1980-luvulla elettiin voimakkaassa yhtenäiskulttuurissa, jonka koossapitävää liimaa oli esimerkiksi televisio. Perheiden päivän aikataulut suunniteltiin joskus sen mukaan, milloin illan elokuva alkaisi. Tämä tuntuu nykymaailmassa yhtä ällistyttävältä kuin älyttömältä, mutta näin se vain oli. Toki videonauhureita alkoi olla lähes jokaisella, mutta ei se ollut ihan sama asia, kuin katsoa elokuva silloin kun se esitettiin.

Videon tallennus saattoi olla väärin asetettu – tai mikä pahinta, nauha saattoi loppua ennen elokuvan loppua.

Moni nykypäivän itsestäänselvyys olisi ollut kasarilla silkkaa scifiä. Silloin ei olisi voinut villeimmissä unelmissakaan kuvitella maailmaa, jossa mikä tahansa sarja tai leffa on katsottavissa välittömästi parin napin painalluksella, ilman särisevää kuvaa ja rahisevaa ääninauhaa.

Nyt tarjontaa on liikaa. Maksuttomallakin puolella katsottavaa löytyisi enemmän kuin siihen on aikaa.

Kuten moni muukin, nautiskelen sarjoja ja elokuvia silloin kun minulle sopii. Olen ollut suoratoistopalvelujen asiakas heti Netflixin Suomeen saapumisesta alkaen. Oli helppo tajuta, että tämä oli television tulevaisuus.

Lineaarisesta telkusta en ole leffoja katsonut vuosikausiin, ellei jotain uusintaturhapuroja lasketa. No, eihän niitä moni leffoina pidäkään. Kaikkia eivät edes tekijät itse.

Rajaton tarjonta on tehnyt meistä kärsimättömiä. Valinnanvaraa on niin paljon, että joskus saattaa mennä puolikin tuntia selaillessa, mitä sitä viitsisi juuri sillä hetkelläkatsoa. Joskus käy niin, että ohjelmiston selailu alkaa tympiä niin paljon, ettei viitsi katsoa mitään.

Ennen televisiossa esitetty laatuleffa oli merkkitapaus, mutta nyt elokuvista on tullut televisiossakin tusinaviihdettä. Videovuokraamosta haetut leffat katsottiin loppuun vaikka hampaat irvessä, mutta nyt katselun voi lopettaa, ellei leffa imaise mukaansa ensimmäisen vartin aikana.

Tämä on erittäin huono suunta. Olisin varmasti jättänyt monet lempileffani kesken, jos ne olisivat ilmestyneet suoratoiston aikakaudella. Hyvänä esimerkkinä hitaasti käynnistyvä Clint Eastwoodin mestariteos Hiljaiset sillat (1995).

Nyt Netflix suunnittelee ominaisuutta, jossa elokuvat voi katsella 1,5-kertaisella nopeudella.

Älkää tehkö sitä!

Teemu P. Peltola