Barometrin tulosten mukaan putkiremonttiurakat sujuvat hyvin, kunhan ne saadaan käyntiin.
Danske Bank ennustaa, että asuntojen hinnat alkavat pian nousta.
Havainnekuva Sorakatu 5:stä.
Käytä parvekkeella vain sähkö- tai kaasugrilliä.
Ilmalämpöpumpun asentaminen voi vaikuttaa taloyhtiön vastuulla oleviin rakennusosiin, ja sen vuoksi muutokselle on saatava taloyhtiön suostumus.
Kerrostaloalueilla alueellista hiilivarastoa ei pystytä pitämään yllä nykyisillä rakennustavoilla, vaan uusille alueille ennustetulla keskimääräisellä tiiveydellä puurakentamisen osuus tulisi olla vähintään 30 prosenttia, jotta hiilivarasto saadaan ylläpidettyä. Vantaalla Tikkurilassa on valmistumassa puukerrostaloja.
Pientaloja Rauhalinnassa.
TA-Asumisoikeus Oy:n Vihreistä vihrein -kerrostalokohde Helsingin Jätkäsaaressa.
Öljylämmityksestä luopuvat saavat avustuspäätöksen noin kahdessa kuukaudessa.
Liesituulettimen tai -kuvun rasvasuodattimen puhdistus kuuluu vuokrasuhteen aikana vuokralaisen vastuulle.
Pitkään käyttämättä olleen tulisijan lämmittäminen tulee aloittaa pikkuhiljaa.
Kolmeen taloon tulee 180 vuokrakotia yksiöistä viisiöihin.
Riskitilanteisiin kannattaa varautua ja panostaa alkusammutusvälineisiin.
Korjaus-, energia- ja latausinfra-avustukset vuonna 2022 .