Suurin osa väkivaltaiseen ekstremismiin liittyvistä rikoksista äärioikeiston tekemiä

Tuoreessa väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksessa erityisenä tarkastelun kohteena on naisten ja lasten tilanne ja rooli radikaali-islamistisissa terroristijärjestöissä. Vuotta 2017 tarkastelevasta tilannekatsauksesta käy ilmi, että poliisin tietoon tulleista rikosepäilyistä, joihin epäiltiin liittyvän ekstremistinen motiivi, yli puolet liittyi väkivaltaiseen äärioikeistoon.

Daesh on ensimmäinen radikaali-islamistinen terroristijärjestö, joka onnistui houkuttelemaan suuren joukon naisia eri puolilta maailmaa ja myös Suomesta matkustamaan järjestön hallitsemalle alueelle. Daesh on lyöty sotilaallisesti, mutta se toimii edelleen. Se on muuttumassa mahdollisesti keskipitkällä aikavälillä hajautetummaksi verkostoksi al-Qaidan tapaan ja sen toiminta voi jatkossa perustua varsin itsenäisiin soluihin ja verkostoihin. Daesh myös jatkaa elämäänsä digitaalisessa maailmassa.

– Suomessa tehdään järjestelmällistä työtä väkivaltaisten ääriliikkeiden rikollisen toiminnan torjumiseksi. Meidän on myös varmistettava, ettei Suomeen synny väestöryhmiä, jotka ovat alttiita vaikuttumaan tällaisten liikkeiden aatemaailmasta, sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) toteaa.

Suomessa naisten osuus Syyrian ja Irakin taistelualueelle matkustaneista on yli viidennes kaikista lähtijöistä. Suomesta alueelle on matkustanut parikymmentä täysi-ikäistä naista ja noin 30 lasta. Osa näistä lapsista on jo täysi-ikäisiä. Alueella arvioidaan syntyneen toistakymmentä lasta vanhemmille, joilla on kytkös Suomeen. Kaikki lapset ovat uhreja mutta osa heistä voi muodostaa myös turvallisuusuhkan. Kaiken kaikkiaan taistelualueelle on suojelupoliisin tietojen mukaan matkustanut yli 80 viranomaisten tunnistamaa henkilöä Suomesta vuodesta 2012 lähtien. Luku ei sisällä lapsia.

Naisten rooli keskittyy kodinhoidon ja lasten kasvattamisen ympärille, mutta naiset voivat toimia ja ovat yhä kiinnostuneempia toimimaan myös muissa tehtävissä kuten hoivatyössä, propagandan tuottamisessa tai aseellisissa tehtävissä.

Vuonna 2017 poliisin tietojärjestelmistä tunnistettiin noin sata rikosta, joiden motiivin epäiltiin liittyvän väkivaltaiseen ekstremismiin. Rikosepäilyistä yli puolet liittyi äärioikeistoon, noin kolmasosa uskonnolla perusteltuun ekstremismiin ja loput äärivasemmistolaiseen radikaaliliikehdintään. Poliisin rikosilmoitusjärjestelmä ei kuitenkaan anna kattavaa käsitystä rikosten määrästä, sillä yksittäisistä tapahtumista voidaan kirjata joko yksi rikos tai jokainen rikosepäily erikseen.

Näkyvin äärioikeistolainen toimija on kansallissosialistinen Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL), jonka nimi oli aiemmin Suomen Vastarintaliike. Sen toimintaan on vaikuttanut Poliisihallituksen maaliskuussa 2017 nostama kanne järjestön lakkauttamiseksi. Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi marraskuussa 2017 Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston alaosastoineen ja -yhdistyksineen lakkautettavaksi. Päätös ei ole vielä lainvoimainen.

Uskonnolla perusteltu ekstremismi ilmenee terrorismin uhkana ja siihen liittyvinä rikoksina sekä lahkoväkivaltana. Radikaali-islamistiseen terrorismiin liittyvät esiselvitys-, esitutkinta- ja syytekynnyksen ylittävät tapaukset ovat lisääntyneet. Elokuussa 2017 Turussa tapahtui siviiliväestöön kohdistunut joukkopuukotus, jonka tekijää syytetään terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista ja murhan yrityksistä.

Terrorismin uhka on Suomessa tällä hetkellä tasolla "kohonnut" eli suojelupoliisin neliportaisella asteikolla tasolla 2. Kohonneen uhkan taustalla on Syyrian ja Irakin konflikti ja siihen liittyvät ilmiöt.

Väkivaltaisella ekstremismillä tarkoitetaan sitä, että väkivaltaa käytetään, sillä uhataan, se oikeutetaan tai siihen kannustetaan aatemaailmalla perustellen. Väkivaltainen radikalisoituminen on prosessi, jonka myötä yksilöt päätyvät käyttämään väkivaltaa tai uhkaamaan sillä, kannustamaan siihen tai oikeuttamaan se aatemaailmalla tai ideologialla perustellen.

Sisäministeriö on julkaissut väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksen säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien. Tilannekatsaus valmistellaan sisäministeriön johdolla yhdessä keskeisten asiantuntijoiden kanssa. Lähteinä käytetään Suojelupoliisin, Keskusrikospoliisin ja paikallispoliisin tilannekuvaa, tutkimustietoa, aiheen kannalta keskeisten asiantuntijoiden tuottamaa tietoa, kansainvälisiä kokemuksia sekä muita julkisia lähteitä.

Katsauksen tavoitteena on helpottaa yleisöä, eri alojen ammattilaisia sekä järjestöjä tunnistamaan ja ennalta ehkäisemään väkivaltaista ekstremismiä, radikalisoitumista ja ääriliikkeiden toimintaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tilausten määrän kasvu jatkuu vammaisten tulkkauspalvelussa

Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelun alkuvuosi lähti vilkkaasti käyntiin. Tilauksia tehtiin tammi–maaliskuussa 42 000 ja tilausten määrän kasvu jatkui. Tulkki löytyi 38 000 tilaukseen eli 95 prosenttiin kaikista tilauksista.

Videomapping herättää esineitä eloon

Videomapping on menetelmä, jossa rakennuksiin ja muihin kolmiulotteisiin objekteihin heijastetaan animaatiota. Taideakatemian Köysiratagalleriassa nähdään, mitä menetelmällä muovautui eri alojen opiskelijoiden käsissä.

Väitös: Pitkäkään lasten kotihoito ei välttämättä heikennä äidin uranäkymiä

Sirpa Weckström.

VTM, KTM Sirpa Weckström on tutkinut Turun yliopistoon tekemässään väitöskirjassa lasten kotihoitoa sekä äitiyden ja palkkatyön yhdistämistä äitien subjektiivisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka suomalaiset äidit olivat hoitaneet lapsiaan verrattain pitkään kotona, arvioivat he kotona vietetyn ajan heikentäneen uraansa harvemmin kuin äidit 11 muussa Länsi-Euroopan maassa. Saatujen tulosten perusteella valinnanvapautta tukeva lastenhoitopolitiikka saattaa vähentää subjektiivisesti koettuja uravaikutuksia.

Aloittaneiden yritysten lukumäärä lisääntyi kuudella prosentilla

Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 6 429 viime vuoden neljännellä neljänneksellä. Toimialakohtaisesti eniten yrityksiä aloitti ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla ja maakuntakohtaisesti eniten Uudellamaalla.

Väitös: Työstressi lyhentää työuria merkittävästi

Anne Juvani.

Työstressiä kokevilla kuntatyöntekijöillä on jopa kaksinkertainen riski päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle verrattuna työntekijöihin, jotka eivät koe työstressiä. Tulos käy ilmi Turun yliopistossa väittelevän LL Anne Juvanin väitöskirjasta.

Hirvensalon kirjasto sulkee ovensa toukokuussa

Hirvensalon kirjasto muuttaa Syvälahden monitoimitaloon.

Hirvensalon lähikirjasto sulkee ovensa 14. toukokuuta. Kirjasto jatkaa taas toimintaansa uudessa Syvälahden monitoimitalon tiloissa 1. elokuuta. Muutto aiheuttaa muutoksia kirjastopalveluissa.

Kasvihuoneet ostavat lämpöenergiaa

Maa- ja puutarhatalouden energian kulutus vuonna 2016 oli 11 381 gigawattituntia (GWh). Sähkön kulutus lisääntyi edelliseen kyselyvuoteen 2013 verrattuna 1 351 gigawattitunnilla, lisäystä oli 13 prosenttia. Puu- ja peltopohjaisen energian osuus oli 44 ja turvepohjaisten energialähteiden osuus viisi prosenttia kokonaiskulutuksesta. Öljynkulutuksesta valtaosa oli moottoripolttoöljyä. Maa- ja puutarhatalouden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta oli kolme prosenttia.

Urheilu

Kehitysvammaiset kokoontuvat yleisurheilukisoihin Paavo Nurmen stadionille

Kehitysvammaisten yleisurheilukisat pidetään tänä vuonna Turussa maanantaina 14. toukokuuta kello 9–14 Paavo Nurmen stadionilla. Kisoihin odotetaan saapuvan noin 350 osallistujaa Turun ja ympäristökuntien, Uudenkaupungin, Salon ja Pöytyän toimintakeskuksista ja kouluista.

Jerry Kvarnström ottelee Ruotsissa

Jerry Kvarnström.

Turkulainen pitkän linjan kamppailija Jerry Kvarnström matkustaa 19. toukokuuta Tukholmaan Superior 17 -vapaaottelutapahtumaan, jossa hän kohtaa ruotsalaisen Simon Sköldin . Sköld otteli vuonna 2013 Suomessa kaksi kertaa tappiollisesti Cage -promootion illoissa.

Otteluanalyysi: Inter sai sen, mitä halusi

Henrik Moisander.

Inter puolusti HJK:ta vastaan alusta asti niin syvältä ja vältti kaikkia riskejä, että 0-0 näytti maksimitulokselta. Sen Inter kuitenkin sai.

Jani Hyytiäinen palaa FBC Turkuun

Jani Hyytiäinen.

FBC Turun kasvatti Jani Hyytiäinen palaa keltapaitoihin viiden vuoden liigakierroksen jälkeen. Kierrokseen kuului neljä kautta Turun Palloseurassa ja yksi Viikingeissä. Kahtena viime kautena Tepsin parhaana pistemiehenä Tupla-tunnusta paidan selkämyksessään kantanut Hyytiäinen on mieluisa vahvistus Beeceelle.

TPS Salibandyn liigajoukkueen runko kasassa

Olli Laine (kesk.).

Salibandyliigakausi 2017-18 päättyi viime viikonloppuna Classicin kultajuhliin. TPS:n miesten joukkueen osalta kausi päättyi puolivälierävaiheeseen, jossa Jyväskylän Happee oli kolmatta vuotta putkeen turkulaisia etevämpi marssien aina finaaliin asti.

Ura haluaa houkutella nuoria lupauksia Kaarinaan

Kaarinan Ura nousi ensi kaudeksi Korisliigaan voittamalla 1. divisioona A:n. Ensi kaudella joukkue on haastaja, mutta päävalmentaja Kristian Palotie sanoo, ettei Kaarinassa lähdetä Korisliigaan rämpimään.

Kun Kristian Palotie keväällä 2017 allekirjoitti Ura Basketin kanssa päävalmentajasopimuksen puhuttiin Korisliigaan noususta maltillisella aikataululla. Nousu oli tavoitteena muutaman vuoden päästä. Kävi kuitenkin niin, että Kaarinassa juhlittiin nousua jo tänä keväänä. kun miesten 1. divisioona A:n loppuotteluissa HBA Märsky kaatui otteluvoitoin 3–1.

Täysosuma
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.