Suomi on muuttunut demografisesti viimeisen 30 vuoden aikana. Ennen pakolaisia ja siirtolaisia ei Suomessa juuri nähnyt. Kasvaessani Ruotsissa 1970-luvulla olin maahanmuuttaja, flyttare ja jopa finnjävel.

Ruotsissa vierasmaalaisia oli jo tuolloin paljon. Raahessa ja Riihimäellä 1980-luvulla ei maahanmuuttajia juuri ollut. Tullessani teini-ikään alkoi Helsinki kiinnostaa ja siellä aloin nähdä, mitä suurkaupungin vetovoimatekijä tarkoittaa.

Ollessani 1990-luvun alussa Mäkelänrinteen iltalukiossa ja samanaikaisesti työskennellessäni Pizza Hutissa ja myöhemmin Carrolsilla tutustuin maahanmuuttajataustaisiin. Pizza Hutin marokkolaiset työntekijät aiheuttivat tietämättään minulle kulttuurishokin, kuten eräs Hassan, keittiöpäällikkö, minua viisi vuotta vanhempi. Tämä rastahiuksinen marokkolainen, vilkas ja välitön esimies teki vaikutuksen.

Kävimme jopa väittelyitä työetiikastani, joka oli nuoren miehen sekava. Olin ylipäätään hämmentynyt, kaikesta. Samassa yrityksessä oli muitakin marokkolaisia, ensimmäisen polven maahanmuuttajia, eräs oli naistenkaataja, kolmas rauhallinen pragmaatikko.

Suomessa tapahtui isoja muutoksia 1990-luvulla maahanmuuton suhteen, myös pikkukaupungeissa. Tämä näkyi 2000-luvun alun Hyvinkäällä. Ollessani Fazerilla töissä minulla oli ghanalainen ja kambodžalainen työkaveri, joista kambodžalainen oli historian professori Phnom Penhin yliopistosta. Hän oli saapunut maahan pakolaisstatuksella. Läksiäisissään hän tarjosi makoisia kevätkääryleitä koko Fazerin henkilökunnalle. Oliko se kohtalon ivaa, että myöhemmin lähdin opiskelemaan historiaa?

Myöhemmin Turussa eräässä siivousfirmassa työskennellessäni oli työntekijöistä karkeasti arvioiden maahanmuuttajia yli puolet ja neljäsosa maahanmuuttajien jälkeläisiä. Monet pitkät syvälliset keskustelut kävin maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kanssa. Sen olen oppinut, että otan ihmisen ihmisenä ja en yleistä, vaikka minultakin löytyy niitä negatiivisiakin kokemuksia, mutta tämä koskee ihmisiä ylipäätään, kaikkialta.

Kurt Hedborg