Nykyinen sarjataso kelpaa

Nina Kalmin mukaan naisten Korisliiga on kehittynyt isoin harppauksin viime vuosina, mutta samalla kuilu liigan ja 1. divisioonan välillä on kasvanut. – Vaatii nousijajoukkueelta kovaa panostusta, jos haluaa liigassa säilyä, Kalmi sanoo. Nina Kalmin mukaan naisten Korisliiga on kehittynyt isoin harppauksin viime vuosina, mutta samalla kuilu liigan ja 1. divisioonan välillä on kasvanut. – Vaatii nousijajoukkueelta kovaa panostusta, jos haluaa liigassa säilyä, Kalmi sanoo. Kuva: Jori Liimatainen

Riennossa yksilöiden kehittäminen on etusijalla

Turun Riennon valmistautuminen syksyllä alkavaan uuteen sarjakauteen on sujunut kevään ja kesän aikana positiivisissa merkeissä.

– Kun kausi keväällä päättyi, aloitettiin aika nopeasti fysiikkaharjoittelu ja toukokuussa päästiin aloittamaan joukkueharjoituksia. Ollaan saatu ensi kautta ajatellen pohjille varsin pitkä fysiikkaharjoittelujakso, mikä on positiivista, kertoo Riennon päävalmentajana seitsemännen kautensa aloittava Nina Kalmi.

Kesän mittaan Riento on julkistanut pikku hiljaa jatkosopimuksia. Muun muassa kokenut Sara Suominen, Saaga Laine, Mimmi Kaulo ja Christel Vialen jatkavat Riennon väreissä.

– Sopimuksia on enemmänkin kuin mitä on julkistettu. Mutta olemme odottaneet tyttöjen opiskelukuvioiden selviämistä. Se kuitenkin aina vaikuttaa kokoonpanoon, miten opiskelupaikat ihmisiä liikuttavat. Joka tapauksessa pelaajatilanne ensi kautta ajatellen on hyvä, Kalmi sanoo.

Pelikentille Riento on palaamassa elokuussa. Kun tosipeleistä on tavallista pidempi tauko, suunnitelmissa on pelata kuusi harjoitusottelua osana sarjakauteen valmistautumista. Lisäksi Riennon nuorille pelaajille tulee lisää pelejä muun muassa A-nuorten SM-karsintojen vuoksi. Itse kauden on määrä alkaa 18. lokakuuta.

– Viime kauden viimeisistä sarjapeleistä on lokakuussa ehtinyt kulua yli puoli vuotta. Harjoituspelit ovat varsin tärkeitä, että saadaan pyyhittyä pölyjä pelaajista, Kalmi sanoo.

Naisten 1. divisioonassa alkavalla kaudella pelaa 11 joukkuetta, eli yksi enemmän kuin aiemmin. Tämän myötä myös runkosarjan ottelumäärä kasvaa. Aiemman 18 ottelun sijaan ensi kaudella pelataan 20 ottelua.

Kalmi pitää ottelumäärän kasvamista positiivisena asiana.

– Ei se kahden pelin lisäys ihmeitä tee, mutta ehkä sarjan kärki erottuu nyt paremmin. 18 ottelun runkosarjassa yksittäisen pelin merkitys on ollut ehkä liiankin suuri.

Viime vuosina Riento on vakiinnuttanut asemansa 1. divisioonan ylemmässä kastissa. Sekä kaudella 2018–19 että keskeytyneellä kaudella 2019–20 Riento raivasi tiensä neljän parhaan joukkoon, eli välieriin. Kalmin mukaan tasosta ei ole syytä tinkiä ensi kaudellakaan.

– Välierät ovat realistinen tavoite meille myös ensi kaudella. Joukkueen menestyminen on varsinkin meidän kokeneemmille pelaajille sellainen asia, mikä motivoi.

Sen Kalmi myöntää suoraan, että organisaationa Riento on tyytyväinen nykyiseen sarjatasoon.

– Organisaationa emme tavoittele nousua. Korisliigassa pelaaminen vaatisi enemmän rahaa ja myös muita panostuksia organisaatiolta. Tällä hetkellä Riennon tavoitteena on kehittää yksilöitä ja ohjata heitä muihin seuroihin ja eteenpäin uralla, kun sen aika on.

Ilkka Lappi

Bergqvist: Kielen tärkeyttä terveydenhuollossa ei ymmärretä

RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sandra Bergqvist korosti RKP: n puoluepäivänä lauantaina pitämässään puheessa, että toimivan ruotsinkielisen hoidon saamiseksi tarvitaan resursseja, tietoa ja rakennetta.

Rytmisen voimistelun SM-kulta Elisabeth Jamilille

Elisabeth Jamil.

Rytmisen voimistelun SM-kilpailut käynnistyivät lauantaina. Turussa naisten ja nuorten neliotteluiden parissa. Tänä vuonna Suomen mestariksi voimisteli Elisabeth Jamil (Imatran Voimistelijat) yhteispisteillä 69,300. Jamil voitti naisten neliottelun SM-kultaa jopa 7,683 pisteen erolla seuraavaksi parhaaseen voimistelijaan.

Lindén: Kokoomus vieraantunut terveydenhuollon henkilöstön arjesta

SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja HUS:n entinen toimitusjohtaja Aki Lindén kummeksuu, kuinka vieraantunut kokoomus on terveydenhuollon henkilöstön arjesta.

Katupuiden hoitoleikkaus sulkee ajokaistan Satakunnantiellä

Puiden hoitoleikkaus jatkuu Satakunnantiellä Yrjänänkadun ja Markulantien välillä maanantaista perjantaihin asti.

Loton potti nousee viiteen miljoonaan euroon

Loton kierroksen 39/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potissa on viiteen miljoonaa euroa.

Terveisiä Raision kaupungille

Haunisten allas Raisiossa.

Raision kaupungin keskustassa on Raision seurakunta. Seurakunta on ainoa, joka jakaa ruoka-apua raisiolaisille. Vähävaraiset nuoret, työttömät ja eläkeläiset saavat ainoastaan seurakunnalta ruoka-apua ja vaateapua, seurakunta maksaa myös vähävaraisten laskuja.

Koronalla ei vaikutusta kirkosta eroamiseen

Eroakirkosta.fi-palvelun 17 toimintavuoden aikana valtionkirkot on jättänyt sivuston kautta 750 000 suomalaista. Evankelis-luterllaisen kirkon jäsenmäärä on vähentynyt näiden 17 vuoden aikana 650 000 jäsenellä, kastamisesta ja kirkkoon liittymisistä huolimatta. Prosentuaalisesti kirkon jäsenmäärä on pudonnut yli 15 prosenttiyksikköä, ja on nyt noin 68 prosenttia.

Turkulainen Janina Arola Vuoden kirjanpitäjä

Janina Arola.

Taloushallinnon ammattilaisten kollegoilleen myöntämä Vuoden kirjanpitäjä -tunnustus annettiin kahdelle kirjanpitäjälle, turkulaiselle Janina Arolalle ja helsinkiläiselle Helena Hoville . Tunnustus jaettiin perjantaina virtuaalisesti järjestetyssä Accountor Finagon Tilitoimistopäivässä.

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten palveluissa ennätysmäärä avunhakijoita

75 vuotta täyttäneen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten palveluissa on apua tarvitsevia perheitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Liitossa autetaan vuodessa yli 16 000 ihmistä, joista lapsia on 5 500. Määrä on kasvanut yli kolmanneksella viimeisen viiden vuoden aikana.

Suurmarkkinoilla mukana yrittäjiä 25 maasta

Kansainväliset suurmarkkinat järjestetään nyt lokakuun alussa.

TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää elo–lokakuussa turvallisuustoimenpiteitä noudattaen yhdeksän kaupunkia käsittävän Suurmarkkinakiertueen. Samassa kokonaisuudessa ovat Kansainväliset ja Suomalaiset Suurmarkkinat.

Koronan rajoitustoimet hyydyttivät monet sosiaalihuollon palvelut, erityisesti asunnottomat kärsivät

Moni työikäinen jäi koronaepidemian aikana viime keväänä ilman tarvitsemiaan sosiaalihuollon palveluita. Erityisen heikosti palveluita saivat ne, jotka ovat muutenkin heikoimmassa asemassa, selviää THL:n julkaisemasta katsauksesta.

Onnenonkija-elokuvan ulkoilmanäytöksessä noin 500 katsojapaikkaa

Onnenonkija-elokuva esitetään Paavo Nurmen stadionilla 10. lokakuuta.

Elokuvapäivä 10. lokakuuta tuo jälleen Turussa kuvatun elokuvan ulkoilmaelokuvanäytökseen turkulaisille tutulle maamerkille. Tänä syksynä katsotaan romanttinen komedia Onnenonkija Paavo Nurmi stadionin katetussa katsomossa. Näytöksen avaa elokuvan tähti Olavi Uusivirta . Maksuttomia katsomopaikkoja aletaan pian jakaa Elokuvapäivän kanavissa.

Aika oli sopiva Matti Nuutisen paluulle Ura Basketiin

Ura Basketin nuori joukkue saa Matti Nuutisesta monipuolisen johtohahmon.

Ura Basketin edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Mikko Granströmin ei tarvitse peitellä tyytyväisyyttään, kun seura on allekirjoittanut kolmevuotisen sopimuksen Matti Nuutisen kanssa. Suomen koripallomaajoukkueen viime vuosien runkoon kuuluneen oman kasvatin kotiuttaminen vetää suun muikeaksi.

Eurojackpotin potti nousee 31 miljoonaan euroon

Eurojackpotin kierroksen 39/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Ensi viikolla pelissä on tarjolla 31 miljoonan euron potti.

Niinistö, Marin ja THL saavat koronaviestinnästä puhtaat paperit

Koronaviestinnästä saavat eniten kiitosta tasavallan presidentti Sauli Niinistö (69 % erittäin tai melko hyvä arvosana) ja pääministeri Sanna Marin (67 %), käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Enemmistö kansasta antaa hyvän arvion myös THL:n edustajille (61 %) ja maan hallitukselle kokonaisuutena (57 %).

Elomaa: Koirien terveyden kustannuksella pyörivä rodunjalostus saatava loppumaan

Koirien rodunjalostuksesta käydään kiivasta keskustelua. Kolmannen kauden kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan (ps.) mielestä eläinten terveydelle haitalliseen rodunjalostukseen tulisi puuttua tiukemmin lainsäädännön keinoin. Monet koirarodut kärsivät vakavista terveyshaitoista, kuten hengenahdistuksesta ja raajojen kehityshäiriöistä liiallisen jalostuksen seurauksena.

Veneiden nosto ja kuljettaminen aiheuttaa vahinkoja syksyllä

Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee joka syksy veneiden nostossa ja kuljetuksessa sattuneita vahinkoja.

Veneilykauden päätös on tuonut trailerit, nosturit ja veneiden huoltajat satamiin ja rannoille. Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee joka syksy veneiden nostossa ja kuljetuksessa sattuneita vahinkoja.

Turku saa uuden kirjatapahtuman

Turussa järjestetään uusi kolmipäiväinen kirjanmyyntitapahtuma 2.–4. lokakuuta. Vanhojen kirjojen myyjät ja ystävät täyttävät Seurakuntien toimitalon pääsalin Eerikinkadun alkupäässä.

Urheilu

Rytmisen voimistelun SM-kulta Elisabeth Jamilille

Elisabeth Jamil.

Rytmisen voimistelun SM-kilpailut käynnistyivät lauantaina. Turussa naisten ja nuorten neliotteluiden parissa. Tänä vuonna Suomen mestariksi voimisteli Elisabeth Jamil (Imatran Voimistelijat) yhteispisteillä 69,300. Jamil voitti naisten neliottelun SM-kultaa jopa 7,683 pisteen erolla seuraavaksi parhaaseen voimistelijaan.

Aika oli sopiva Matti Nuutisen paluulle Ura Basketiin

Ura Basketin nuori joukkue saa Matti Nuutisesta monipuolisen johtohahmon.

Ura Basketin edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Mikko Granströmin ei tarvitse peitellä tyytyväisyyttään, kun seura on allekirjoittanut kolmevuotisen sopimuksen Matti Nuutisen kanssa. Suomen koripallomaajoukkueen viime vuosien runkoon kuuluneen oman kasvatin kotiuttaminen vetää suun muikeaksi.

José Riveiro jatkaa Interin päävalmentajana myös ensi kaudella

José Riveiro.

Inter on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen päävalmentaja José Riveiron kanssa. Myös hänen valmennustiimissään tällä kaudella toimineet apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver ovat tehneet jatkosopimukset samalle ajalle.

Kankaisten Golfin jäsenmäärä ennätyslukemissa

Kankaisten Golfin jäsenmäärä kasvoi suhteellisti eniten junioreissa. Sekä pojissa että tytöissä kasvu oli 30 prosenttia.

Suomen Golfliitto on julkaissut seurojen viralliset jäsenmäärät kauden 2020 osalta. Kankaisten Golfin kauden 2020 virallinen jäsenmäärä on 1 791, kun se vuosi sitten oli 1 534. Kasvua edelliseen vuoteen siis lähes 17 prosenttia. Koko Suomen golfseurojen yhteenlaskettu jäsenmäärä on 148 190. Se kasvoi 7 962 pelaajalla, eli lähes kuudella prosenttia.

Åboraakkeli: Tepsin tasonmittaus tamperelaisittain

Janne Kainulainen.

TPS nostettiin monissa ennakkokaavailuissa yhdeksi miesten F-liigan suurista suosikeista yhdessä viime vuosina salibandykenttiä hallinneen Tampereen Classicin ohella.

Otteluanalyysi: Maalivahti Murray pysäytti Interin nollaan

Inter jäi ilman maaleja myös Honkaa vastaan.

Riittävästi tilanteita, ei maalia. Tämä oli Interin kohtalona jalkapalloilun Veikkausliigan kamppailussa Honkaa vastaan Kupittaalla. Peli päättyi maalittomaan tasapeliin. Inter säilytti asemansa sarjan kolmosena, mutta Honka vaanii pinnan päässä ja kärki uhkaa karata. Eroa Helsingin Jalkapalloklubiin ja Kuopion Palloseuraan on kuusi pistettä, mutta Inter on pelannut ottelun enemmän kuin HJK ja kaksi ottelua enemmän kuin KuPS.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.