Golf Sky avaa myymälän Raisioon, liikkeeseen palkataan kymmenkunta uutta työntekijää

Golf Sky -ketjulla on myymälä muun muassa Espoossa. Uusi myymälä avataan Raisiossa ensi maaliskuussa. Golf Sky -ketjulla on myymälä muun muassa Espoossa. Uusi myymälä avataan Raisiossa ensi maaliskuussa.

Golf Sky avaa keväällä suuren myymälän Turun kupeeseen Raisioon. Liikkeen suunnittelu on jo käynnissä. Uusia työntekijöitä palkataan kymmenkunta. Golf Sky on noussut muutamassa vuodessa Suomen suurimmaksi golfvälineiden jälleenmyyjäksi. Kasvu jatkuu ensi vuonna, kun GoGolf-konserniin kuuluva kauppaketju laajenee Turun alueelle.

Tuhannen neliön myymälä avataan Raision Kuninkojalle maaliskuussa. Suurmyymälään tulee tarjolle Turun seudun laajin valikoima golfvälineitä.

Golf Skyn toimitusjohtaja Mikko Asonen uskoo, että uuden golfbuumin myötä talousalueella riittää asiakkaita uudelle välineliikkeelle.

Raision-myymälä sijaitsee Turun kehätien varrella Itäniityntie 11:ssä lähellä Myllyn-kauppakeskusta.

– Olemme innoissamme, että löysimme liiketilan juuri Raisiosta Myllyn kaupalliselta alueelta. Se on sijaintina ihanteellinen paikallisten golfareiden kannalta, sillä lyhyen matkan päässä sijaitsee monta suosittua golfkenttää, Asonen näkee.

Asosen mukaan alueella asuvia golfareita on asioinut aiemmin Golf Skyn pääkaupunkiseudun liikkeissä sekä Golf Skyn verkkokaupassa.

– Nyt pystymme palvelemaan Turun seudulla asuvia asiakkaitamme entistä paremmin.

Suomessa on vallinnut ennennäkemätön golfbuumi. Golfareita on ennätysmäärä ja kierroksia pelattu enemmän kuin koskaan. Kierrosten ja uusien golfarien määrä ovat kasvaneen tänä vuonna myös Varsinais-Suomessa, jossa golf on ollut jo entuudestaan suosittu harrastus.

– Laadukas juniorityö monissa alueen seuroissa on taannut harrastajapohjan säilymisen korkealla tasolla. Tästä johtuen alueen seurat ja golfkentät voivat hyvin, Asonen kiittelee.

Turun seutu on myös suosittu matkailukohde golfarien keskuudessa. Alueen vetovoimaa lisäävät myös saaristo ja muut nähtävyydet.

Golf Skyn liikevaihto tänä vuonna ylittää ennusteen mukaan kymmenen miljoonaa euroa, mikä tekee siitä Suomen suurimman golfalan jälleenmyyntiketjun.

– Myynnin kasvu on ylittänyt tänä vuonna kaikki odotukset. Golfin suosio on kasvanut koronaepidemian aikana, koska ihmiset ovat kokeneet sen turvalliseksi tavaksi liikkua, GoGolf-konsernin hallituksen puheenjohtaja Paavo Kettunen sanoo.

– Etsimme alueelta kumppanuuksia ja tutkimme mahdollisuuksia laajentaa Turun alueelle muun muassa sisäharjoittelukonseptiemme kanssa.

Golf Sky palkkaa myymälään kymmenkunta uutta työntekijää. Uusien työntekijöiden rekrytointi aloitetaan loppuvuoden aikana.

Golf Skyn lisäksi GoGolf-perheeseen kuuluvat golfmedia ja verkkokauppa GoGolf, golfkenttiä ja harjoitusalueita pyörittävä Golf Holdings Finland sekä Golfresepti-matkatoimisto.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tulisijoista satoja paloja vuosittain

Tulisijoihin ja savuhormeihin liittyviä paloja tai vaaratilanteita on noin 500 vuosittain.

Kylmään vuodenaikaan takat, uunit ja kakluunit kotoisasti rätisevät ja myös öljy-, pelletti- ja hakekattilat lämpenevät. Lämmön lisäksi tulisijoihin ja savuhormeihin liittyy kuitenkin myös monia paloriskejä. Pelastustoimen tilastojen mukaan niistä saa vuosittain alkunsa satoja tulipaloja, joista moni olisi ehkäistävissä säännöllisellä nuohouksella. Kokosimme neuvoja tulisijan turvalliseen käyttöön.

Kolmasosa palkansaajista henkisesti uupunut viikoittain

Joka kolmas palkansaajista kokee henkistä uupumusta työssään viikoittain. Melko tai erittäin huonosti työssään jaksaa tällä hetkellä joka viides. Palkansaajat kertovat itse ratkaisuksi muun muassa paremman palkan sekä mahdollisuuden keskeytymättömään työaikaan, selviää Toimihenkilöliitto ERTOn tekemästä kyselytutkimuksesta.

Väitöskirja muodostaa läpileikkauksen suhteellisuusteorian, kvanttisysteemien ja kompleksisten verkkojen yhteyksistä

Boris Sokolov

FM Boris Sokolovin Turun yliopistossa tarkastettava väitöskirja on suhteellisuusteorian, avoimien kvanttisysteemien ja kompleksisten verkkojen alojen läpileikkauksiin keskittyvä kokoelma. Koska jokainen edellä mainituista aloista sisältää valtavan moninaisuuden erilaisia käsitteitä, väitöskirjaan sisältyy valikoima alojen välisiä yhteyksiä.

Uudessa videosarjassa turkulaiset alumnit kertovat, miksi valitsivat Turun opiskelupaikaksi

Opiskelijakaupunki Turun uudessa videosarjassa Turussa opiskelleet kertovat, miksi valitsivat sen opiskelupaikaksi, mitä korkeakouluopinnot ovat antaneet ja miten he ovat päätyneet nykyisiin työtehtäviinsä. Opiskelu & Työ Turussa -videosarjan alumnit ja heidän työuransa ovat hyvä esimerkki siitä, miksi Turkuun kannattaa jäädä myös opintojen jälkeen.

ÅST Kalevala Ruotsin SVT:ssä

Åbo Svenska Teaterin näyttämöversio Kalevalasta on nähtävissä Ruotsin televisiossa, SVT Play-palvelussa.

Åbo Svenska Teaterin näyttämöversio Kalevalasta (2019-20) nähtiin kesällä Yle Areenassa. Kalevalan tallenne on nähtävissä Ruotsin televisiossa, SVT Play-palvelussa (vain Ruotsissa) maanantaista lähtien aina toukokuun 2021 loppuun.

Suomen maatalouden EU:lta saama rahoitus kasvaa

Maa- ja elintarviketalouden toimintaedellytyksiin merkittävästi vaikuttavan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kolmikantaneuvottelut saadaan näillä näkymin päätökseen alkuvuonna 2021. Uudistuksesta ei seuraa dramaattisia muutoksia Suomen maatalousmarkkinoille ja -tuotannolle. Jäsenmaat voivat jatkossa toteuttaa kunnianhimoisempaa ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa, mutta selkeiden vaatimusten ja arviointikriteerien puuttuminen saattaa madaltaa tavoitteita.

Kauppatorin paviljonkiin saaristoteemainen tapasravintola

Eerikinkadun palviljonkiin haetaan vielä kahta yrittäjää.

Maanantaina 7. joulukuuta kokoontuvalle Turun kaupunginhallitukselle esitetään, että Aurakadulle valmistuvan paviljongin tilat vuokrataan Jarko Aaltoselle . Kauppatorin Eerikinkadun molempiin ravintolatiloihin sekä Kauppiaskadun paviljonkiin yrittäjät on päätetty jo aikaisemmin. Eerikinkadun paviljonkien kahteen pienempään liiketilaan on vielä vuokrausmahdollisuus neuvotteluiden kautta.

Turun Yrittäjät valitsi hallituksen ensi vuodelle

Turun Yrittäjät ry:n puheenjohtajana jatkaa VTM Arto Kallio , joka on yrittäjä ja Brang Oy:n liiketoimintajohtaja. Hallituksessa on puheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä.

Tuto Hockey aloittaa yt-neuvottelut

Tuton toimitusjohtaja Dani Aavinen.

Tuto Hockey aloittaa koko henkilökuntaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut varotoimena. Toimitusjohtaja Dani Aavisen mukaan yt-neuvottelut käydään siltä varalta, että kauden jatkuminen viivästyy merkittävästi nyt ilmoitetusta tammikuun alusta.

Muutoksia elatustuen ja elatusavun määrään vuoden alusta

Elatustuki ja elatusapu ovat sidoksissa elinkustannusindeksiin, joka nousee 1. tammikuuta alkaen noin 0,2 prosenttia. Täysimääräinen elatustuki on ensi vuoden alusta alkaen jokaisesta lapsesta 167,35 euroa kuukaudessa. Nyt täysi tuki on 167,01 euroa kuukaudessa, joten tuki nousee 0,34 euroa kuukaudessa.

Kiistely uuden konserttitalon paikasta jatkuu

Uutta konserttitaloa kaavaillaan Itsenäisyydenaukiolle.

Kaupunginjohtaja Minna Arve antoi maanantaina kaupunginhallitukselle tiedoksi, että uuden konserttitalon asemakaavanmuutosluonnos otetaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kiistan kohteena on konserttitalon paikka, Itsenäisyydenaukio.

Mari Leppäsestä Turun arkkihiippakunnan uusi piispa

Mari Leppänen.

Mari Leppänen on Turun arkkihiippakunnan uusi piispa. Alustavan ääntenlaskun mukaan Leppänen sai piispanvaalissa 565 ääntä ja vastaehdokas Jouni Lehikoinen 467 ääntä.

Uuden kaasukäyttöisen kuorma-auton ostoon saa hankintatukea

Uuden kaasukäyttöisen kuorma-auton ostaja tai pitkäaikaisvuokraaja voi saada valtiolta hankintatukea joko 5 000 euroa tai 12 000 euroa. Valtion talousarviossa hankintatukeen on varattu miljoona euroa ja tuet myöntää Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Uusi dronelaki voimaan vuodenvaihteessa

Uusi dronelaki yhtenäistää droneja koskevat säädökset koko EU:n alueella.

Koko EU:n dronelennättämisen yhtenäistävä asetus tulee voimaan vuoden viimeisenä päivänä. Jatkossa kaikkien droneja käyttävien, niin harrastajien kuin ammattilaistenkin pitää rekisteröityä, perehtyä dronejen lennättämiseen ja pääsääntöisesti suorittaa koe. Lennätyskäytäntöihin uudistus tuo joitain muutoksia, mutta perusasiat turvalliseen lennättämiseen säilyvät jatkossakin.

Itsenäisyyspäivän juhlatilaisuus Naantalin Kirkkopuiston paviljongissa peruttu

Uusien koronarajoitusten vuoksi Itsenäisyyspäivän tilaisuus Kirkkopuiston paviljongissa on peruttu. Muutoksia on itsenäisyyspäivänä myös seurakuntien järjestämissä tilaisuuksissa.

Bodön ja Örön satamia kunnostettu laajasti Saaristomeren kansallispuistossa

Bodön satamaan nousi 48 metriä pitkä laituri, joka toi 30 uutta venepaikkaa.

Metsähallitus on kunnostanut ja lisärakentanut Saaristomeren kansallispuistossa sijaitsevia Bodön ja Örön satamia. Bodön satamaan rakennettiin uusi palvelurakennus, jossa kävijöitä palvelee sataman vastaanotto, satamakauppa ja sauna.

Varsinais-Suomen matkailu otti digiloikan

Varsinais-Suomessa matkailutoimialan haasteisiin on vastattu kehittämällä alan toimijoita palveleva digitaalinen yhteistyöalusta. Turun kaupunki on lisäksi avannut matkailijoita palvelevan Clean&Safe Turku -sivuston. Toimenpiteillä vahvistetaan alueen edellytyksiä olla entistä paremmin palveleva ja terveysturvallinen matkailukohde.

Ett hem -museo, Sibelius-museo ja Casa Haartman kiinni koronarajoitusten takia

Sibelius-museon ovet pysyvät kiinni.

Åbo Akademin säätiö sulkee Sibelius-museon, Ett Hem -museon ja Casa Haartmanin väliaikaisesti 2. joulukuuta. alkaen estääkseen koronaviruksen leviämisen

Urheilu

Tuto Hockey aloittaa yt-neuvottelut

Tuton toimitusjohtaja Dani Aavinen.

Tuto Hockey aloittaa koko henkilökuntaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut varotoimena. Toimitusjohtaja Dani Aavisen mukaan yt-neuvottelut käydään siltä varalta, että kauden jatkuminen viivästyy merkittävästi nyt ilmoitetusta tammikuun alusta.

TPS:n kiekkomiehistössä on useita jatkosopimuksen ansaitsevia pelaajia

Josh Kestner on alkukaudella kantanut TPS:n kultaista kypärää.

Yhdeksän ottelun pisteputkessa porskuttava julkisti marraskuun lopulla jatkosopimuksen Aleksi Anttalaisen kanssa. Kovassa iskussa olevassa joukkueessa olisi useampikin pelaaja, jonka allekirjoituksen jatkosopimuspaperissa mielellään näkisi. Listasimme muutaman toiveen. Helppoa näiden pelaajien Turussa pitäminen ei ole, ottajia on varmasti muuallakin.

TPS siirtää kolme joulukuun kotipeliä

Liiga jää tauolle, TPs siirtää kolme kotiottelua.

Koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 2. joulukuuta päättänyt uusista kokoontumisrajoituksista.

Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin kuluvan viikon

Rasmus Tirronen.

Turun Palloseuran maalivahti Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin tämän viikon ajan.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut

Santtu Jokinen.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut henkilöstön kanssa. Koronaviruspandemian vaikutukset erityisesti yleisömääriin ovat odotettua suuremmat, jonka myötä neuvottelut käynnistetään.

Åboraakkeli: Yleisurheilun imu lisääntyy

Jari Salonen (vas.), Harri Halme ja  Veera Sahlberg.

Paavo Nurmi Games kasvaa ensi kesänä kaksipäiväiseksi. Kansainvälisen yleisurheiluliiton Continental Tourin kultatasolla jatkava yleisurheilutapahtuma järjestetään ensi vuonna 7.–8. kesäkuuta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.