Vastoinkäymiset ovat hioneet huippuerotuomari Mattias Gestraniuksen särmiä
Paraisilla asuva Mattias Gestranius on tällä hetkellä yksi Suomen parhaimmista ja arvostetuimmista jalkapalloerotuomareista. Arvostuksesta ja onnistumisista kertoo sekin, että Gestraniuksesta tuli viime marraskuussa 23 vuoteen ensimmäinen suomalaiserotuomari, joka puhalsi Mestarien liigan ottelun.
– Sen pelin jälkeen sain myös suomalaisilta pelaajilta kannustavia viestejä. Mutta en usko, että kotimaisissa peleissä pelaajat suhtautuvat minuun jotenkin eri tavalla, vaikka olenkin viheltänyt kansainvälisiä pelejä. Jokainen peli on erilainen. Kentällä ollaan pelaajia ja erotuomareita ja tehdään yhteistyötä. Omasta suorituksesta se kunnioitus lähtee, Gestranius sanoo.
Vaikka kesäkuussa 41 vuotta täyttävä Gestranius on tuomariuransa huipulla, aina hänelläkään ei ole ollut helppoa. Muutama vuosi sitten Gestranius kärsi ylikunnosta, joka oli päättää koko tuomariuran. Sairaus muutti Gestraniusta.
– Vastoinkäymiset kasvattavat. Koen, että olen erilainen ihminen kuin ennen sairastumista. Tiimini muut tuomarit myös sanoivat, että olen nykyään paljon lempeämpi. En tiedä olenko erotuomarina niin erilainen, mutta ihmisenä varmasti ja se on se tärkein.
Gestraniuksen tuomariura alkoi yli 20 vuotta sitten. Ikä ja kokemus ovat tuoneet itseluottamusta. Gestranius kokee nykyään olevansa monipuolisempi johtaja kentällä kuin uransa alkuaikoina.
– Nuorempana keskustelu kentällä oli ehkä enemmän käskyttämistä. Vanhempana ei jaksa stressata enää ihan kaikesta, jolloin keskustelu kentällä on myös luontevampaa. Kokeneena voi saada jopa jonkun virheen pelin sisällä anteeksi. Jos virheensä myöntää, se myös tuo arvostusta pelaajilta, Gestranius toteaa.
Kuluvalla Veikkausliigakaudella esimerkiksi Interin ja HJK:n kohtaaminen huhtikuun lopulla oli peli, jossa Gestraniuksen johtajuus oli puntarissa. Faith Obilorin kohutaklaus nostatti tunteita kentällä ja katsomossa. Monelta tuomarilta peli olisi saattanut lähteä käsistä.
– Siinä pelissä joutuin tekemään kovastikin töitä johtajuuden kanssa, vaikka ei siinä ollut kuin ensimmäisen puoliajan viimeinen vartti vaikeampaa. Toinen puoliaika oli hyvin rauhallinen. Vaikeisiin peleihin voi aika paljon vaikuttaa omalla johtajuudellaan. Minun mielestäni aika usein riippuu erotuomarista itsestään, millainen pelistä tulee.
Gestranius pitää suomalaisen erotuomariyhteisön keskinäistä henkeä hyvänä. Kilpailua on, mutta toisten tuomareiden varpaille ei yritetä astua.
– Kenestäkään ei tule parempaa erotuomaria toisen tuomarin epäonnistumisen takia. Itse pitää työ tehdä. Erotuomareiden pitää myös tukea toisiaan. Kuka sen tekee, jos me emme itse emme sitä tekisi?
Uutta lupaavaa erotuomarisukupolvea on Gestraniuksen taustalta nousemassa kovaa vauhtia. Hän povaa, että kova Suomen sisäinen kilpailu näkyy tulevina vuosina myös kansainvälisillä kentillä.
– Muutaman vuoden sisällä varmaan on tunkua kansainvälisille paikoillekin, minkä näen hyvänä juttuna. Kilpailu kovenee ja se motivoi myös muita yrittämään kovemmin ja sitä kautta myös tuomaroinnin laatu paranee.
Tuomarin työssä peliin valmistautuminen on yhtä tärkeää kuin yksittäisen pelaajan kohdalla. Gestranius sanoo, että Suomessa peleihin valmistautuminen on suhteellisen suoraviivaista. Peleihin voi lähteä lyhyelläkin varoitusajalla. Toukokuun alussa Gestranius hälytettiin toisen tuomarin sairastumisen vuoksi pikavauhdilla Ilveksen ja Hongan kohtaamiseen.
– Suomessa tunnen pelaajat ja joukkueet. Tiedän miten joukkueet pelaavat ja millaisia pelaajia on. Normaalitilanteessa katson kuitenkin vähintään molempien joukkueiden edeltävät pelit, Gestranius.
Eurooppa liigan ja Mestarien liigan otteluiden tuomitsemisista Gestranius saa tiedon pari viikkoa ennen ottelua ja viikkoa ennen selviää, mikä ottelu on kyseessä. Ottelua edeltävä viikko kuluu tiukasti pelejä katsoen.
– Viikon aikana katson joukkueiden edellisiä otteluita neljästä kuuteen. Lisäksi meillä on palaveri UEFA:n peliekspertin kanssa, jossa käydään läpi joukkueiden taktiikat ja pelaajat.
– Jos haluaa valmistautua, niin se onnistuu. Ja miksei haluaisi valmistautua. Jos valmistautuu mahdollisimman hyvin, on pienempi mahdollisuus siihen, että tulee joku sattuma ja tulee epäonnistuminen.
Tänä keväänä Gestranius sai päätökseen myös neljän koulutusrupeaman VAR-kurssituksen. VAR-sertifikaatti tarkoittaa myös sitä, että Gestranius voi tuomita otteluita, jossa VAR on käytössä. Hän voi myös toimia VAR-tuomarina.
VAR-teknologian tulemisesta Suomeen on viime aikoina puhuttu paljon. Gestraniuksella on asiaan selkeä näkemys.
– Toivottavasti VAR tulee Suomeen ja mahdollisimman pian. Se veisi jalkapalloa eteenpäin ja auttaisi tuomareitakin. Epäilen, että jos VAR ei tule Suomeen, niin suomalaiset erotuomarit tippuvat ylemmistä kategorioista pois.
Ilkka Lappi











