Perimä saattaa osin selittää hampaiden eroosioalttiutta

Väitöstutkimuksessa osoitetaan ensimmäistä kertaa hampaiden erosiivisen kulumisen eli liukenemisen olevan yleinen löydös suomalaisilla aikuisilla. Hampaiden kemiallista kulumista voi aiheuttaa mikä tahansa hapan aines päästessään kosketuksiin hammaskiilteen tai hammasluun kanssa.

Lähes puolella tutkituista 44-46-vuotiaista suomalaisista aikuisista oli erosiivista kulumista, joka vaatisi vähintään ennaltaehkäiseviä toimia. Miehillä riski erosiiviselle kulumiselle oli yli kaksinkertainen naisiin verrattuna. Lisäksi niillä tutkituilla, joilla oli paljon korjaavan hoidon tarvetta reikiintymisen vuoksi, oli lähes kolminkertainen riski eroosiomuutosten löytymiselle hampaista.

Erityisesti päivittäiset närästysoireet ja vähäinen syljeneritys olivat vakavan erosiivisen kulumisen riskitekijöitä. Uutena löydöksenä havaittiin myös pitkäkestoisen, mutta matala-annoksisen alkoholin käytön olevan yhteydessä erosiiviseen kulumiseen pitkällä aikavälillä. Kartoitettaessa yksilöiden geeniperimää havaittiin, että alttius erosiiviselle kulumiselle saattaa osin selittyä emäspareista koostuvien geenien yksittäisillä emäsparin vaihdoksilla.

Tutkimuksen tavoitteena oli lisäksi kartoittaa 3D-mallien toimivuutta erosiivisen kulumisen arvioinnissa ja tutkia eroosiota arvioivan indeksin (The Basic Erosive Wear Examination, BEWE) toimivuutta niin kliinisesti kuin 3D-malleillakin. BEWE-indeksi näyttää olevan luotettava menetelmä niin kliinisessä arvioinnissa kuin arvioitaessa erosiivista kulumista 3D-malleilla. Alkava erosiivinen kuluminen oli jopa herkemmin havaittavissa 3D-malleilta kliiniseen arviointiin verrattuna.

Tutkimusta varten kutsuttiin suun terveystarkastukseen 3 181 henkilöä Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortista vuosina 2012–13. Kutsutuista 1 962 osallistui tutkimukseen. Kliinistä tutkimusta täydensivät vuosina 1997–98 ja 2012–13 tehdyt postikyselyt, verinäytteet ja hampaiston 3D-mallit.

Erosiivinen kuluminen näyttää olevan yleistä suomalaisessa aikuisväestössä – etenkin miehillä. Väitöstutkimus korostaa erosiivisen kulumisen syiden monimuotoisuutta ja antaa lisätietoa sen diagnostiikkaan ja riskinarvioon. Jo tiedettyjen riskitekijöiden lisäksi yksilöllinen alttius erosiiviselle kulumiselle tulisi pitää mielessä riskikartoitusta tehdessä. Erosiivisen kulumisen varhainen diagnosointi on tärkeää hyvän suun terveyden ylläpitämiseksi, ja BEWE-indeksi vaikuttaa soveltuvan diagnosointiin niin kliinisesti kuin 3D-malleillakin.

Hammaslääketieteen lisensiaatti Viivi Alaraudanjoki väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 19. tammikuuta. Kariologian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Erosive tooth wear and associated factors in Northern Finland Birth Cohort 1966 (Erosiivinen hampaiden kuluminen ja siihen liittyvät taustatekijät vuoden 1966 syntymäkohortissa).

Aamuste-kaupunkimedia (AKM)

Pelastustoimen laitelakia uudistetaan tänä vuonna

Sisäministeriö tarkistaa pelastustoimen laitteista annetun lain eli niin kutsutun laitelain uudistustarpeet ja valmistelee lakiin tarvittavat muutokset. Laitelaki koskee erilaisia paloturvallisuuslaitteita kuten palovaroittimia ja käsisammuttimia sekä rakennusten poistumisreittien merkitsemisessä käytettäviä opasteita.

Kolumni: Unohtumattomat opetukset

Suomalaisen jääkiekon grand old man Juhani ”Juuso” Wahlsten täytti viime lauantaina 80 vuotta. Moni ilmoittautui Juuson oppipojaksi, myös minä – tässä ja nyt. Sain pelata pari kautta Juuson valmentamassa Lokit-joukkueessa 1970-luvulla.

Kelkkajääkiekon harrastetoiminta saa vauhtia uusista pelivälineistä

Kelkkajääkiekon harrasteryhmä pääsee lauantaina aloittamaan harjoittelunsa pitkään toivomillaan uusilla kelkoilla. Kymmenen kelkan hankinta on yhteisponnistus, sillä yhden vammaisurheiluun soveltuvan kelkan hinta on noin 1 500 euroa. Kelkkojen hankintaan osallistuivat Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus, Kaarinan kaupungin liikunta- ja viherpalvelut, Tukilinja, TPS Juniorijääkiekko, Turun Palloseura ry ja TPS Seniorit ja Måses Pop-Up -ravintola. Kun 15 000 euroa oli saatu kokoon, hoiti TPS Juniorijääkiekko hankinnan.

Museovirasto: Juslenian tilalle "arkkitehtonisesti yliopistokokonaisuuteen hyväksyttävä ratkaisu"

Museoviraston lausunnon mukaan Juslenian purkua ei tulisi sallia ennen kuin paikalle on suunniteltu arkkitehtonisesti yliopistokokonaisuuteen hyväksyttävä ratkaisu.

Varsinais-Suomen ELY-keskus on pannut vireille Turun yliopistonmäen suojelun. Suojelu koskee entisiä Kuurojenkoulun koulutaloa ja asuntoa, kokonaisuuteen liittyvää piha-aluetta, Kuurojenkouluun johtavaa Kaivokadun portaikkoa, osoitteissa Horttokuja 2b ja Henrikinkatu 4a sijaitsevaa neljää entistä asuinrakennusta, yliopiston päärakennusta, Luonnontieteiden talo I:stä, Luonnontieteiden talo II:sta, yliopiston kirjastoa, yhdyssilta-kahvilaa, Quantumia, Jusleniaa, yliopiston kampuksen keskusaukiota ja Koskenniemenaukiota ja -katua portaikkoineen, Villa Hortusta, Vesilinnaa, Ylioppilastaloja A, B ja C sekä niihin liittyvää uimahalli- ja ravintolaosaa sekä Asunto Oy Kaivokolmion funktionalistista asuinrakennusta.

Uimakielto jatkuu edelleen Ispoisten uimarannalla

Ispoisten avantouintipaikalta tiistaina 16. tammikuuta otettujen uimavesinäytteiden mikrobiologiset tulokset ylittävät edelleen uimavedelle asetetut toimenpiderajat ja laatuvaatimukset. Avantouintipaikalle asetettua uintikieltoa on päätetty jatkaa toistaiseksi korkeiden bakteeripitoisuuksien vuoksi. Uintikielto on voimassa kunnes uimavedelle asetetut laatuvaatimukset täyttyvät. Päätöksen asiasta on tehnyt ympäristöterveyspäällikkö.

Tupakansavu alkanut hälvetä ammatillisten oppilaitosten ympäriltä

Tupakansavu on alkanut hälvetä ammatillisten oppilaitosten ympäriltä. Kun vuosikymmenen alussa ammattiin opiskelevista tupakoi päivittäin 40 prosenttia, oli osuus laskenut 23 prosenttiin vuoden 2017 Kouluterveyskyselyssä. Tupakoivien lukiolaisten osuus pieneni samassa ajassa 11 prosentista kolmeen prosenttiin.

Kaupunki
Urheilu

Rasmus Tirronen jatkaa Tepsissä

Rasmus Tirronen.

TPS käyttää optionsa maalivahti Rasmus Tirrosen kanssa. 27-vuotias espoolaisvahti nähdään myös ensi kaudella mustavalkoisessa paidassa.

Mäkinen tähyää taas ratakuormureiden EM-sarjaan

Mika Mäkinen ajoi edellisen kerran ratakuorma-autojen EM-sarjaa vuonna 2013. Tuolloin hän sijoittui yhteispisteissä kahdeksanneksi.

Auralainen Mika Mäkinen tähtää kaudeksi 2018 ratakuorma-autojen kuninkuusluokkaan eli ratakuorma-autojen EM-sarjaan. Mäkinen nähdään kuluvan vuoden aikana varmuudella osassa EM-sarjan osakilpailuja, mutta koko sarjan kiertäminen on vielä auki.

Jälkipeli: Juuso Wahlsten antoi hyvät elämäneväät pojilleen

Wahlstenin kiekkomiehet on saatu samaan kuvaan. Sami (vas.) ja Jali saapuivat Suomeen ulkomailta juhlistamaan isä-Juuson 80-vuotissynttäreitä. Turun Palloseura järjesti Juhani Wahlstenille ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat Turkuhallissa.

Visionääri, ajattelija, uudistaja, kouluttaja, opettaja, jääkiekkoleijona…lista on pitkä. Viime lauantaina 80 vuotta täyttänyttä kiekkolegenda Juhani Wahlstenia on tituleerattu lukemattomin ilmaisuin. Yksi lause tiivistää turkulaisen kiekkolegendan elämän: Jos jääkiekkoa ei olisi keksitty, " Juuso " olisi sen keksinyt.

Tomas Hradecky tekee paluun kasvattajaseuransa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky

TPS saa alkavalle Veikkausliigakaudelle tutun vahvistuksen, kun keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky palaa takaisin kasvattajaseuransa riveihin. 25-vuotias Hradecky on solminut TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen.

TPS Salibandy Suomen seitsemänneksi suurin, FBC Turku sijalla 17

Salibandyn suosio jatkuu rekisteröityjien pelaajien ja harrastajien määrällä mitattuna. Vuoden 2017 viimeisen päivän (31.12.) lukema on 59 791 henkilöä. Tästä määrästä Salibandyliiton lisenssinhaltijoita on 57 330.

Jälkipeli: Salibandy veti Kupittaan palloiluhallin täyteen

FBC Turun kotiottelu keräsi reilusti yli tuhat katsojaa. Määrä on seurahistorian suurin ja eräs Suomen suurimmista Divarin yleisömääristä.

Turkulainen salibandy todisti yhden päivänä aikana, miksi laji on uuden Kupittaan palloiluhallin suurin käyttäjä. Yhteensä noin 4 000 katsojaa kahteen peliin on saavutus, josta moni olisi kateellinen. Viisaasti koko halli katsomotiloineen oli varattu päivän salibandyotteluille.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.