Airiston Nuorkauppakamari voitti markkinointikisan

Airiston Nuorkauppakamari on napannut voiton Tammelan kunnan myynninedistämiskilpailussa. Tammela haastoi A-alueen nuorkauppakamarit ideoimaan suunnitelmaa Kaukajärven Hakkapeliitta-alueen yritystonttien myymiseksi.

Airiston joukkue suunnitteli alueen kehittämisen kahden megatrendin, verkkokaupan ja kiertotalouden, varaan. Keskeisenä ajatuksena oli hyödyntää Tammelan sijaintia ”Kultaisen kolmion keskiössä”.

- Sijainniltaan Tammela on ihanteellinen logistiikkakeskukselle. Esimerkiksi suurille kansainvälisille verkkokauppayrityksille, joita rantautuu Suomeen lähiaikoina. Suomalaisista 3,2 miljoonaa asuu 90 minuutin ajomatkan päässä yrityspuistosta, joten toimitusaika ja -matka eivät ole pitkiä. Lisäksi kaksisuuntainen verkkokauppa palvelee myös kiertotaloutta, jonka alan yrityksille alue on todella houkutteleva, kertoo joukkueen jäsen Kimmo Hollmén.

Tuomaristossa istuivat Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson ja viisi alueen muuta kehittämis- ja yritysvaikuttajaa. Tuomaristo piti tehtyä taustatyötä perusteellisena ja luotua suunnitelmaa kokonaisvaltaisena.

– Suunnitelman siivet voivat kantaa pitkälle jo sellaisenaan, tuomaristo kuvaili voittajatyötä.

Airiston Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Terhi Rutanen iloitsee voitosta.

– On hienoa, että kunnat ja yritykset haastavat mukaan projekteihin. Tämäkin kilpailu herätti suurta innostusta. Jäsenistössämme on monialaista osaamista. Potentiaalia kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Tavoitteenamme on tarjota oppimis- ja kehittymismahdollisuuksia ja siten vauhdittaa jäsentemme työelämämenestystä. Tämäntyyppisestä toiminnasta syntyy loistava win-win-tilanne.

Yhteensä kuusi A-alueen kamaria vastasi Tammelan haasteeseen. Kolme parasta palkittiin rahapalkinnoilla. Toiseksi sijoittui Forssan Seudun Nuorkauppakamari ja kolmanneksi Espoon Nuorkauppakamari. Kilpailu käytiin 16.3.–12.4.

Airiston Nuorkauppakamarin voittajajoukkueessa olivat mukana Anna Björk, Service Manager, Fujitsu Finland Oy, Kimmo Hollmén, alueasiamies, Jytyliitto, Tuomas Haanpää, toimitusjohtaja, Whitestone Oy, Laura Poikkimäki, Director, Business solutions and Quality, Silta Oy ja Juha-Pekka Voipio, CTO, Whitestone Oy.

Nuorkauppakamari on kansainvälinen kouluttautumis- ja kehittymisorganisaatio alle 40-vuotaille. A-alueella on 22 kamaria ja yli 1 500 jäsentä. Alue kattaa Etelä-Suomen, muun muassa Turun, Forssan, Uudenkaupungin, Porvoon, Helsingin ja Maarianhaminan seudut.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tilausten määrän kasvu jatkuu vammaisten tulkkauspalvelussa

Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelun alkuvuosi lähti vilkkaasti käyntiin. Tilauksia tehtiin tammi–maaliskuussa 42 000 ja tilausten määrän kasvu jatkui. Tulkki löytyi 38 000 tilaukseen eli 95 prosenttiin kaikista tilauksista.

Videomapping herättää esineitä eloon

Videomapping on menetelmä, jossa rakennuksiin ja muihin kolmiulotteisiin objekteihin heijastetaan animaatiota. Taideakatemian Köysiratagalleriassa nähdään, mitä menetelmällä muovautui eri alojen opiskelijoiden käsissä.

Väitös: Pitkäkään lasten kotihoito ei välttämättä heikennä äidin uranäkymiä

Sirpa Weckström.

VTM, KTM Sirpa Weckström on tutkinut Turun yliopistoon tekemässään väitöskirjassa lasten kotihoitoa sekä äitiyden ja palkkatyön yhdistämistä äitien subjektiivisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka suomalaiset äidit olivat hoitaneet lapsiaan verrattain pitkään kotona, arvioivat he kotona vietetyn ajan heikentäneen uraansa harvemmin kuin äidit 11 muussa Länsi-Euroopan maassa. Saatujen tulosten perusteella valinnanvapautta tukeva lastenhoitopolitiikka saattaa vähentää subjektiivisesti koettuja uravaikutuksia.

Aloittaneiden yritysten lukumäärä lisääntyi kuudella prosentilla

Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 6 429 viime vuoden neljännellä neljänneksellä. Toimialakohtaisesti eniten yrityksiä aloitti ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla ja maakuntakohtaisesti eniten Uudellamaalla.

Väitös: Työstressi lyhentää työuria merkittävästi

Anne Juvani.

Työstressiä kokevilla kuntatyöntekijöillä on jopa kaksinkertainen riski päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle verrattuna työntekijöihin, jotka eivät koe työstressiä. Tulos käy ilmi Turun yliopistossa väittelevän LL Anne Juvanin väitöskirjasta.

Hirvensalon kirjasto sulkee ovensa toukokuussa

Hirvensalon kirjasto muuttaa Syvälahden monitoimitaloon.

Hirvensalon lähikirjasto sulkee ovensa 14. toukokuuta. Kirjasto jatkaa taas toimintaansa uudessa Syvälahden monitoimitalon tiloissa 1. elokuuta. Muutto aiheuttaa muutoksia kirjastopalveluissa.

Kasvihuoneet ostavat lämpöenergiaa

Maa- ja puutarhatalouden energian kulutus vuonna 2016 oli 11 381 gigawattituntia (GWh). Sähkön kulutus lisääntyi edelliseen kyselyvuoteen 2013 verrattuna 1 351 gigawattitunnilla, lisäystä oli 13 prosenttia. Puu- ja peltopohjaisen energian osuus oli 44 ja turvepohjaisten energialähteiden osuus viisi prosenttia kokonaiskulutuksesta. Öljynkulutuksesta valtaosa oli moottoripolttoöljyä. Maa- ja puutarhatalouden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta oli kolme prosenttia.

Urheilu

Kehitysvammaiset kokoontuvat yleisurheilukisoihin Paavo Nurmen stadionille

Kehitysvammaisten yleisurheilukisat pidetään tänä vuonna Turussa maanantaina 14. toukokuuta kello 9–14 Paavo Nurmen stadionilla. Kisoihin odotetaan saapuvan noin 350 osallistujaa Turun ja ympäristökuntien, Uudenkaupungin, Salon ja Pöytyän toimintakeskuksista ja kouluista.

Jerry Kvarnström ottelee Ruotsissa

Jerry Kvarnström.

Turkulainen pitkän linjan kamppailija Jerry Kvarnström matkustaa 19. toukokuuta Tukholmaan Superior 17 -vapaaottelutapahtumaan, jossa hän kohtaa ruotsalaisen Simon Sköldin . Sköld otteli vuonna 2013 Suomessa kaksi kertaa tappiollisesti Cage -promootion illoissa.

Otteluanalyysi: Inter sai sen, mitä halusi

Henrik Moisander.

Inter puolusti HJK:ta vastaan alusta asti niin syvältä ja vältti kaikkia riskejä, että 0-0 näytti maksimitulokselta. Sen Inter kuitenkin sai.

Jani Hyytiäinen palaa FBC Turkuun

Jani Hyytiäinen.

FBC Turun kasvatti Jani Hyytiäinen palaa keltapaitoihin viiden vuoden liigakierroksen jälkeen. Kierrokseen kuului neljä kautta Turun Palloseurassa ja yksi Viikingeissä. Kahtena viime kautena Tepsin parhaana pistemiehenä Tupla-tunnusta paidan selkämyksessään kantanut Hyytiäinen on mieluisa vahvistus Beeceelle.

TPS Salibandyn liigajoukkueen runko kasassa

Olli Laine (kesk.).

Salibandyliigakausi 2017-18 päättyi viime viikonloppuna Classicin kultajuhliin. TPS:n miesten joukkueen osalta kausi päättyi puolivälierävaiheeseen, jossa Jyväskylän Happee oli kolmatta vuotta putkeen turkulaisia etevämpi marssien aina finaaliin asti.

Ura haluaa houkutella nuoria lupauksia Kaarinaan

Kaarinan Ura nousi ensi kaudeksi Korisliigaan voittamalla 1. divisioona A:n. Ensi kaudella joukkue on haastaja, mutta päävalmentaja Kristian Palotie sanoo, ettei Kaarinassa lähdetä Korisliigaan rämpimään.

Kun Kristian Palotie keväällä 2017 allekirjoitti Ura Basketin kanssa päävalmentajasopimuksen puhuttiin Korisliigaan noususta maltillisella aikataululla. Nousu oli tavoitteena muutaman vuoden päästä. Kävi kuitenkin niin, että Kaarinassa juhlittiin nousua jo tänä keväänä. kun miesten 1. divisioona A:n loppuotteluissa HBA Märsky kaatui otteluvoitoin 3–1.

Täysosuma
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.