Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku, virkkoi tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi. Eikä ollut väärässä. On tärkeää oppia tunnustamaan itselleen, milloin on aika luopua jostakin, joka aiemmin tuntui tärkeältä. Maallisen mammonan, kuten tavaran, kohdalla tämä on helpompaa. Paljon vaikeampaa se on entisten ystävien kohdalla.

Ikävä fakta on, että joistain ystävistä tulee ennen pitkää hyvin raskasta seuraa. Syitä voi olla monia, kuten elämänpolulle paiskatut vastoinkäymiset tai oman polkunsa leveyteen pettyminen. Jotkut ihmiset alkavat kylvää pahaa oloaan tuttavapiiriinsä myrkyn lailla, luullen sen helpottavan omaa oloa, vaikka tulos on aina päinvastainen. Myrkynkylväjän ystäväpiiri harvenee, mutta myrkkyä tihkuu käsiin entistäkin enemmän.

Kun ystävyyssuhde alkaa tuntua vastenmieliseltä kivireeltä, sen perässään kiskominen kannattaa lopettaa. Ihmiset muuttuvat ja suhtautuminen toisiin sen mukana.

Ajattelen, että ystävyyssuhteet ovat kuin vaatteita. Jotkut ovat alussa mukavia, mutta kulahtavat nopeasti. Jotkut kestävät pienin paikoin vuosikymmeniä, jotkut ovat hetken huumaa. Joitakin ei olisi koskaan pitänyt edes hankkia. Jotkut ovat niitä hiukan nukkavieruja villapaitoja, jotka kaivetaan esiin muutaman kerran vuodessa ja jotka lämmittävät kaikkein parhaiten.

Kylmää esineellistämistä, sanoo joku. Mutta mieli voi muuttua, kun joutuu ensimmäistä kertaa elämässään vakavasti puntaroimaan, onko jostain ystävyyssuhteesta itselle jo haittaa. Pahimmillaan entinen ystävä aiheuttaa teoillaan vahinkoa ja ahdistusta. Jos pelkkä tulevan ex-ystävän ajatteleminenkin aiheuttaa etovan olon, miksi jatkaa? Ei kukaan säilytä kaapeissaan mädäntynyttä ruokaakaan sillä perusteella, että se oli joskus aiemmin herkullista.

Sosiaalisessa mediassa ystävistä pääsee eroon helposti, mutta todellisessa maailmassa se on kimurantimpaa. Ehkä siksi niin moni hankkiikin uusia ystäviä pääasiassa somesta. Ystävyyden päättäminen onnistuu siellä napin painalluksella.

Teemu P. Peltola