluksella. Maksuttoman sovelluksen käyttäjäksi voi ilmoittautua osoitteessa http://www.ttl.fi/palaudu.

Kyselytutkimukseen vastasi 74 naisyrittäjää Pohjois-Pohjanmaalta. Hankkeen kyselyt toteutettiin vuosina 2015 ja 2017. Hankkeessa järjestettiin myös videovälitteisiä vertaisryhmiä yrittäjille vuosina 2015–17. Videoitua tutkimusaineistoa kertyi yhteensä 37,5 tuntia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Uutiset

IHN-kalasta ei terveysvaaraa ihmisille

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimuksissa on todettu IHN-virusta tähän mennessä kolmessa kalanviljelylaitoksessa Suomessa. IHN-virus (infectious haematopoietic necrosis) aiheuttaa vertamuodostavan kudoksen kuoliotaudin. Toinen IHN-tapaus todettiin marraskuun lopulla ensimmäisen tapauksen lähistöllä Iin kunnassa. Kolmas IHN-tapaus todettiin Kymijoen vesistöalueella Tervon kunnassa Suomen suurimpiin kuuluvassa kalanviljelylaitoksessa.

Parpolle esitetään jatkoa muutosjohtajana

Antti Parpo.

Kaupunginhallitus muutti marraskuussa Turun kaupungin konsernihallinnon johdon vastuualueen muutosjohtajan viran pysyväksi. Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä kokemus sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä hyvä johtamiskokemus. Viran tehtäväkohtaiseksi palkaksi on määritelty 8 935 euroa kuukaudessa.

Konenäkö tehostaa lajien kartoittamista ja suojelua

Konenäkö eli automaattinen kuvatulkinta tarjoaa uusia mahdollisuuksia lajien ja elinympäristöjen kartoittamiseen sekä luonnonsuojeluun. Automatisoidun lajintunnistuksen avulla voidaan myös säästää luonnonhoidon kustannuksia.

Lukiolaiset: Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistus lupaava

Ylioppilastutkintolautakunta päätti perjantaina äidinkielen ylioppilaskokeen uusista määräyksistä ja arviointikriteereistä. Äidinkielen koe järjestetään syksystä 2018 lähtien digitaalisena. Digitaaliseen äidinkielen kokeeseen kuuluu kaksi koetta, joista toinen mittaa ensisijaisesti kirjoitustaitoa ja toinen ensisijaisesti lukutaitoa. Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) mielestä uudistus on lupaava.

Mieskuoro Naskalit valmistautuu perinteisiin joulukonsertteihin

Erik Rousi ja Naskaleita Tuomiokirkossa 21.12.2016.

Mieskuoro Naskaleiden perinteiset Tuli kirkkoon miehet ja joulu -konsertit kuullaan Turun tuomiokirkossa torstaina 21. joulukuuta kello 18 ja 20. Tänä vuonna kuoron jouluohjelmassa on aiempaa enemmän tuttuja joululauluja. Uusia sovituksia Naskaleille niihin ovat kirjoittaneet Kari Jantunen , Juuso Vanonen ja Teemu Mustonen .

Keskosille syntyy muita vähemmän sisaruksia

Keskosina eli alle 37-viikkoisina syntyneet lapset saavat täysiaikaisina syntyneitä lapsia vähemmän nuorempia sisaruksia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) tehty väestötutkimus. Mitä aikaisemmin keskonen on syntynyt, sitä todennäköisemmin hän jää vanhempiensa viimeiseksi lapseksi.

Kaupunki
Urheilu

Selviääkö TPS ylempään loppusarjaan?

Jääkiekon nuorten SM-liigan alkusarja päättyy tulevana viikonloppuna. Tällä hetkellä TPS on menossa viimeisenä kymmenen joukkueen loppusarjaan, mutta joukkue on pelannut jo kaikki alkusarjan ottelunsa. Sijalla 11 olevalla Lukolla on kaksi peliä vielä jäljellä. Joukkueiden välistä eroa on piste. Torstaina Lukko kohtaa Tampereella Tapparan ja Lauantaina Kupittaalla Tuton, joka on sarjataulukossa sijalla 15.

Puukkokatsomo: Sääntöjä tarkistamaan?

Jonne Virtanen.

Perjantaina 8. joulukuuta HPK-TPS-ottelussa Jonne Virtanen ja HPK:n Miro Karjalainen tiputtivat hanskat suoraan aloituksen jälkeen ja myllyttelivät perjantai-illan ratoksi runsaan minuutin. Tämän jälkeen kiitokset ja molemmat suihkun puolelle.

U19-maajoukkueella kova savotta edessä

Vahvan viime kauden jalkapallon Ykkösessä pelannut Onni Valakari on yksi U19-maajoukkueen turkulaisnimistä.

1–25. Siinä Suomen alle 19-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkueen edellisen seitsemän maaottelun maaliero. Voitoista ei moisella maalierolla tarvitse edes haaveilla. Kesäkuussa Baltic Cupissa joukkue vielä peittosi Latvian ja Viron, mutta elo-syyskuun taitteessa pelatusta EM-esiturnauksesta lähtien kyyti on kylmää.

Turun Uimareille tuplavoitto Impivaara Cupissa

Vesipalloseura Turun Uimarit järjesti viikonloppuna Impivaaran Uimahallissa, hallin nimeä kantaneen vesipallon suurturnauksen Impivaara Cupin. Turnaukseen osallistui toista sataa pelaajaa ympäri suomen. Ensimmäistä kertaa Impivaara Cupia on pelattu Turussa jo 1978.

Täysosuma
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!