Syksy on ollut tavanomaista koleampi. Aamuisin herään tippa nenän päässä ja poskista saa raaputtaa huurretta irti. Seison vedenkeittimen ääressä odotellessani kahvin valmistumista. Täällä lattialämmitys ei toimi ja patterit valehtelevat: ne väittävät että olisi kaksikymmentä astetta, vaikka tuntuu kuin olisi etelänavalla.

Arkiasuni koostuu villasukista, villakalsareista ja villapaidasta. Kokonaisuuden kruunaa viltti, joka liihottaa viittana perässäni. Kaipuu lisälämmölle on valtava. Hommaan siis takan. Soitan takkaliikkeeseen ja ilmoitan haluavani takan mahdollisimman pian, eli heti.

– Oletko jo katsellut, millaisen takan haluaisit, kysyy takkaliikkeen asiakaspalvelija ystävällisesti.

– Onko niitä montaakin eri laatua, kysyn hölmistyneenä.

Asiakaspalvelija ehdottaa, että tulisin käymään heidän liikkeeseensä ja tutustumaan takkamallistoon lähemmin.

Seuraavana päivänä käyn takkaliikkeessä ja palaan takaisin innostuneena ja täynnä tietoa. Suosittelivat varaavaa takkaa, koska se pitää kuulemma lämmön pitkään yllä. Pönttöuunit ovat sirompia kuin jykevät tiilitakat, ja kaakelipintainen kakluuni tuo vanhanaikaista tunnelmaa.

Monista vaihtoehdoista löytyi lopulta yksi, joka sopii kotiini kuin valettu. Se tullaan asentamaan ensi viikolla. En malta odottaa!

Kotona tajuan, että eihän minulla ole edes savupiippua. Soitan paniikissa takkaliikkeeseen, ja he lupaavat asentaa hormin takan asennuksen yhteydessä, jos vain saan rakennusluvan siihen mennessä. Soitan hieman vähemmän paniikissa rakennusvalvontaan.

– Laitat meille hakemusta tulemaan, siinä voi mennä hetki, mutta eiköhän se järjesty, sieltä vastataan.

Menen rakennusvalvonnan sivuille ja rustaan hakemuksen. Hetkinen, tässähän tarvitaan jotain liitteitä. Kun lopulta löydän taloni pohjapiirustuksen, kotini näyttää siltä kuin siellä olisi juuri tehty mittava remontti. Mutta ei se haittaa, takan asennuksestahan tulee sotkua kumminkin.

Tulee etukäteen sovittu asennuspäivä, eikä rakennuslupaa kuulu. Soitan takkaliikkeeseen vilttikasan keskeltä ja kerron, että asennuspäivää pitää siirtää. He ovat onneksi ymmärtäväisiä.

Vierähtää viikko, rakennusluvasta ei vieläkään näy jälkeäkään. Minä saan flunssan ainaisesta palelemisesta. Viikon päästä olen parantunut, mutta rakennuslupaa ei vain kuulu. Kotini seinustoille on alkanut kasvaa jääpuikkoja. Hakkaan niitä irti sen minkä hytisemiseltä kerkiän.

Kahden kuukauden kuluttua saan ilmoituksen: rakennuslupa myönnetty. Soitan pikimmiten takkaliikkeeseen ja kerron, että nyt takan voi asentaa. Menee vielä viikko, mutta lopulta takka seisoo olohuoneessani isona ja jykevänä. Avaan pellit ja sytytän tulen.

Elli Kummala