Väitös: Perhehuoneet ja henkilökunnan kouluttaminen edistävät perhekeskeistä hoitamista vastasyntyneiden teho-osastolla

Mirka Toivonen. Mirka Toivonen. Kuva: Turun yliopisto

Vastasyntyneiden teho-osaston hoitokulttuuri vaikuttaa siihen, miten suuri rooli vanhemmille annetaan vauvansa hoitajina ja hoitotiimin jäseninä. Usein vanhemmat saavat käydä hoitamassa lastaan, mutta heidän läsnäolonsa ja osallistumisensa on rajoitettua, ja heillä on lähinnä vierailijan rooli. TtM Mirka Toivosen Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoitti, että henkilökunnalle annettu koulutus ja perhehuoneet edistävät perhekeskeistä hoitamista vastasyntyneiden teho-osastoilla.

Vanhempien tarjoama läheisyys ja hoiva luovat parhaan mahdollisen kehitys- ja kasvuympäristön vastasyntyneelle. Vauvan hoitamiseen osallistuminen edistää myös vanhempien omaa hyvinvointia ja tukee vauvan ja vanhemman välistä suhdetta.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 2009–12 kehitetty Vanhemmat Vahvasti mukaan -koulutus pyrkii vahvistamaan vanhempien roolia vauvansa pääasiallisina hoitajina ja edistämään vauvan ja vanhemman välistä suhdetta sekä perhekeskeistä hoitamista.

Toivosen väitöstutkimuksen mukaan vastasyntyneiden teho-osastojen moniammatillisen henkilökunnan kouluttaminen Vanhemmat Vahvasti mukaan -koulutusmallilla edisti perhekeskeistä hoitokulttuuria, ja vanhempien rajoittamaton osallistuminen vauvan hoitamiseen ja päätöksentekoon lisääntyi.

– Tutkimukseni perusteella koulutus auttoi hoitajia muuttamaan ammatti-identiteettiään lapsen pääasiallisesta hoitajasta vanhempien tukijaksi, jolloin vanhemmat saivat suuremman roolin vauvansa hoitajina, Toivonen kertoo.

Perhekeskeisen hoitokulttuurin jalkauttaminen vastasyntyneiden teho-osastojen päivittäiseen toimintaan on ollut aiemman tutkimustiedon mukaan haastavaa. Syitä tähän ovat tutkimusten mukaan muun muassa teho-osastojen tehtäväkeskeinen hoitokulttuuri ja ympäristö, joka ei tue vanhempien läsnäoloa ja osallistumista. Toisaalta taustalla voi vaikuttaa vähäinen tieto perhekeskeisestä hoitamisesta sekä henkilökunnan ja vanhempien väliset valtasuhteet.

– Tutkimukseni kuitenkin osoitti, että koko henkilökunnalle kohdistettu systemaattinen koulutus on tehokas keino edistää tehtäväkeskeisen toimintatavan muuttumista perhekeskeiseksi, Toivonen summaa.

Kun vanhempien rooli vahvistui, henkilökunta huomasi sen hyödyttävän niin lapsia ja vanhempia kuin heitä itseäänkin, mikä muutti henkilökunnan asennetta vanhempien läsnäoloa arvostavaksi. Hoitajat kertoivat, että he oppivat luottamaan vanhempien kykyyn hoitaa vauvaansa, eivätkä enää kokeneet vanhempia riskinä kriittisesti sairaan vauvan hyvinvoinnille.

– Sekä henkilökunta että vanhemmat arvioivat koulutuksen parantaneen perhekeskeisen hoidon laatua. Henkilökunnan kyky vanhempien aktiiviseen kuuntelemiseen ja neuvotteluun lisääntyi, mikä edisti tasavertaista kumppanuutta vanhempien ja henkilökunnan välillä ja siten vanhempien osallistumista vauvansa hoitamiseen ja hoitoa koskevaan päätöksentekoon, Toivonen summaa.

Etenkin isien tyytyväisyys perhekeskeisen hoidon laatuun ja päätöksentekoon osallistumiseen lisääntyi koulutusintervention jälkeen. Aiemmin isät ovat jääneet helposti sivustaseuraajiksi.

– Isät tarvitsevat tutkimusten perusteella enemmän tukea ja rohkaisua vauvansa hoitamiseen. Näkisin, että koulutuksen myötä hoitajat osasivat vauvan osastohoidon alusta saakka tukea isiä aktiivisemmin, jolloin isien rooli vahvistui, Toivonen kertoo.

Perhehuoneet ovat tutkimusnäytön perusteella suositeltavin osastomalli hoidettaessa keskosia ja sairaita vastasyntyneitä. Perhehuoneissa vanhempien läsnäoloa ei rajoiteta, ja heillä on paremmat mahdollisuudet osallistua vauvansa hoitamiseen, lääkärinkierroille ja päätöksentekoon. Perhehuoneita kohtaan on esitetty myös huolta, mikäli perheet jäävät niissä ilman tukea.

Toivosen väitöstutkimus osoitti, että perhehuoneet lisäsivät hoitajan ja vanhempien välistä vuorovaikutusaikaa.

– Riittävä vuorovaikutus hoitajien ja vanhempien kesken edistää vanhempien tukemista ja heidän osallistumistaan vauvansa hoitamiseen. Aktiivinen vuorovaikutus on myös olennainen tekijä henkilökunnan ja vanhempien välisen luottamuksellisen suhteen luomiseksi, Toivonen korostaa.

Perhehuoneet eivät myöskään vähentäneet hoitajan ja lapsen välistä vuorovaikutusta.

– Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet vuorovaikutuksen tärkeyden vauvan optimaaliselle kehitykselle. Mikäli vanhemmat ovat estyneet olemasta vauvansa luona, on hoitaja vuorovaikutuksessa vauvan kanssa perhehuoneissakin, Toivonen huomauttaa.

Toivonen esittää väitöskirjansa Kohti perhekeskeistä hoitamista vastasyntyneiden teho-osastoilla: Hoitokulttuurin ja osastoarkkitehtuurin muutos julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 22. tammikuuta kello 12.

Väitöstä voi seurata etäyhteyden kautta.

Vastaväittäjänä on professori Katri Vehviläinen-Julkunen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Anna Axelin (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on hoitotiede.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaupalliselle keskustalle tarjotaan nimiäänestystä

Turun kaupallinen keskusta on nimetty Turku Centeriksi.

Kaupunginhallituksen jäsen Jaakko Lindfors (vas.) esittää, että Turun kaupallisen keskustan nimeäminen otetaan uuteen valmisteluun niin, että punnitaan halutaanko kaupallinen keskusta ylipäätään nimetä.

Kehätiellä kaksi liikenneonnettomuutta, toisessa osallisena useita ajoneuvoja

Turun kehätiellä tapahtui iltapäivällä kaksi onnettomuutta. Osallisena yhteensä kuusi ajoneuvoa. Neljä henkilöä vietiin sairaalaan.

Vuokrakäytössä olevilla sähköpotkulaudoilla noudatetaan pyöräilysääntöjä

Vuokrakäytössä olevien sähköpotkulautojen rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h. Tällöin kyseessä on kevyt sähköajoneuvo, jolla kuljetaan pyöräilysääntöjen mukaan.

Etelä-Suomen keväisille kaduille on jo ilmestynyt sähköisiä liikkumisvälineitä, kuten sähköpotkulautoja. Liikenneturva muistuttaa, että ennen niiden käyttöä on perehdyttävä laitteen toimintaan ja tiedettävä liikkumisen edellyttämät liikennesäännöt.

Kenosta Naantaliin miljoonan euron voitto

Kenosta lähti jakoon torstain 8. huhtikuuta ilta-arvonnasta vuoden tähän mennessä suurin Keno-voitto, kun Naantalin K-Supermarket Ukko-Pekassa pelannut asiakas voitti miljoona euroa. Kuopioon osui 200 000 euron voitto ja Kokkolaan lähti 600 000 euroa.

Korona-aika vahvistanut suomalaisten kaipuuta vesistöjen ääreen

Kaipuu vesistöjen ja metsän ääreen on voimistunut korona-aikana.

Liki 90 prosenttia suomalaisista haluaisi katsella ikkunastaan vesistöä ja lähes yhtä moni metsää, kertoo Kiinteistömaailman tilaama IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus. Kaipuu vesistöjen ja metsän ääreen on voimistunut neljän vuoden takaiseen vastaavaan tutkimukseen nähden, eivätkä kaupunkimaiset puistonäkymät enää riitä luontolähteeksi yhtä monelle. Naapurisuhteita ei kotosalla vietetty korona-aika sen sijaan näytä kiristäneen, vaan riitelevien naapureiden määrä on yllättäen jopa vähentynyt.

AstraZenecan koronarokotteen keskeytystä alle 65-vuotiailla jatketaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) linjaa, että AstraZenecan Vaxzevria-koronarokotetta ei edelleenkään anneta alle 65-vuotiaille. Syynä ovat rokotetuilla Euroopassa havaitut erittäin harvinaiset veren hyytymishäiriöt, joiden yhteyttä AstraZenecan rokotteeseen Euroopan lääkevirasto EMA pitää mahdollisena.

Asuntomarkkinoiden eriytyminen jatkuu, ero voittajien ja häviävien välillä levenee

Vuoden ensimmäinen kvartaali on jatkanut edellisen vuoden voimakasta kasvua asuntokaupassa. Suotuisaa markkinan kehitystä tukevat kuluttajien kysyntä lisätilalle ja sen ovat mahdollistaneet nykyinen raha- ja finanssipolitiikka.

Koronarokotuksen ajanvaraus laajenee 16–64-vuotiaisiin ykkösriskiryhmään kuuluviin torstaina Naantalissa

Koronarokotusten ajanvaraus laajenee Naantalissa tällä viikolla 16-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin 1. riskiryhmään kuuluviin naantalilaisiin. Ajanvaraus avautuu torstaina 15. huhtikuuta kello 9.

Suojatiesäännöllä tehovalvontapäivä Turussa keskiviikkona

Valvonnassa kiinnitetään keskiviikon teemapäivänä huomiota myös väärin pysäköityihin autoihin, jotka haittaavat ja vaarantavat suojattomien tienkäyttäjien liikkumista.

Lounais-Suomen poliisi valvoo keskiviikkona 14. huhtikuuta yhteistyössä Turun kaupungin pysäköinninvalvonnan kanssa suojatiesäännön noudattamista.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee kaksi ajokaistaa Uudenmaankadulla

Uudenmaankadun vesijohtourakka lähestyy kohti Hämeenkadun risteystä. 15. huhtikuuta alkaen Uudenmaankadulla suljetaan kaksi suoraan menevien ajokaistaa Tuomiokirkon suuntaan ajaessa Vähä Hämeenkadun ja Hämeenkadun välillä. Työmaan kohdalla suoraan menevät ja oikealle kääntyvät ohjataan kulkemaan oikeanpuoleiselle bussikaistalle. Vasemmalle kääntyvät käyttävät omaa ajokaistaa.

Liikunta- ja virkistystilojen avaaminen siirtyy Varsinais-Suomessa

Urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevat tilat on pidettävä suljettuina myös ajalla 15.–18. huhtikuuta Varsinais-Suomessa. Lounais-Suomen aluehallintoviraston aiempaa määräystä jatketaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien alueella viikon 15 loppuun.

Meren aarteet -näyttely avautuu Biologisessa museossa

Meren aarteet -valokuvanäyttely on esillä Turun Biologisessa museossa 20.4.–3.10.

Biologisessa museossa 20. huhtikuuta avautuvan Meren aarteet -näyttelyn vedenalaiset valokuvat esittelevät meremme monimuotoisuutta täysin uudessa valossa. Tuttu meri osaa yllättää värikkyydellään ja monipuolisuudellaan, kunhan uskaltautuu pintaa syvemmälle.

Alle 20-vuotiaiden harrastaminen ulkona sallitaan Naantalissa, muita rajoituksia jatketaan 25.4. saakka

Vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien harrastaminen ulkona sallitaan Naantalissa. Myös ryhmäliikunta ulkona saa jatkua, mutta lähikontaktia sisältävät harjoitteet eivät ole sallittuja. Ryhmän maksimikoko on kymmenen henkilöä ja valmentaja.

Viking Cinderella vierailee Turussa, Grace huollossa

Viking Cinderella vierailee Turussa.

Viking Cinderella korvaa Viking Gracen 26.–29. huhtikuuta aluksen huoltopäivien aikana. Aikataulu on sama kuin Viking Gracella.

Tietomurto opetuksen verkkopalveluihin Turussa, salasana vaihdettava

Turun kaupungin opetuksen OPAS-verkkopalveluihin kohdistui viikonlopun ja maanantaiaamun 12. huhtikuuta aikana tietomurto. Tietomurron laajuus selvisi kaupungille maanantaiaamuna tietoturvan valvontajärjestelmän kautta. OPAS-verkkopalvelua käyttävät Turun kaupungin opettajat, oppilaat ja opiskelijat opetuksen toteuttamiseen ja yhteydenpitoon.

Nuorten liikkuva kohtaamispaikka aloittaa toimintansa Turussa

Matkailuautosta liikkuvaksi nuorten kohtaamispaikaksi muunnettu Walkers-auto eli Wauto aloittaa työnsä Turussa.

Matkailuautosta liikkuvaksi nuorten kohtaamispaikaksi muunnettu Walkers-auto eli Wauto aloittaa työnsä Turussa keskiviikkona 21. huhtikuuta. Kyseessä on yksi viidestä eri puolilla Suomea toimivasta Wautosta. Turun wauto-jakso kestää 31. heinäkuuta saakka.

Amazonian sademetsien hallitsevia puulajeja kolminkertainen määrä aiempiin arvioihin verrattuna

Kansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt laajan maastohavaintoaineiston pohjalta, että Amazonian hyperdominanttien puulajien lukumäärä on noin kolminkertainen aiempaan arvioon nähden. Tällaisten hallitsevien lajien arvioidaan muodostavan yli puolet Amazonian puunrungoista. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää sademetsien suojelun ja käytön suunnittelussa.

Turku kysyy kuntalaisilta pandemian vaikutuksista vapaa-ajan viettoon

Onko korona vaikuttanut liikuntatottumuksiisi?

Käytkö kirjastoissa, teattereissa, konserteissa tai harrastatko liikuntaa sisätiloissa? Miten korona on vaikuttanut palvelujen käyttötottumuksiisi? Vaikuta palveluihisi vastaamalla kyselyyn 30. huhtikuuta mennessä.

Urheilu

Inter tarjoaa pelaajille tukea läksyparkista uraohjaukseen

Inter lanseeraa uuden InterAction -konseptin, jonka tavoitteena on entistä vahvemmin tukea lasten ja nuorten hyvinvointia sekä seuran sisällä että Kupittaan alueella.

FC Inter lanseeraa uuden InterAction -konseptin, jonka tavoitteena on entistä vahvemmin tukea lasten ja nuorten hyvinvointia sekä seuran sisällä että Kupittaan alueella. Seura haluaa olla mukana estämässä paikallisten nuorten syrjäytymistä, huonovointisuutta ja epätasa-arvoistumista.

Hamaralle töitä syyskuussa Kupittaalla

Mika Kuronen on itsekin otellut usein turkulaisissa vapaaottelutapahtumissa, kuten vuonna 2014. Nyt hän toimii järjestäjänä ja uskoo, että hiljaisten vuosien jälkeen kysyntää jälleen on.

Turku on suomalaisen vapaaottelun kehto ja vielä muutama vuosi sitten Turussa myös järjestettiin vapaaottelutapahtumia monta kertaa vuodessa. Viime vuosina, jo ennen koronaa, vapaaotteluiltoja ei Turussa ole nähty.

Mikko Känkänen jatkaa TPS:n molarikoutsina

Mikko Känkänen.

Mikko Känkänen jatkaa FC TPS:n maalivahtivalmentajana myös kaudella 2021. Känkäselle tuleva kausi on kolmas Palloseuran maalivahtivalmentajana. Känkänen tuli alkujaan TPS:ään osaksi Tommi Pikkaraisen valmennustiimiä. Viime vuonna Känkänen suoritti myös maalivahtivalmentajien UEFA GK B -koulutuksen. TPS:n maalivahtikolmikon muodostavat Jere Koponen , Ville Seppä ja Santeri Aaltonen .

Riku-Petteri Lehtonen palaa Turkuun TPS:n B-nuorten valmentajaksi

Riku-Petteri Lehtonen.

Turun Palloseuran Juniorijääkiekon linjaukset kauteen 2021–22 ovat valmiita. Päävalmentajana A-nuorissa ruoria kääntää ensi kaudellakin Hermanni Vidman apunaan Fredrik Norrena .

Åboraakkeli: Aurinkoa toukokuussa?

Miesten Ykkösen avaus siirtyy.

Pääsiäisen alla Suomen Palloliitto tiedotti Kansallisen Liigan, naisten Ykkösen, miesten Ykkösen ja miesten Kakkosen uusista aikatauluista. Suunnitelmien mukaan miesten sarjojen alkua siirretään, mutta naiset aloittavat pelaamisen aiemmin suunnitellun aikataulun mukaisesti.

Uimaliitto kehittää vesipallon maajoukkuetoimintaa yhdessä seurojen kanssa

Suomessa on noin 300 vesipallon harrastajaa ja vesipallon sarjatoimintaa on kahdeksassa seurassa.

Uimaliitto kehittää vesipallon maajoukkuepolkua ja -toimintaa yhteistyössä seurojen kanssa. Taustalla on aktiivisten seuratoimijoiden luoma FUTURE5-ohjelma, jonka päätavoite on, että Suomessa tarjota selkeä ja laadukas maajoukkuepolku pelaajille.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.