Tervehdi heti uutta työkaveria. Jutustele puolitutun kanssa kaupungilla. Kommentoi säätä ja kysy tyhmiä kysymyksiä hiljaisuuteen vajoamisen sijaan. Näin sinusta tulee sosiaalisempi ja pärjäät elämässä paremmin, ainakin erilaisten lehtien ja keskustelupalstojen mukaan.

Töitä etsivä törmää usein työpaikkailmoituksiin, joissa haetaan avoimia, sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita työntekijöitä. Koulussa opettajat korottavat tunteihin aktiivisesti osallistuneiden ja omia ajatuksiaan eniten jakaneiden opiskelijoiden arvosanoja. Koska kaikki eivät luonnostaan pulppua puhetta tai hakeudu keskipisteeksi, löytyy netistä sivustokaupalla ohjeita sosiaalisemmaksi muuttumiseen.

Mikä sosiaalisuudesta sitten tekee niin arvostettua? Monet ajattelevat, että hyvän työntekijän tunnistaa sanavalmiudesta ja siitä, että tällä riittää juteltavaa asiakkaille. Koulussa tuntiaktiivisuden ajatellaan kuvaavan suoraan opiskelijan osaamista. Sosiaalisuuden suuri arvostus ei rajoitu vain työ- ja opiskelumaailmaan vaan näkyy kaikkialla, esimerkiksi harrastuksissa ja jopa sosiaalisessa mediassa.

Sitä, joka huutaa kovimmalla äänellä, kuunnellaan. Sillä, joka hakeutuu huomion keskipisteeksi, ajatellaan olevan tärkeintä sanottavaa. Monista ihmisistä tämä tuntuu reilulta. Ajatellaan, että sellaisen ihmisen, joka tuo itseään ja ajatuksiaan eniten esille, on oltava viisas tai ainakin hyvin kiinnostunut aiheesta, jolloin häntä kannattaa kuunnella. Tällainen ajattelu kuitenkin jättää helposti huomiotta hiljaisemmat tai vähemmän esillä olemisesta nauttivat introvertit.

Sen sijaan, että korostetaan ekstroverttiyden hienoutta, olisi hyvä muistaa hiljaisuuden hyvät puolet. Jospa hyvä myyjä olisikin se, jonka kuuntelee asiakkaan toiveita sen sijaan, että säntää suosittelemaan tälle kaikkia mahdollisia tuotteita. Ja voisiko hyvä opiskelija olla sellainen, joka kirjoittaa kotitehtäviin täydelliset vastaukset, mutta ei vain ole erityisen innostunut jakamaan niitä oppitunnilla?

Toisinaan yritys täyttää hiljaista tilaa puheella voi johtaa loukkaavan kommentin lausumiseen. Jos liian ahkerasti pyrkii keksimään puhuttavaa eikä muista kuunnella keskustelukumppaniaan, voi pahaa tarkoittamatta lipsauttaa jotakin toista loukkaavaa. Samalla saattaa viedä puheenvuoron toiselta, jolla oikeasti olisi ollut jotakin tärkeää sanottavaa.

Vaikka rakastaisi puhumista, on hyvä oppia myös vaikenemaan ja huomioimaan niitä, jotka kaikessa hiljaisuudessa tekivät hienoja asioita, vaikka eivät huutaneet niistä keskellä katua.

Saana Pikala

Kirjoittaja on Turun klassillisen lukion mediakurssilainen ja opiskelija, joka tekee tunneilla mieluummin tehtäviä kuin esittää ylimääräisiä kommentteja.