Nimpparisankari: Niko Aaltonen juhlii aina lippu salossa

Viime vuonna Niko Aaltonen sai mieluisan nimipäivälahjan, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ylensi hänet reservin kapteeniksi ja myönsi Suomen Leijonan ritarimerkin. Viime vuonna Niko Aaltonen sai mieluisan nimipäivälahjan, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ylensi hänet reservin kapteeniksi ja myönsi Suomen Leijonan ritarimerkin. Kuva: Ilkka Lappi

KaupunginvaltuutettuNiko Aaltosella ei ole nimipäivänä puutetta tekemisestä. Kokoomusvaikuttaja Aaltonen juhlii nimipäiväänsä itsenäisyyspäivänä, joka on muutenkin Aaltosen vuodenkierrossa tärkeä päivä.

– Itsenäisyyspäivä on itselleni yksi vuoden tärkeimmistä päivistä, jonka viettämiseen liittyy monenlaisia perinteitä. On hauskaa, että nimipäivä osuu samaan päivään. Nimipäivä ei koskaan mene ohi huomaamatta, Aaltonen sanoo.

– Itsenäisyyspäivän viettoon kuuluu itsenäisyyspäivän paraatin seuraaminen, hautausmaalla käynti ja linnan juhlien seuraaminen. Ei siinä kauheasti muuta ehdikään.

Aaltosen nimipäivä osuu muutenkin juhlavaan aikaan. Hänen syntymäpäivänsä 24. marraskuuta aloittaa kuukauden juhlaputken, joka päättyy jouluun.

Miehen perheessä nimipäiviin ja syntymäpäiviin liittyy traditio, jossa päivänsankari valitsee päivän ruoan. Mitään ehdotonta juhlaherkkua Aaltosella ei kuitenkaan ole.

– Nimipäivänäni on syöty niin pippuripihviä kuin sushiakin, Aaltonen nauraa.

Vaikka Niko-nimi on nykyään yleinen, Aaltosen syntymän aikoihin 1974 nimi oli vasta nousemassa suosituksi. Suosituimmillaan nimi oli 1980-90-luvuilla lopulla. Vuosien 1980 ja 1999 välissä Suomeen syntyi vajaat 12 000 Nikoa.

Aaltonen pitää siitä, että hänen ikäryhmässään Niko on hieman harvinaisempi nimi.

– Omassa lapsuudessani Niko oli aika harvinainen. Esimerkiksi kouluaikoina muita Niko-nimisiä ei kauheasti ollut. Kun sukunimi Aaltonen on vielä täällä länsirannikolla yleinen, niin on hauskaa, että etunimi on hieman harvinaisempi, Aaltonen sanoo.

Aaltonen on myös mielissään siitä, että oma nimi ei ole ulkomaalaisen suussa uppo-outo. Viime vuosina hän on huomannut nimeensä liittyvän muutoksen, joka kuvastaa osaltaan myös maailman kansainvälistymistä.

– Noin 35-vuotiaaksi asti nimeni kirjoitusasu Suomessa oli selkeä. Sen jälkeen olen alkanut törmätä kysymykseen, että kirjoitetaanko nimeni koolla vai ceellä.

Nikon nimipäivä on 6. joulukuuta.

Ilkka Lappi

Vihreiden kannattajat aiempaa vasemmistolaisempia, perussuomalaisten tukijat aiempaa oikeistolaisempia

Vasemmistoliitto, SDP ja vihreät ovat leimallisesti vasemmistopuolueita, keskusta keskustapuolue, perussuomalaiset oikeistokeskustalainen puolue ja kokoomus oikeistopuolue. Tällaiseen tulokseen voidaan tulla, kun kuusi suurinta puoluetta laitetaan vasemmisto-oikeisto-janalle niiden kannattajien arvioiden perusteella, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Näkemyserot esiin - keinoja mielikuvien sijaan!

Lupaukset paremmasta ja mielikuvapolitiikka ovat vain sanoja. Ne eivät anna oikeaa tietoa millaisia ratkaisuja kukin kannattaa. Erot selviävät vasta kun keskustellaan keinoista, miten asiat hoidetaan. Siksi nyt pitää keskittyä keinoihin. Laivoranta vaatii.

Laivoranta haastaa keskustelemaan keinoista, joilla muutetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen suunta parempaan. Merkittävin este paremmalle on luottamusta rapauttava mielikuvapolitiikka. Mikään ei muutu kilpailemalla suosiosta lupauksilla, tai vastustamalla uudistuksia. Pelkät hyvät tavoitteetkaan eivät toteudu ilman tarvittavia keinoja. Turun tilanne on esimerkki tästä. Eripura ja kiistely keinoista johtaa siihen, ettei hyvään lopputulokseen päästä.

Hallitus esittää väliaikaisia muutoksia työttömyysturvan omavastuuaikaan

Hallitus esittää joitakin aiemmin käytössä olleita työttömyysturvapoikkeuksia uudelleen käyttöönotettavaksi. Muutokset liittyvät työttömyysturvan omavastuuaikaan ja yritystulojen sovitteluun.

Ritva Viljanen jatkaa Turun yliopiston hallituksen puheenjohtajana

Ritva Viljanen.

Turun yliopiston uusi hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajakseen Ritva Viljasen . Varapuheenjohtajaksi valittiin Tuuli Kaskinen .

Yhdistelylaina kannattaa kilpailuttaa

Vuosien mittaan erilaisia lainoja saattaa kertyä useita. Olet ehkä ottanut autolainaa, pikaluottoja laskujen maksuun ja joustoluottoa remonttiin. Jokaisella on omat tarpeensa ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseen ja useamman lainan ottaminen voi tulla kyseeseen erilaisten elämäntilanteiden kohdalla. Vanhat luotot kannattaa kuitenkin yhdistää yhdeksi lainaksi, jolloin omasta taloudesta huolehtiminen on helpompaa.

Koronavirusmuunnoksia pystytään tunnistamaan nyt myös jätevedestä, ensimmäiset havainnot omikronista joulukuun näytteissä

SARS-CoV-2-viruksen RNA-kopioiden määrä jätevesinäytteissä ja todetut COVID-10-tapaukset 14 puhdistamon alueella yhteensä.

THL:n jätevesiseuranta laajenee tunnistamaan koronavariantteja jätevesinäytteistä. Koronavirusvarianttien tunnistaminen jätevedestä on mahdollista kehittyneillä sekvensointitekniikoilla, vaikka koronaviruksen perimäaines, virus-RNA, on jätevedessä laimentuneena ja se voi olla vioittunut ympäristötekijöiden vaikutuksesta. THL aloitti menetelmän kehittämisen koronavirusmuunnosten tunnistamiseksi jätevesinäytteistä viime vuoden loppupuolella.

Avoimen väylän kautta valittujen opintomenestys ei eroa yhteishaussa valittujen opintomenestyksestä Turun ammattikorkeakoulussa

Avoimen väylän kautta valittujen opintomenestys ei eroa yhteishaussa valittujen opintomenestyksestä Turun ammattikorkeakoulussa

Yli puolet suomalaisten saamasta täysjyvästä ruisleivästä

Suomalaiset saavat ruokavaliossaan eniten täysjyvää rukiista ja sen paras lähde on ruisleipä.

Jopa yli puolet suomalaisten saamasta täysjyvästä tulee ruisleivästä. Suomalaiset saavat ruokavaliossaan eniten täysjyvää rukiista ja sen paras lähde on ruisleipä. Näin todetaan THL:n alkuvuonna julkaisemassa Finravinto 2017 -julkaisuun perustavassa tutkimuksessa.

Kela-korttien toimituksissa viiveitä

Uusien Kela-korttien toimitukset viivästyvät vähintään kahdella viikolla materiaalien toimitusongelmien vuoksi.

Tieliikenneonnettomuuksissa kuoli 223 ihmistä vuonna 2020

Tieliikenteessä kuolleet ikäryhmän mukaan 1995–2020.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 tapahtui 3 608 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 223 ja loukkaantui 4 411 ihmistä. Loukkaantuneista yhdeksän prosenttia, eli 408 ihmistä, loukkaantui vakavasti. Vuonna 2020 kuolleita oli 12 henkilöä enemmän ja loukkaantuneita 602 vähemmän kuin vuonna 2019. Menehtyneistä 77 prosenttia ja loukkaantuneista 59 prosenttia oli miehiä.

Elomaa: Yrittäjiä pitää tukea koronakriisissä ja työttömyysaalto torjua

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) on tehnyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän peräänkuuluttaa hallitukselta toimia yritysten tukemiseksi koronarajoitusten seurauksena. Hän kysyy hallitukselta koronatukien kattavuudesta, määrästä ja myöntämisperiaatteista.

Turun sellokilpailut siirtyvät loppukesään, kisaa ei järjestetä ilman yleisöä

Sellokilpailu käydään 26.8.–2.9.

Turun sellokilpailut siirretään helmikuulta loppukesään. Uusi ajankohta on 26.8.–2.9. Syynä on koronavirustilanne. Lounais-Suomen aluehallintoviraston yleisötilaisuusrajoitukset ovat tällä hetkellä voimassa 29. tammikuuta asti. Yleisötilaisuudet on kielletty. Kilpailun järjestämisen kannalta päätös siirtämisestä on tehtävä kuitenkin nyt, alle kuukausi ennen kilpailun suunniteltua alkamisajankohtaa.

THL kannustaa kaikkia 18 vuotta täyttäneitä ottamaan myös kolmannen koronarokotuksen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kannustaa vahvasti kaikkia 18 vuotta täyttäneitä ottamaan myös kolmannen koronarokoteannoksen. Riskiryhmiin kuulumattomille alle 60-vuotiaille kolmas rokoteannos voidaan antaa 4–6 kuukautta toisesta annoksesta.

Viking Glory seilasi läpi Suezin kanavan

Viking Glory läpäisi Suezin kanavan ja aloitti matkan lopputaipaleen kohti Turkua.

Kapteeni Ulf Lindroos ohjasi torstaina Viking Gloryn Suezin kanavan läpi Välimerelle. Matka taittui 11 tunnissa.

Aloittaneiden yritysten määrä kasvoi 1,1 prosenttia viime vuoden kolmannella neljänneksellä

Aloittaneet yritykset maakunnittain, 3. neljännes 2021.

Tilastokeskuksen mukaan lopettaneiden yritysten määrä kasvoi 15,5 prosenttia huhti−kesäkuussa vuotta aiemmasta. Aloittaneita yrityksiä oli heinä−syyskuussa 1,1 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 vastaavana ajanjaksona.

Velallisten pääsyä uuteen alkuun helpotetaan velkajärjestelyä ja yrityssaneerausta uudistamalla

Hallitus esittää yrityssaneerauksen ja yksityishenkilön velkajärjestelyn uudistamista. Tavoitteena on parantaa yrittäjien ja yritysten asemaa helpottamalla velkajärjestelyyn ja yrityssaneeraukseen pääsyä. Esityksellä on tarkoitus panna täytäntöön EU:n maksukyvyttömyysdirektiivi ja toteuttaa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman kirjaukset velkajärjestelystä.

Laivakello kutsuu merelliseen Johannesmessuun verkon välityksellä

Merenkulkijoiden Johannesmessussa kirkko on koristeltu signaalilipuin.

Maarian kirkossa järjestetään jälleen erityisesti merenkulkijoille suunnattu Johannesmessu sunnuntaina 30. tammikuuta kello 17. Tilaisuutta voi seurata netin välityksellä ympäri maailmaa. Linkki striimiin löytyy osoitteesta maarianseurakunta.fi. Messu alkaa laivakellon soitolla, mutta merellisyys on messussa läsnä myös kirkkosaliin aseteltujen laivojen signaalilippujen muodossa.

Vedonlyöntiyhtiö: Kokoomus aluevaalien selvä ykkönen Varsinais-Suomessa, SDP lähes yhtä selvä kakkonen

Matalaksi ennakoitu äänestysprosentti sekä historiallisen datan puuttuminen aiheuttavat kertoimenlaskijoille päänvaivaa aluevaalivedonlyönnissä. Vedonlyöntiyhtiö Unibetin kertoimet povaavat kokoomukselle erittäin selvää ykköspuolueen asemaa Varsinais-Suomen aluevaaleissa. Unibetin vedonlyöntikerroin sille, että kokoomus kerää Varsinais-Suomessa eniten ääniä on vain 1,10.

Urheilu

Inter hakee vielä muutamaa sopivaa palaa palapeliinsä

Benjamin Källmanin (vas.) ratkaisut vaikuttavat myös Interin hankintoihin. Matias Ojala jatkaa raitapaitojen riveissä.

Inter palasi loppiaisen jälkeisellä viikolla joukkueharjoituksiin rapsakassa pakkassäässä uuden espanjalaispäävalmentaja Miguel Graun komennossa. Talven mittaan Inter on julkistanut niin jatkosopimuksia kuin uusiakin hankintoja, mutta verkot ovat edelleen vesillä.

TPS Salibandy sopeuttaa toimintaansa

TPS Salibandy joutuu sopeuttamaan toimintaansa pandemian takia ja tiedossa on osa-aikaistamisia ja lomautuksia.

TPS Salibandy sopeuttaa toimintaansa pitkittyneen koronapandemian aiheuttamien talousvaikeuksien takia. Toiminnanjohtaja Toni Aution työsuhde muutetaan osa-aikaiseksi ja talouspäällikkö Ulla Ojaranta siirtyy tekemään töitä puolipäiväisesti. TPS Salibandy ry:n työntekijöille on kevään aikana tiedossa myös lomautuksia.

Puukkokatsomo: Uutta henkeä Suomen Cupiin

Inter ja SJK kohtasivat Suomen Cupin välierissä viime huhtikuussa Kupittaan tekonurmella.

Vaikka jalkapallon Suomen Cup alkaa vasta helmikuussa, jo nyt on selvää, että yhdessä asiassa Cup onnistui.

Kati Kivimäki Jääkiekon SM-liiga Oy:n uusi toimitusjohtaja

Kati Kivimäki on aiemmin työskennelyyt muun muassa Mylkyn toimitusjohtajana.

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Kati Kivimäen . Hän aloittaa tehtävässä viimeistään kesällä.

Jere Koposella selkeä kahden vuoden projekti TPS:n maalilla

Viime kaudella Ykkösen parhaaksi maalivahdiksi valitun Jere Koposen pysyminen TPS:ssä kahden seuraavan kauden ajan on iso asia Palloseuralle.

Uskollinen , atleettinen, älykäs… Muun muassa näillä adjektiiveilla luonnehditaan koirarotu kopoa Wikipediassa. Adjektiivit sopisivat myös Jere ” Kopo ” Koposeen . TPS:n edustusjoukkueen ykkösmaalivahdilla oli viime kauden jälkeen pöydällä sopimustarjouksia ulkomailta, mutta lopulta hän päätti vetää allekirjoituksensa TPS:n kahden vuoden jatkosopimukseen.

16-vuotias Niilo Puustinen Interiin pitkällä sopimuksella

Inter on tehnyt kolmivuotisen pelaajasopimuksen vuonna 2005 syntyneen Niilo Puustisen kanssa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyy sinimustiin MuSasta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.