Nyt on vihannesten aika

Maria Nikkarin kasvimaan näyttävin kasvi on kesäkurpitsa. Maria Nikkarin kasvimaan näyttävin kasvi on kesäkurpitsa. Kuva: Elli Kummala

Vihannesten viljely antaa omavaraisuutta poikkeusaikana

Vihannesten ja yrttien viljelyn suosio on kasvanut korona-aikana, selviää Biolanin tuoreesta kyselystä. Etenkin nuorten ja kaupunkilaisten keskuudessa kiinnostus syötävien kasvien viljelyyn on ollut nousussa. Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttulan mukaan erityisesti yrtit ja salaatit ovat olleet suosittuja kasveja poikkeusaikana.

Myös Sauvossa asuva Maria Nikkari on alkanut tänä keväänä kasvattaa vihanneksia. Hänen kotipihallaan kasvaa perunaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, tomaattia ja mansikkaa. Erityisen suuri osa kasvimaasta on varattu perunalle, sillä se on helppo kasvatettava.

– Ajatus siitä, että voi hakea uutta perunaa omalta pihalta on tosi romanttinen, Nikkari hymyilee.

Nikkari muutti maalle vuosi sitten. Se ja maaliskuun puolivälissä alkaneet etätyöt ovat saaneet hänet olemaan enemmän kotona, jolloin puutarhahommille on löytynyt aikaa. Maalla on myös enemmän tilaa kasvimaalle kuin kaupungissa. Nikkari oli jo pitkään haaveillut maalle muutosta ja kasvimaasta.

– Kaupungissa puutalossa asuessa minulla oli oma piha, mutta en kasvattanut siellä mitään, Nikkari miettii.

Nikkari on kotoisin maalta, mutta hänen lapsuudenkodissaan ei kasvatettu vihanneksia hänen ollessaan pieni.

– Kaikkea mitä minä täällä kasvatan, on mahdollista kasvattaa myös kaupungissa esimerkiksi kasvatuslaatikoissa, Nikkari muistuttaa.

Kerttulan mukaan kaupunkiasujat kasvattavat kuitenkin vihanneksensa mieluummin mökillä tai kaupungin viljelypalstalla. Koronakesänä mökeillä on vietetty enemmän aikaa kuin ennen, ja myös puutarhahoito mökeillä on lisääntynyt. Omakotitalossa asuvat perustavat puutarhansa yhä pääasiassa kotipihalleen.

Nikkarin mukaan vihannesten kasvatus on ollut melko vaivatonta ja satoakin on jo tullut. Suurin työ oli alussa, kun kasvimaan pohja uudistettiin. Kesäkuussa kasvimaata piti kuumuuden vuoksi kastella koko ajan.

– Tämä ei ole mikään maailman kliinisin kasvimaa, mutta minua ei haittaa rikkaruohot, naurahtaa Nikkari.

Ensimmäisenä kesänä kasvatus on lähinnä opettelua. Nikkarin mielestä kasvimaassa on todennäköisesti liikaa perunaa, ja istutusvälit voisivat olla isommat.

– Ensi kesänä tiedetään sitten paremmin, Nikkari toteaa.

Kerttulan mukaan maaseudulla asuvia kannustaa vihannesten viljelyyn omavaraisuus ja säästö ruokalaskussa. Nikkari ei ole ajatellut viljelyä omavaraisuuden näkökulmasta, vaan lähinnä harrastuksena. Hän tekee töitä tietokoneella ja kasvimaa tarjoaa sille hyvää vastapainoa.

– Eniten tässä motivoi tunne siitä, että on itse saanut aikaiseksi sen perunan siihen lautaselle, Nikkari kertoo.

Samanlainen itse tekemisen ja onnistumisen ilo, sekä ruoan alkuperän tunteminen olivat Kerttulan mukaan kaupunkilaisten keskuudessa yleisiä syitä ryhtyä vihannesten viljelyyn.

Korona toi keväällä pelkoa ja stressiä monen elämään. Puutarhanhoito toimii sellaisessa tilanteessa rauhoittavana ja turvallisena ajanviettotapana.

– Puutarhanhoito tuo kauneutta ja iloa elämään, sanoo Kerttula.

Elli Kummala

Mansikat kypsyvät amppelissa vajan seinällä. Mansikat kypsyvät amppelissa vajan seinällä.

Bergqvist: Kielen tärkeyttä terveydenhuollossa ei ymmärretä

RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sandra Bergqvist korosti RKP: n puoluepäivänä lauantaina pitämässään puheessa, että toimivan ruotsinkielisen hoidon saamiseksi tarvitaan resursseja, tietoa ja rakennetta.

Rytmisen voimistelun SM-kulta Elisabeth Jamilille

Elisabeth Jamil.

Rytmisen voimistelun SM-kilpailut käynnistyivät lauantaina. Turussa naisten ja nuorten neliotteluiden parissa. Tänä vuonna Suomen mestariksi voimisteli Elisabeth Jamil (Imatran Voimistelijat) yhteispisteillä 69,300. Jamil voitti naisten neliottelun SM-kultaa jopa 7,683 pisteen erolla seuraavaksi parhaaseen voimistelijaan.

Lindén: Kokoomus vieraantunut terveydenhuollon henkilöstön arjesta

SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja HUS:n entinen toimitusjohtaja Aki Lindén kummeksuu, kuinka vieraantunut kokoomus on terveydenhuollon henkilöstön arjesta.

Katupuiden hoitoleikkaus sulkee ajokaistan Satakunnantiellä

Puiden hoitoleikkaus jatkuu Satakunnantiellä Yrjänänkadun ja Markulantien välillä maanantaista perjantaihin asti.

Loton potti nousee viiteen miljoonaan euroon

Loton kierroksen 39/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potissa on viiteen miljoonaa euroa.

Terveisiä Raision kaupungille

Haunisten allas Raisiossa.

Raision kaupungin keskustassa on Raision seurakunta. Seurakunta on ainoa, joka jakaa ruoka-apua raisiolaisille. Vähävaraiset nuoret, työttömät ja eläkeläiset saavat ainoastaan seurakunnalta ruoka-apua ja vaateapua, seurakunta maksaa myös vähävaraisten laskuja.

Koronalla ei vaikutusta kirkosta eroamiseen

Eroakirkosta.fi-palvelun 17 toimintavuoden aikana valtionkirkot on jättänyt sivuston kautta 750 000 suomalaista. Evankelis-luterllaisen kirkon jäsenmäärä on vähentynyt näiden 17 vuoden aikana 650 000 jäsenellä, kastamisesta ja kirkkoon liittymisistä huolimatta. Prosentuaalisesti kirkon jäsenmäärä on pudonnut yli 15 prosenttiyksikköä, ja on nyt noin 68 prosenttia.

Turkulainen Janina Arola Vuoden kirjanpitäjä

Janina Arola.

Taloushallinnon ammattilaisten kollegoilleen myöntämä Vuoden kirjanpitäjä -tunnustus annettiin kahdelle kirjanpitäjälle, turkulaiselle Janina Arolalle ja helsinkiläiselle Helena Hoville . Tunnustus jaettiin perjantaina virtuaalisesti järjestetyssä Accountor Finagon Tilitoimistopäivässä.

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten palveluissa ennätysmäärä avunhakijoita

75 vuotta täyttäneen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten palveluissa on apua tarvitsevia perheitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Liitossa autetaan vuodessa yli 16 000 ihmistä, joista lapsia on 5 500. Määrä on kasvanut yli kolmanneksella viimeisen viiden vuoden aikana.

Suurmarkkinoilla mukana yrittäjiä 25 maasta

Kansainväliset suurmarkkinat järjestetään nyt lokakuun alussa.

TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää elo–lokakuussa turvallisuustoimenpiteitä noudattaen yhdeksän kaupunkia käsittävän Suurmarkkinakiertueen. Samassa kokonaisuudessa ovat Kansainväliset ja Suomalaiset Suurmarkkinat.

Koronan rajoitustoimet hyydyttivät monet sosiaalihuollon palvelut, erityisesti asunnottomat kärsivät

Moni työikäinen jäi koronaepidemian aikana viime keväänä ilman tarvitsemiaan sosiaalihuollon palveluita. Erityisen heikosti palveluita saivat ne, jotka ovat muutenkin heikoimmassa asemassa, selviää THL:n julkaisemasta katsauksesta.

Onnenonkija-elokuvan ulkoilmanäytöksessä noin 500 katsojapaikkaa

Onnenonkija-elokuva esitetään Paavo Nurmen stadionilla 10. lokakuuta.

Elokuvapäivä 10. lokakuuta tuo jälleen Turussa kuvatun elokuvan ulkoilmaelokuvanäytökseen turkulaisille tutulle maamerkille. Tänä syksynä katsotaan romanttinen komedia Onnenonkija Paavo Nurmi stadionin katetussa katsomossa. Näytöksen avaa elokuvan tähti Olavi Uusivirta . Maksuttomia katsomopaikkoja aletaan pian jakaa Elokuvapäivän kanavissa.

Aika oli sopiva Matti Nuutisen paluulle Ura Basketiin

Ura Basketin nuori joukkue saa Matti Nuutisesta monipuolisen johtohahmon.

Ura Basketin edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Mikko Granströmin ei tarvitse peitellä tyytyväisyyttään, kun seura on allekirjoittanut kolmevuotisen sopimuksen Matti Nuutisen kanssa. Suomen koripallomaajoukkueen viime vuosien runkoon kuuluneen oman kasvatin kotiuttaminen vetää suun muikeaksi.

Eurojackpotin potti nousee 31 miljoonaan euroon

Eurojackpotin kierroksen 39/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Ensi viikolla pelissä on tarjolla 31 miljoonan euron potti.

Niinistö, Marin ja THL saavat koronaviestinnästä puhtaat paperit

Koronaviestinnästä saavat eniten kiitosta tasavallan presidentti Sauli Niinistö (69 % erittäin tai melko hyvä arvosana) ja pääministeri Sanna Marin (67 %), käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Enemmistö kansasta antaa hyvän arvion myös THL:n edustajille (61 %) ja maan hallitukselle kokonaisuutena (57 %).

Elomaa: Koirien terveyden kustannuksella pyörivä rodunjalostus saatava loppumaan

Koirien rodunjalostuksesta käydään kiivasta keskustelua. Kolmannen kauden kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan (ps.) mielestä eläinten terveydelle haitalliseen rodunjalostukseen tulisi puuttua tiukemmin lainsäädännön keinoin. Monet koirarodut kärsivät vakavista terveyshaitoista, kuten hengenahdistuksesta ja raajojen kehityshäiriöistä liiallisen jalostuksen seurauksena.

Veneiden nosto ja kuljettaminen aiheuttaa vahinkoja syksyllä

Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee joka syksy veneiden nostossa ja kuljetuksessa sattuneita vahinkoja.

Veneilykauden päätös on tuonut trailerit, nosturit ja veneiden huoltajat satamiin ja rannoille. Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee joka syksy veneiden nostossa ja kuljetuksessa sattuneita vahinkoja.

Turku saa uuden kirjatapahtuman

Turussa järjestetään uusi kolmipäiväinen kirjanmyyntitapahtuma 2.–4. lokakuuta. Vanhojen kirjojen myyjät ja ystävät täyttävät Seurakuntien toimitalon pääsalin Eerikinkadun alkupäässä.

Urheilu

Rytmisen voimistelun SM-kulta Elisabeth Jamilille

Elisabeth Jamil.

Rytmisen voimistelun SM-kilpailut käynnistyivät lauantaina. Turussa naisten ja nuorten neliotteluiden parissa. Tänä vuonna Suomen mestariksi voimisteli Elisabeth Jamil (Imatran Voimistelijat) yhteispisteillä 69,300. Jamil voitti naisten neliottelun SM-kultaa jopa 7,683 pisteen erolla seuraavaksi parhaaseen voimistelijaan.

Aika oli sopiva Matti Nuutisen paluulle Ura Basketiin

Ura Basketin nuori joukkue saa Matti Nuutisesta monipuolisen johtohahmon.

Ura Basketin edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Mikko Granströmin ei tarvitse peitellä tyytyväisyyttään, kun seura on allekirjoittanut kolmevuotisen sopimuksen Matti Nuutisen kanssa. Suomen koripallomaajoukkueen viime vuosien runkoon kuuluneen oman kasvatin kotiuttaminen vetää suun muikeaksi.

José Riveiro jatkaa Interin päävalmentajana myös ensi kaudella

José Riveiro.

Inter on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen päävalmentaja José Riveiron kanssa. Myös hänen valmennustiimissään tällä kaudella toimineet apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver ovat tehneet jatkosopimukset samalle ajalle.

Kankaisten Golfin jäsenmäärä ennätyslukemissa

Kankaisten Golfin jäsenmäärä kasvoi suhteellisti eniten junioreissa. Sekä pojissa että tytöissä kasvu oli 30 prosenttia.

Suomen Golfliitto on julkaissut seurojen viralliset jäsenmäärät kauden 2020 osalta. Kankaisten Golfin kauden 2020 virallinen jäsenmäärä on 1 791, kun se vuosi sitten oli 1 534. Kasvua edelliseen vuoteen siis lähes 17 prosenttia. Koko Suomen golfseurojen yhteenlaskettu jäsenmäärä on 148 190. Se kasvoi 7 962 pelaajalla, eli lähes kuudella prosenttia.

Åboraakkeli: Tepsin tasonmittaus tamperelaisittain

Janne Kainulainen.

TPS nostettiin monissa ennakkokaavailuissa yhdeksi miesten F-liigan suurista suosikeista yhdessä viime vuosina salibandykenttiä hallinneen Tampereen Classicin ohella.

Otteluanalyysi: Maalivahti Murray pysäytti Interin nollaan

Inter jäi ilman maaleja myös Honkaa vastaan.

Riittävästi tilanteita, ei maalia. Tämä oli Interin kohtalona jalkapalloilun Veikkausliigan kamppailussa Honkaa vastaan Kupittaalla. Peli päättyi maalittomaan tasapeliin. Inter säilytti asemansa sarjan kolmosena, mutta Honka vaanii pinnan päässä ja kärki uhkaa karata. Eroa Helsingin Jalkapalloklubiin ja Kuopion Palloseuraan on kuusi pistettä, mutta Inter on pelannut ottelun enemmän kuin HJK ja kaksi ottelua enemmän kuin KuPS.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.