Suunterveydellä tärkeä rooli myös syövän ehkäisyssä

Hampaiden kiinnityskudossairautta, parodontiittia, aiheuttavalla bakteerilla näyttää olevan sormensa pelissä myös esimerkiksi haimasyövän kehittymisessä.

Helsingin yliopiston ja yliopistollisen sairaalan sekä Karoliinisen instituutin tutkijat ovat selvittäneet parodontiittia eli hampaiden kiinnityskudostulehdusta aiheuttavien bakteereiden osuutta suusyöpien ja eräiden muiden syöpien kehittymisessä sekä parodontiitin yhteyttä syöpäkuolleisuuteen väestötasolla.

British Journal of Cancer -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa osoitettiin ensimmäisen kerran molekyylitason mekanismi, jolla tunnettu parodontiittiin liittyvä bakteeri, Treponema denticola (Td) voi vaikuttaa myös syövän kehittymiseen. Tutkijat havaitsivat, että Td-bakteerin tärkeintä virulenssitekijää, Td-CTLP-proteinaasia (entsyymiä) esiintyi myös ruoansulatuskanavan syöpäkasvaimissa, muun muassa haimasyövässä. Tutkimus paljasti myös, että CTLP-entsyymi kykenee aktivoimaan niitä entsyymejä, joita syöpäsolut käyttävät aseenaan tunkeutuessaan terveisiin kudoksiin (proMMP-8 ja -9).

Samalla CTLP myös heikensi immuunipuolustusta muun muassa inaktivoimalla niin sanottuja estäjämolekyylejä.

International Journal of Cancer -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa puolestaan osoitettiin, että väestötasolla parodontiitti on selvästi yhteydessä syöpäkuolleisuuteen, ja erityisen vahva yhteys on haimasyövän aiheuttamaan kuolleisuuteen. Kymmenen vuoden seurantatutkimuksessa oli mukana noin 70 000 suomalaista.

– Nämä tutkimukset osoittavat ensimmäisen kerran, että iensairauteen liittyvien keskeisten patogeenisten bakteerien virulenssitekijät, todennäköisesti yhdessä bakteerien kanssa, pystyvät leviämään suusta muualle kehoon ja osallistumaan syöpäsairauksiin liittyviin keskeisiin kudostuhomekanismeihin, toteaa professori Timo Sorsa Helsingin yliopistosta.

Tutkijat päättelevät, että parodontiittiin liittyvä matala-asteisen systeeminen tulehdus edesauttaa suun bakteerien ja niiden virulenssitekijöiden leviämistä muualle kehoon. He painottavat, että parodontiitin ehkäiseminen ja varhainen diagnosointi ovat erittäin tärkeää paitsi suunterveyden myös potilaan kokonaisterveyden kannalta.

– Pidemmän päälle tämä on myös yhteiskunnan kannalta erittäin kustannustehokasta toimintaa, Sorsa huomauttaa.

Tutkimuksiin osallistuivat professori Timo Sorsan (HY ja Karoliininen instituutti), professori Caj Haglundin (HY ja HUS), dosentti Jari Haukan (HY) ja dosentti Jaana Hagströmin (HUS) johtamat tutkimusryhmät. Jatkotutkimukset ovat jo käynnissä sekä Helsingin yliopistossa että Karoliinisessa instituutissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raikasta twistiä perinneruokiin

Mika Kampan uutuuskirja Perinneruokaa prkl (Mika Kampa, Tammi) tarttuu tuttuihin ruokiin reippaalla otteella. Kirja sukeltaa perinteisen suomalaisen keittiön maailmaan konstailematta ilman ennakkoluuloja. Hyvät maut yhdistetään moderniin muotoon.

Autoliike tulessa Raisiossa

Autoliikkeessä syttyi tulipalo torstaina illalla Tuotekadulla Raisiossa. Tietoja loukkaantuneista ei ole, sammutustyöt ovat käynnissä. Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tammikuussa popsitaan hunajapomeloa

Tammikuussa herkutellaan väreillä. Maistellaan pähkinäistä palsternakkaa, rouskuvaa kerä- ja punakaalia, Navel-appelsiinia, avokadoa ja sopivan kirpeää hunajapomeloa. Hunajapomelo on sitruskasvi ja se muistuttaa greippiä, ollen kuitenkin makeampi.

Valmennusta verkossa äideille

Raskaus ja synnytys jättävät usein jälkensä naisen vartaloon. Tekes-rahoitteinen Nordic Fit Mama on Hyvinvointistudio Lupauksen perustajan ja raskausliikuntaan erikoistuneen personal trainerin Riina Laaksosen kehittämä äitien verkkovalmennuskonsepti. Suomessa äitejä on valmennettu verkossa kaksi vuotta ja vuonna 2018 Nordic Fit Mama suuntaa kansainvälisille markkinoille.

Kana lehahtaa Barkerille

Henna-Maria Hanhineva (vas.) ja Riikka Kosola.

Tanssitaiteilija Riikka Kosolan ja muusikko Lauri Schrekin La Poule avaa Barker-teatterin vuoden 19.–23. tammikuuta. Osaksi vakavassa ja osin klovnimaisessa esityksessä yhdistyvät rituaalimaisuus ja vahva kehollisuus.

Kaupunki
Urheilu

Rasmus Tirronen jatkaa Tepsissä

Rasmus Tirronen.

TPS käyttää optionsa maalivahti Rasmus Tirrosen kanssa. 27-vuotias espoolaisvahti nähdään myös ensi kaudella mustavalkoisessa paidassa.

Mäkinen tähyää taas ratakuormureiden EM-sarjaan

Mika Mäkinen ajoi edellisen kerran ratakuorma-autojen EM-sarjaa vuonna 2013. Tuolloin hän sijoittui yhteispisteissä kahdeksanneksi.

Auralainen Mika Mäkinen tähtää kaudeksi 2018 ratakuorma-autojen kuninkuusluokkaan eli ratakuorma-autojen EM-sarjaan. Mäkinen nähdään kuluvan vuoden aikana varmuudella osassa EM-sarjan osakilpailuja, mutta koko sarjan kiertäminen on vielä auki.

Jälkipeli: Juuso Wahlsten antoi hyvät elämäneväät pojilleen

Wahlstenin kiekkomiehet on saatu samaan kuvaan. Sami (vas.) ja Jali saapuivat Suomeen ulkomailta juhlistamaan isä-Juuson 80-vuotissynttäreitä. Turun Palloseura järjesti Juhani Wahlstenille ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat Turkuhallissa.

Visionääri, ajattelija, uudistaja, kouluttaja, opettaja, jääkiekkoleijona…lista on pitkä. Viime lauantaina 80 vuotta täyttänyttä kiekkolegenda Juhani Wahlstenia on tituleerattu lukemattomin ilmaisuin. Yksi lause tiivistää turkulaisen kiekkolegendan elämän: Jos jääkiekkoa ei olisi keksitty, " Juuso " olisi sen keksinyt.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.